tiistai 10. maaliskuuta 2015

Helmin talviturkki heitetty, taaperon töppössukatkin enteilevät jo kesää

Aurinkoinen päivä houkutteli meidät eilen ulkoiluttamaan koiria joelle. Lumet ovat jo aikaa sulaneet ja joki virtaa vuolaana. Kulkiessamme kosken partaalta sen pauhu oli mitä kauneinta musiikkia korvillemme. Myös koirat olivat aivan innoissaan, tuskin pikku Amigo pysyi kannoilla Helmin rientäessä uimapaikalleen. Saatoin jo arvata, ettei Helmi enää malttaisi pysyä rannalla. 
Rannalle päästessämme Helmi jo polskutteli vastarannalla. Kuvassa näkyy vain pikkuinen pää ja hännäntupsu, joten katsoin parhaammaksi kirjoittaa kuka tuo rohkelikko talviturkin heittäjä on;) Amigokin käväisi vedessä, mutta tuli ylös oitis, virta ilmeisesti liian vuolas ja vesikin viel kylmää pikkupennun mielestä. Kylmä savinen vesi ei Helmin uintia haittaa!
 Joentörmällä oli jo muutamia leskenlehtiäkin kukassa. 
Siitäpä innostuin kirjomaan tänään kukkakedon taaperon töppössukkiin. Sunnuntaina lehteilin kirpputorilta ostamaani Sari Savikon toimittamaa kirjaa Pienten pukimet etsiessäni inspistä. Innostuin kutomaan alunperin vuoden 1944 Virkkaus- ja neuletyöt lehdessä olleen ohjeen mukaan töppössukat. Ohjeessa sukkien varsi sileääneuletta ja töppösosa aina oikeaa. Suunnittelin varteen kukkakedon perhosineen. Nimesin nämä töppöset Kukkakedolla. En olekkaan kirjonut mitään pitkään aikaan, joten taidanpa kutoa viel toisetkin töppöset, jotta saan kirjoa lisää kukkasia:))

21 kommenttia:

  1. Leskenlehtiä jo...ja oi, miten ihanat töppösukat kevään väreissä.
    Vaikka pipon heitin pois, niin kyllä talviturkki on vielä pitkään päällä :=)

    Mukavaa viikon jatkoa, Ilona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaunis kiitos Sirpa, viikko alkanut ihan mukavissa merkeissä, toivonmukaan aurinkoisia päiviä riittäisi loppuviikoksikin! samat sanat, pipoani vedän minäkin viel korvilleni pitkään ja talviturkkinikin aion pitään, jos en ihan jussiksi saakka, niin ainakin helluntaiksi;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. kiitos Rentukka, nämä vanhat mallit innostavat aina vaan, yleensä niitä on myös helppoa muokata omannäköisiksi;)

      Poista
  3. Voi Helmi, mitä jo teit! Eikö kaveruksille tullut jälkeenpäin kylmä, tai teille, kun ruiskuttivat vedet päällenne :-D
    Ihanat pienet sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi on jo muutaman kerran tarkkaillut vesitilannetta siihen malliin, et kohta uidaan, ja nyt sit Häntä ei enää pidellyt mikään! kylmä ei lenkillä ehtinyt tulemaan, päin vastoin toppatakissa iski hiki pintaan ja koirulit telmivät keskenään, jotta varmaan lihakset pysyivät vetreinä . Helmi pääsee aina uintireissun jälkeen lämpimään suihkuun tuulikaapin kurastoppiin. nytkin huomasi miten se nauttii siitä:))

