sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Täplän ja Raidan kuulumisia

Pennut ovat olleet nyt kaksi viikkoa meillä ja kotiutuminen on sujunut hyvin. Meno on kyl ollut aika villiä etenkin iltasin. Huushollia juostaan perä perään ympäriinsä ja painia lyödään keskenään, et oikein hirvittää! Tavaroita on pitänyt siirtää turvaan ja alakerran ainoat ikkunaverhotkin on nostettu ylös verhotangolle. Jotenkin oli taas päässyt unohtumaan tämä lapsukaisten riehuminen, kun meil on ollut viimeksi pieniä pentuja 25 vuotta sitten!
Perjantaina teimme kaupunkireissun isännän kanssa. Poikkesimme myös eläinkaupassa tutkailemassa penturuokien valikoimaa. No, eihän se pelkkien ruokien hankinnaksi jäänyt, vaan mukaan tarttui myös uusi kiipeilyteline ja kannellinen hiekkalaatikko. Raita testasi heti telineen kannettuani sen eteiseen. 
Myös uusi hiekkalaatikko joutui testiin samantein. Laatikkoon kuului heiluriovi, mutta otin sen pois. Rohkelikko Raita kävi laatikossa ensimmäisenä asioillaan. Ajattelimme, että tuollainen suljetumpi laatikko olisi mukavampi ja käytännöllisempi automatkoilla. Monet kissat pissaavat ja kakkaavat mielellään eri laatikoihin. Saas nähdä miten Raita ja Täplä asian ratkaisevat. Kissaoppaissa suositellaan kissoille omia hiekkalaatikoita terveydellisistä syistä. Täplä ja Raita ovat tottuneet käymään yhteisellä laatikolla, joten en usko niiden enää muuttavan käytöstään.  
Täplä on selvästi varovaisempi luonteeltaan. Tarkkailee ja tutkii kaikkia uusia asioita aluksi hieman epäluuloisena. Hieman aluksi korkea kiipeilyteline arveluttaa Täplää.
Raita sen sijaan on kuin kukkulan kuningas!
Kauppareissulla ostettiin myös kissanruohon siemeniä. Ekaan kylvökseen laitoin kissanruohon lisäksi ohransiemeniä. Kiva nähdä, kummasta pennut tykkäävät sit enemmän. 
Viikolla oli ensimmäinen eläinlääkärissä käyntikin ajankohtainen. Ihme ja kumma, yleensä niin arka Täplä isosiskona näytti Raidalle esimerkkiä siitä, kuinka käyttäydytään. Koska pennut reissavat jatkossa paljon, niin otamme niille perusrokotukset. Nyt ne saivat kolmoisrokotteen kissaruttoa, kissaflunssia ja rinotrakeiittivirusta vastaan. Kuukauden päästä mennään ottamaan tehosterokotukset. Pitää muistaa madottaa pennut taas kaksi viikkoa ennen tehosterokotusta. 
Malttaa tytöt ottaa joskus levon kannaltakin;)
Raidasta mukavinta on nukkua lankakorissa, Täplä haluaisi puolestaan tulla aina syliini nukkumaan.
Olen laittanut uuden videon Täplästä ja Raidasta YouTube kanavalleni. Olen innostunut niitä tekemään, kun sain hieman lisää oppia videon muokkaamisesta esikoiseltamme. 

22 kommenttia:

  1. Oih miten suloiset kaverukset♥ Tuon kaksikon touhuja on kiva seurata:) Mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täplä ja Raita ovat kyl sulattaneet kaikkien sydämet! sumu on jo hivenen hälvenemässä, näyttää olevan tulossa kaunis päivä. kiitos Päden paja, oikein mukavaa marraskuista viikkoa myös Sinulle!

