sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Virkkuuksia sadepäivien iloksi

Uusissa seikkailuissaan Saapasjalkakissa suunnittelee painivansa leijonien kanssa, joten mitä muutakaan Hän voisi laittaa jalkaansa kuin gladiaattorisandaalit!


Poikkesin viikolla pitelemään sadetta kirjastoon ja bongasin uutuushyllystä tämän ihastuttavan virkkauskirjan, Vita Apala, 2015, Pienet töppöset 30 muodikasta virkkausmallia vauvoille 0-12 kk. Kustannusosakeyhtiö Nemo. ISBN 978-952-240-277-6. Kirjasta innostuneena tutkin hieman lisää netistä Apalan virkkausmalleja. Malleja löytyy mm Ravelysta ja Etsysta, osa maksullisia osa ilmaisia. Tästä pääset Vita Apalan Mon Petit Violon sivustolle, mistä löytyy toinen toistaankin ihastuttavampia malleja. Virkkaaminen on niin innostavaa!
Gladiaattorisandaalien lisäksi minun piti tietty virkata jotain myös Pikku Prinsessoille. Näitä balettitossuja en voinut vastustaa, joten tein heti kahdet, toiset pikkuballeriinalle ja toiset hivenen isommalle balleriinalle:))
Nyt vain pitäisi saada vauvavieraita, et pääsisin testaamaan miten tossut pysyvät pikkuisten jalassa:)

Toki vähän isommille tytöillekin pitää jotain kaunista välillä virkata. Uusimmassa kaulakorumallissa hymyilevät päivänkakkarat ja korvakoruissa 
 kukkivat vuokot:))

10 kommenttia:

  1. Hyvänen aika miten söpöjä tossuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itsekin aivan yllättyin miten haukasia niistä tuli;)

      Poista
  2. Montako päivää siellä on satanut, kun noin paljon olet saanut virkattua? Kaunista on tullut. Nuo tossut sopisivat varmasti ihan oikein isollekin balleriinalle.
    Pian alkaa helleasusteiden kanssa korukausi.
    Kurkkasin linkin taaksi - löytyi lisää kivaa virkattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lähes joka päivä reilun viikon on ropsinut niin, et puutarhaan ei oikein ole ollut asiaa. eiks vaan ollutkin hauskoja virkkuuksia sivustolla.

      Poista
  3. Olipas suloisia töppösiä ja koruja! Näistähän saa inspiraatiota! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kuulla, käyppä kurkkimas myös Apalan sivustol olevia malleja;)

      Poista