tiistai 5. toukokuuta 2015

Ruusupensaille uusi kate, mutta tykkäävätkö madot siitä?


Kukaan ei varmaan tykkää kitkeä piikkisten pensaiden juurilta rikkakasveja.  Pohdin kunnostaessani ruusupenkkiä miten torjua rikkakasveja niin, et itse pääsisi helpommalla, kasvit, maan madot sekä muut pieneliöt viihtyisivät?  Ruusupensaille paras olisi riittävän paksu eloperäinen kate, mutta jos juolavehnä on jo ehtinyt valtaamaan pensaiden juurialueen kuten omassa penkissäni, niin silloin se ei enää yksin riitä. Katekankaita käytettäessä pitäisi ottaa huomioon se, että kun eloperäiset ainekset melko nopeasti hajoavat myös kasvupedin humus häviää. Kasvupeti säilyy elävänä ja kasvuvoimaisena, kun siihen lisätään säännöllisesti eloperäistä ainesta matojen ja maan pieneliöiden ravinnoksi. Jotta ruusupensaille eloperäisen katteen lisääminen olisi mahdollisimman helppoa, käytännöllisintä olisi käyttää vain ohutta suojakatetta rikkakasvien torjumiseksi. 

Ennen uuden suojakatteen laittoa käänsimme isännän kanssa ruusupenkin ja poistimme mahdoillisimman paljon juolavehnänjuuria. Kasvuvoimaksi lisäsimme pari kottikärryllistä kompostimultaa pari vuotta tekeytyneestä aumakompostista, jonka tekemisestä olen aiemmin kertonut täällä.  
Ruusupensaat saivat uudeksi katteeksi viimeksi Helmin makuualustana olleen puuvillaisen päiväpeiton ja muotoon ommellun trikoolakanan. Jotta kankaat pysyisivät ohuen kuorikatteen alla hyvin paikoillaan, niiden päälle laitettiin  ohut kerros hiekkaa. 


Kuorihake on haketettu keväällä leikatuista pensaista ja tuoksuvatukoista. Suojakankaan ansiosta kuorikatetta tarvitaan vain parin sentin kerros pitämään pensaiden alustat siistin näköisinä. Luulisi katteen olevan suht helppoa nostaa syrjään kompostimullan lisäämistä varten kasvupetiin taas ensi keväänä. Mutta viihtyvätkö madot vihreän päiväpeiton alla?

Helmi ei ainakaan ollut yhtään  tyytyväinen, kun hänen käyttämänsä päiväpeitto haudattiin ruusupenkkiin!






10 kommenttia:

  1. Voi EI, heti Helmille uusi peitto! On totta, että kate ja juolavehnä on haastava yhtälö. Toivottavasti tämä toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei hätää Saila, Helmillä on viel kuusi makuupeittoa, joista aina kaksi yht'aikaa käytös! tämä peitto oli viimeksi keittiön sivustavedettävässä, mis Helmi tykkää nukkua jalkopäässäni tehdessäni käsitöitä. peitto ei enää olisi montaakaan pesukertaa kestänyt, ja ei ihme kosk lähes 30 vuotta palvellut!
      pelkkä paksu kuorikatekerros ei pystynyt pitämään juolavehnää kurissa, joten aattelin pitää jonkinlaista vahvaa suojakatetta muutaman vuoden, et juolavehnä heikkenisi, sit varmaan taas yksin kuorikatekin taas riittäisi. muutamista paikoista olen täl konstilla havittänyt monivuotisia rikkakasveja ennen kukkapenkkien perustamista.

      Poista
  2. Kun silmäsi välttää niin Helmi kaivaa peittonsa esiin :-DD
    Laitoit niin hyvät apajat ruusulle, että kyllä se selviää parikin vuotta. Jotain täytyy keksiä tuollaisissa tapauksissa, juolavehnän kanssa ei muuten pärjää. Onneksi sitä ei täällä metsässä ole, mutta joutuu valitsemaan, mitä istuttaa, koska suuret puut syövät mullan hetkessä ja hapantakin on neulasten takia.
    Peikonpähkinää yritän nyt kuitenkin, se on niin ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toki niinkin voi käydä Uuna, en kuitenkaan usko et Helmi olisi niin kiintynyt juuri tähän peittoon, kosk Hänellä on niitä useampia. tuo kateratkaisu on niin helppo siirrtää syrjään, et kompostimullan lisääminen helppoa, kankaat saavat ol paikoillaa ainakin 2-3 vuotta, jot juolavehnä häviäisi.
      peikonpähkinä on tosi hauskan näköinen pensas, ja se sopii hyvin metsäpuutarhaanne, koska sitä voi kasvattaa isossa ruukussa suojassa puiden juurilta.

      Poista
  3. Tuli tuo sama mieleen, mitä Uunakin pohti - Helmi saattaa kaivaa peittonsa itselleen takaisin.
    Aika kivaa puuhaa tuo kukkamaiden kunnostus. Näyttää myös, että pian pääsette ruohoakin ajamaan.
    Kävin äsken hankikannolla ja kuvasin lunta, jota on todella paljon. Maasturin tallin edessäkin liki metrin kova kinos, ei saa autoa ulos vielä viikkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jos niin käy, toivottavasti olen paikalla kameran kera;)
      loppuviikosta ruohonleikkurin kyl saa jo ottaa esille tääl, ja sinä vaan saat viel tovin nauttia hankiaisista, niin kovin pitkä on kotomaamme!

      Poista
  4. Oletko varma, ettei Helmi kaiva peittoaan ylös. Ami kaivaisi :D Juolavehnä on vähän kiusallinen pihavieras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. takuuseen en mene, mut luulenpa peiton saavan ol paikoillaan, niin makeasti Helmi nytkin nukkuu virkkaamallani villamattoalustallaan tuossa jaloissani;)
      maalaismaisemis juolavehnää riittää, rounduppia en halua käyttää, vaan yritän torjua sitä näil vanhoilla mekaanisilla konsteilla, vahvoilla suojakatteilla ja kesannoinnilla.

      Poista
  5. Kaikkia keinoja kannattaa kokeilla kitkemisen helpottamiseksi. Minä käytän eniten sanomalehtiä, jotka maatuvat hyvin ja antavat paikan madoille ja muille hyötyötököille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. myrkkyjä kun en halua käyttää, niin näil mekaanisilla torjuntakeinoilla pitää pärjätä. sanomalehdet, kuten aikakausilehdet ja erilaiset pahvit ovat myös hyviä väliaikaisia suojakatteita, mut maatuvat täs tarkotukses hieman liian nopeasti. kuten sanoit, tärkeintä kasvien hyvinvoinnin kannalta on juur nuo maata kuohkeuttavat madot ja pieneliöt, joten pidetään niiden elinolosuhteet mahdollisimman hyvinä:))

      Poista