maanantai 2. joulukuuta 2019

Ensilumi, uutta ja ihmeellistä

Viikonloppuna olemme saaneet nauttia kauniista aurinkoisista päivistä. Ensilumi satoi perjantain ja lauantain välisenä yönä. Pihalla kaikki näyttää niin erilaiselta, juuri sellaiselta kuin olen toivonutkin. Pihamaan metalliset somisteet tulevat ihan eritavoin esille lumen aikaan. Vanhoihin kärrynpyöriin tuskin kiinnitää huomiota sulan maan aikaan. Saatuaan lumikuorrutuksen, ne pääsevät oikeuksiinsa. 
Samoin köynnösseinämän herkät sydämet tulevat parhaiten esiin juuri lumisina.  
Tätä metallista angervopensaan tukea tuskin näkee kesällä, kun sen edessä kasvavat pionit ovat lehdessä. Oikealla näkyvä punainen tuki on pionia varten. 
 Kaunis on ranka-aitakin saatuaan hennon lumipeitteen. 
Aurinkoiset päivät ovat houkutelleet ulkoilemaankin. 
Tänään kuljimme isännän kanssa jokivarressa ihailemassa lumisia maisemia. Vesi on tavallista korkeammalla viime viikon runsaiden sateiden jälkeen. Koski pauhaa vapaana vielä monta viikkoa. 
 Muutamien asteiden pakkaset eivät riitä jäädyttämään jokea. 
Ahteilla kasvavat puut peilautuvat kauniisti joen pinnasta. 

Täplä ja Raita olivat aluksi hieman kummissaan lumesta. Menoa se ei kuitenkaan haitannut. Tänään jo uskaltauduttiin tutkimaan takapihan metsikköä. Yritin houkutella pentuja kiipeämään puihin, mutta se ei vielä kiinnostanut. Joka puolelta kuuluu paljon kiinnostavampia ääniä, mitä pitää tarkasti kuunnella. 
Raita bongasi pikkuvarpusia korallikanukassa. Häntäkin oikein pörhistyi moisesta!
Reilun ½tunnin ulkoilun jälkeen uni maistui, kun ensiksi masu oli täytetty tuoreella possunsydämellä.
Unien jälkeen oli mukavaa viel loikoilla lampaantaljalla ihan lähekkäin.
Mitäköhän mamma koko ajan tuon kameran kanssa häärää?

24 kommenttia:

  1. Lumi korostaa hyvin muotoja ja tuo niitä esille. Ja ihanat jokimaisemat teillä, vastarannalla hienoja, ikänsä valossa kasvaneita kuusia. Upeita!
    Täplä ja Raita ovat selvästi tarkkaavaisen näköisiä ulkona ollessaan, taitaa olla paljon uutta katsottavaa. Ja on mukavaa, kun on ihan oma kaveri vierellä nuoltavana...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lumenkaipuu iskee minuun viimeistään joulukuussa olen nauttinut suuresti viime päivien kauniista lumisista maisemista. harmitus vain, et lumista vain rippeet jäljellä. totta, nuo jokiahteet kuusineen ovat kauniit ja siel on mieluista retkeillä.
      joka piharetkellä Täplä ja Raita tutustuvat uusiin paikkoihin. lyhensimme hieman hihnoja, niin on hieman helpompaa liikkua niiden kanssa, kun voi välillä päästää hihnasta irti. pennut jaksavat vetää sitä perässään esim. pensaiden alta kulkiessaan. ovat kyl hyviä kaveruksia ja hoitavat toinen toistaan:))

      Poista
  2. Kyllä lumesta tulee jotenkin taivaallinen olo, ainakin minulle. Se ääni jo, kun lumi narskuu kenkien alla ja koko maailma on valaistunut lumesta! Niin ihanaa! Nyt nautitaan niin kauan kuin voidaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin myös minulle Der Seidenspinner! sininen hetki, kirkas tähtitaivas tummenevan kuusikon yllä, lumen narske huopatossun alla, nämä hetket kuuluvat rakkaimpiin lapsuusmuistoihini. kovin harvoin tänne rannikolle osuu sellaisia talvisia ilmoja, et lumi narskuisi, nyt olen onnellinen vähästäkin lumesta.

      Poista
  3. Täällä on lumi ollut lokakuusta lähtien, välillä sulas tiet ja pihat.
    Hauskoja veitikoita, kaikki on uutta ja ihmeellistä Täplälle ja Raidalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. esikoinen asuu Kuopiossa ja siel on tosiaan lunta riittänyt jo pitkään. lumesta kyl tykkäisin itsekin.
      Täplä ja Raita sopeutuvat lumeen ihmeen nopeasti. onneksi ei ole ollut kovin kylmää, niin pennut ovat saaneet olla ulkona reilu ½tuntia kerrallaan.

      Poista
  4. Lumi muuttaa kaiken satumaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juuri niin Repu! vain muutaman päivän sitä riitti, hyvä niinkin.