      Poista
  2. Mummo täällä hihittelee yksinään :) On niistä seuraa toisilleen ja hauska seurata tuota vilinää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sepä on mukavaa kuulla Maarit:)) itsekin olen hymyillyt ja nauranut todella paljon näiden kahden viikon aikana pentujen touhuja katsellessa ja niiden kanssa leikkiessä. Täplä ja Raita ovat innostuneet telkkarin katselusta niin, et istuvat sen edessä ja käpittävät kaikkea liikkuvaa. avittivat myös Huuhkajia voittoon;)) täytynee selvittää voiko siitä olla jotain haittaa esim. niiden silmille.

      Poista
    2. Ihanat leikkisät kissatytöt. ❤️
      Rokotukset ja madotus, kaksi tärkeätä turvatointa kissan hyvään elämään. ❤️

      Poista
    3. Kissanpennut on vaan niin ihania, vaik välillä mahdoton meno onkin päällä ja voi miten naskalin terävät kynnet niillä onkaan!
      totta niin Molley, pienihän se rokotteiden hinta on verrattuna siihen, et kissa sairastuisi.

      Poista
  3. Ihanat kuvat ja kiva on katsoa videoita jatkossakin. Tuo kannellinen vessa on hyvä, ostimme omalle kissalle sen joskus tosi kauan sitten ja hiekka pysyy paremmin sisällä ahkeran peittelyn seurauksena. Tuo iltaralli palautti muistoja mieleen :), saatteko itse nukuttua? Muistan, joskus aikoinaan, kun oma kissamme sai pentuja ja ne aloittivat ennen luovutusikää tuon iltarallin - ei uskoisi, että pienestä pehmoisesta pennusta voi päästä sellainen töminä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mukava kuulla Päivi, et tykkäät myös kissavideoista. niitä ajattelin laittaa ainakin tuonne youtube kanavalleni muutaman joka viikko, hieman harvemmin tänne blogiini. näin näkee selvästi miten pennut kasvavat ja kehittyvät toimissaan.
      hiekka-astian olemme jo nyt todenneen oleen hyvä hankinta. oliko teillä käytössä se heiluriovi? kiitos kysymästä, saamme nukutuksi oikein hyvin. makuuhuoneemme on yläkerrassa, pidämme pennut aina alakerrassa. edes juoksurallin töminä ei kuulu ylös.

      Poista
  4. Kiva video kiitos. Kyllä pienistäkin on mukavaa kun niitä on kaksi, on yhteiset leikit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kitos kiitos kiittämisestä Nila, videoita luvassa aina sillöin tällöin lisääkin. enempi niitä kyl laitan tuonne youtubekanavalleni, käyppä kurkkimassa välillä sielläkin. siel on myös yksi vanha video koirastamme Helmistä, kun hän ui tuossa lähellä olevassa koskessa.
      niinhän sitä sanotaankin "kaksin aina kaunehimmin". onneksi otimme kaksi pentua, siitä on viimekädessä kiittäminen esikoistamme, joka piti sitä itsestään selvänä:))

      Poista
  5. Leikkisiä kisuleita ja varmasti viihtyisää yhdessä.
    Vauhtia ei näy puuttuvan ja niin elävästi tulli mieleen oma Rällä, joka alotti häiritsevän vauhtinsa iltayöstä. Se piti sulkea tuvan puolelle yksinään, että ite saatin nukuttua.
    Mites teillä?
    Joko pelaa yhteistyö käsityörintamalal? Sinä kudot ja Täplä Raidan kanssa purkaa sitä mukaa?
    Video on tosi hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyl pennut peuhaa yhdessä niin paljon, et varmaan surku olisi olla ilman kaveria. tappelut tuntuu välillä niin hurjilta et tekis mieli väliin mennä. muutaman kerran olen naukaissut ja painiminen on loppunut siihen paikkaan. ilmeisesti pitivät naukaisuani emon komentona! saiko Rällä aikoinaan nimensä tuosta hurjasta iltarallistaan? me nukutaan yläkerrassa, mihin pentujen töminät ei kuulu, joten hyvin saa sen puolesta nukutuksi.
      niinhän se viel tosiaan menee, liian monta tassuparia yhtäaikaa kiinni langoissa. muutaman kerran ovat onnistuneet vetämään koko kutimen käsistäni mukaansa!
      mukava kuulla aimarii, et tykkäsit videosta. käyppä kurkkaamassa youtube kanavallani myös videoita. ilmeisesti youtube alkaa poistamaan vähän katsottuja videoita ja sellaiset, joissa ei ole mainoksia. saa nähdä sit, loppuuko tää mun tubettajaurani jo heti alkuunsa!