      Poista
  4. Helmi meinasi, että nyt talvi riittää. Ystäväni pikkuinen koira meni mereen uimaan runsas viikko sitten. Jäiden sekaan. Emäntä naureskeli, kun koira oli hiukan nolon näköinen jääkylmästä vedestä noustessaan. Taisi luulla sitä lämpimämmäksi.
    Oi, leskenlehtiä!
    Tosi söötit töppöset. Pieniä sukkia on mukava kutoa, kun valmistuvat niin nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta between, mukava kuulla, et muillakin on uimiseen hurahtaneita hauveleita! niin pikku Amigokin kävi vain kastautumassa, Helmiä ei haittaa kylmäkään vesi, toki se pääsee uimisen jälkeen aina lämpimään suihkuun viel;)
      tääl on jo muutamis paikois leskenlehtiä, luntahan ei ole ollut enää pariin viikkoon, ihmeellinen mini talvi oli taas kerran. Töppösmalli on hauskan näköinen, ja ihan käytännöllisetkin ne on puikkuiselle, joka ei viel tavoittele pystyyn nousemista. kaikki aina sanoo, et taaperoiden neuleet valmistuvat nopsaan, kyl mun jäykil sormill näidenkin tekemiseen saan varata kaksi päivää;)

      Poista
  5. Sielläkö enteillään jo kesää? Sillee kai, kun pellot on kynnöksellä, multa tuoksuu, leskenlehdet kukkii, Helmi ui ja sinä kirjot kukkasia töppösiin.
    Helmi varmaan jo edelliskerralla päätti, että kohta uidaan. Nyt on uintikausi sitten aloitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä juuri, lumet lähti jo reilut kaksi viikko sitten, ilmakin on ollut tavallista lämpimämpää, linnut pitävät laulukonserttiaan aamuisin, leskenlehtiä pukkaa ojan- ja tienvarsilla, joten kevät tääl jo pitkällä ja se sai innostumaan kesäisten neuleiden tekoon. Täytyy hieman rajoittaa viel tuota uimista ja suunnata vasta loppuviikosta uudelleen joelle, koska Helmiä ei enää joesta saa pois pysymään.

      Poista
  6. Voi kuinka keväisen näköiset sukat! Niin, ja toivottavasti koirasi ei vilustunut aikaisesta uintiretkestä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. keltainen ja heleä vihreä ovat ihanat kevään värit, niistä on mieluisaa kutoa täl erää.
      ei Helmi vilustu, tai ei ainakaan koskaan ole viel vilustunut, se pääsee ain uimisen jälkeen lämpimään suihkuun;)

      Poista
  7. Helmi teki sen, heitti taslviturkin päältään jo pois,hyvä Helmi!
    Niin kauniit töppöset olet kutonut ja kirjonut, ihku ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sellainen rohkelikko uimamaisteri Helmi tosiaan on, vähän höpö kuten emäntänsäkin. mä kyl aloitan uimisen vast vesien lämmettyä;)
      minustakin Kukkaketo töppösistä tuli tosi söpöt, nyt kutimissa sinivihreät, siniset perhoset muistuttavat minua sinisiivistä, ihastuttavista pikkuperhosista:)

      Poista
  8. Ihanat sukat! Ja kiva kun aloitatte mehiläisten hoidon uudestaan. On se työläs mutta niin mielenkiitoinen juttu. Ajattelin tänä keväänä luopua puolesta mehiläismäärästä, eikä niitä paljon enää olekaan. Tahtoo tuo ikä tulla vastaan, eikä tunnu enää jaksavan ison määrän kanssa. Kerrohan mettiskuulumiset sitten kun pesä on hankittu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :))
      eilen tosiaan oli eka kurssi-ilta ja niitä riittää alkukesään asti, saas nähdä nyt missä vaiheessa hankimme pesän tai pari, ei siis mitään suureellista. mettiskuulumisia kyl laittelen jossain vaiheessa. totta, työlästähän se on, mut niin mielenkiintoista. kuulostaa ihan hyvältä hieman vähentää, ettei ilo katoa koko hommasta. eilisellä kurssilla oli mukana muutamia konkareitakin, yli 8-kymppisiä tarhureita, oli mukavaa kuunnella heidän kokemuksiaan.

      Poista
  9. Kevättä! Mutta jos tuollaiset sukat olis kokoa 38... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. koko viikon ollut ihania kevätpäiviä, varmaan tekin olette päässeet niistä Tahvon kanssa nauttimaan. totta, kyl aikuisetkin tarvitsevat kukkaketosukkia!

      Poista