      Poista
  5. Aivan totta; hienot elementit tulevat lumisessa maisemassa kauniisti esiin. Ihana jokimaisema! Puhumattakaan sitten kissakaunottarista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. asumme pienen kävelymatkan päässä joesta, usein suunnistamme kävelyretkillämme juuri noihin maisemiin. Täplä ja Raita ovat niin söpöjä, välillä toki iskee hepuli ja meno muuttuu vallan hurjaksi;)

      Poista
  6. Kaunis köynnösseinämä sydämineen! Pieni lumikuorrutus saa kaiken näyttämään kauniimmalta. Teillä on paljon rakenteita ja koristeita, mitkä vähän katoavat sulan maan aikaan ympäristöönsä, mutta lumi tuo ne upeasti esille. Suloinen video Täplästä ja Raidasta <3 Hyvää joulukuuta kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juuri niin Minna. Täplä ja Raita kehräävät tyytyväisinä saamistaan kehuista;))
      kiitos, oikein mukavaa joulun odotusta sinne teillekkin.

      Poista
  7. Lumi on kaunis kuorruttaja. Se antaa oman säväyksensä, vaikka muuttaakin värityksen enempi mustavalkoiseksi.
    Joen heijastuskuvat on erittäin kauniit.
    Tosiaakno rohkenet yllyttää kisujasi puuhun? Entä jos innostuvatkin ja hihna kiristyy johonkin yläoksan mutkaan. Sitten sinun on kiivettävä pelastamaan kisut tai soitettava palokunta apuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaunis ja armollinen kuorruttaja;) joessa oli hieman loskaa, ensin ajattelin ettei kuvista tulisi mitään sen vuoksi. itsekin yllätyin iloisesti siitä, kuinka kauniisti puut ja pensaat näkyivät myös kuvissa.
      pennutpa eivät ole olleet viel kiinnostuneita puihin kiipeilystä houkutuksistamme huolimatta, kaikki muu kiinnostaa paljon enempi. se olisikin vähemmän lystikästä, jos noin tapahtuisi aimarii;)

      Poista
  8. Sinulla on todella kauniit ulkoilumaastot. Lumi kuorruttaa pihassakin kaiken kauniiksi.
    Täplällä ja Raidalla on ulkona nyt niin paljon uutta ihmeteltävää. Häntä on hauskasti pörhistynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kodistamme katsoen lännessä jokiahteet ja idän puolella Satumetsä, enempää ei todellakaan voisi toivoa ulkoilumaastojen suhteen. jo parissa minuutissa olemme keskellä mitä kauneinta luontoa.
      Täplä ja Raita ovat innokkaita ulkoilijoita pienestä pakkasesta huolimatta. kisut ovat niin ilmekkäitä:))

      Poista
  9. Lumi on hyvä kuorruttaja, harsu norjanangervokin meidän pihalla on vallan taiteellinen.
    Pihasi on monimuotoinen ja nyt vielä lumikuorrutus nostaa monta yksityiskohtaa esille hauskasti ja taiteen omaisesti.
    Kiva kun Täplä ja Raita ovat hyväksyneet valjaat ja lumen. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...harmitus vaan, että lumesta on enää rippeet jäljellä! kiitos Molley kauniista sanoistasi.Eilen Raidallakin oli jo valjaat yllä kaulapannan sijaan, vaik ovatkin hivenen liian isot viel. pennut tykkäävät ulkoilemisesta. ihan kuin jo ymmärtäisivät odottaakin sitä. kun alamme vaatettamaan itseämme, Täplä ja Raita alkavat kiehnaamaan jaloissamme.

      Poista
  10. Me saimme myös lumipeitteen mikä oli vähän jopa runsaampi kuin siellä. Aurinko paistoi lauantaina ja sunnuntaina mukavasti. Nyt on lumesta vain pienet pläntit jäljellä. Harmi.Ihanat kuvat kuitenkin kerkisit nappaa. Mukavaa Itsenäisyyspäivää sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. viikonvaihteessa saimme ilmeisesti nauttia talvisista maisemista koko maassa. plussalla ollaan, lumet suli hetkessä pois täälläkin.
      kaunis kiitos Nila, kuulun niihin, joka tykkää katsoa Linnan juhlia, erityisesti kättelyosuutta:))

      Poista
  11. Niin kaunista! Meilläkin lumi käväisi ilahduttamassa muutaman päivän.
    Tunnelmallista itsenäisyyspäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaunis kiitos Anni, rauhallista Itsenäisyyspäivää myös Sinulle!

      Poista
  12. Hyvin tulee kyllä esiin nuo lumesta. Meilläkin on tuon tapaisia metallisia somisteita, jotka sähkösinkitettiin. Ei pitäisi niin helposti tulla ruostetta ja maalinkin pitäisi kestää paremmin. https://www.laxstrom.com/palvelut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kommentistasi Anonyymi! itse melkeimpä toivoisin, et nuo kärhötuet ruostuisivat, ovat olleet jo monta vuotta, mut edelleen maali pysynyt ehjänä niissä. tuo rautainen vanha portti on hankittu romuttamolta.

      Poista