      Poista
  6. Voi miten hellyyttävät kaverukset sinulla on. Heidän touhujaan on varmasti mukava seurata! Iloista joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta Der Seidenspinner, parti viikkoa on sujunut rattoisasti vain niiden touhuja katsellessa;)
      kiitos, samoin myös Sinulle! minun jouluaikani alkaa ensimmäisestä adventista, silloin sytytämme ulkovaloja. aiemmin poltin paljon kynttilöitä sisällä, nyt pentujen takia niitä poltetaan varmaan paljon vähemmän.

      Poista
  7. Ihan video! Kyllä noita pentujen touhuja katsellessa tulee hyvä mieli itsellekin.:)
    On mukavaa, kun omat lapset kasvavat ja heistä on oikeasti hyötyä juuri noissa tietoteknisissä asioissa. Niin meilläkin ja vielä yhä enenemässä määrin.
    Tuo Raita lankakorissa on oikein kuvauksellinen aihe...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi miten mukavaa kuulla, kiitos BlueTit! paljon pennut ovat jo tuoneet iloa meille. siksi onkin niin mukavaa jakaa myös muille noita videoita, kaikilla ei ole mahdollisuutta ottaa kissaa kaverikseen, vaikka haluaisikin. kissavideot taitavat olla niitä katsotuimpia, ja sitä en yhtään kyl ihmettele.
      meillä on kolme jo aikuista lasta, kaikki taitavia näiden nykyajan härpäkkeiden kanssa. välillä pitää ihan soittaa ja ihmetellä, kun tietsikka ei toimi. ajat ovat muuttuneet. itse soitin omalle äidilleni aikoinaan nuorikkona kysyäkseni et, mitenkäs se silakkalaatikko tehtiinkään...nyt nuoret katsovat ohjeet netistä, ei tarvitse ohjeita varten äiskälle soitella.
      niin minustakin, siitä tulee mieleeni vanha kansakoulun Aapiskukossa ollut kuva kissanpojista lankakorissa. siinä taisi olla joku kissalorukin, nyt vaan en muista mikä. oiskohan ollut Aa, aa, Heikki, kissa langoilla leikki. Ai, ai veitikka, et saa lankoja sotkea...

      Poista
  8. Supersupersuloisia! Minäkin rakastuisin alun ilmeisestä rasittavuudesta (?) huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juuri niin, supersuloisia ovat Inna Vaara:)) tuolla ne parhaillaankin ravaavat ympäri takkahuonetta, töminä vaan kuuluu tänne keittiöön asti, ja pahaenteinen kilinä. mitäköhän ne nyt onnistu tiputtamaan!? täytyy viel vaan enempi raivata tavaroita pois tasoilta, ettei tule turhia vahinkoja.
      mukavaa loman jatkoa sinne auringon lämpöön!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. pikkuiset kisulit tuovat niin paljon iloa päiviimme, vaikka joskus aina hieman hirvittääkin tuo iltaralli. meil alkaa näyttämään siltä, kuin olisi pikkulapsia, kaikki tasot tyhjennetty tavaroista ja kukat kannettu viherhuoneeseen ovien taakse turvaan;)

      Poista
  10. Onpa ne ihania! Filmi oli mukava katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja varmaat arvaat Stiina, et videoita tulee jatkossa lisääkin;)

      Poista