keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Pihahommissa

Eilen oli kaunis aurinkoinen päivä. Sain haravoitua pihamaata ja siistittyä perennapenkkejä. Taittelin matalammaksi korkeita talventörröttäjiä, näin havujen laitto penkkien suojaksi kävisi helpommin.  
Kasvihuoneessa odotti mukava yllätys, syysasteri oli selvinnyt edellisen viikon kovasta pakkasesta:))
Joku varmaan ajattelee, et kasvatan astereita kasvarissa alppikärhön lisäksi. Voisin toki kasvattaa, jos vain kasvarini olisi suurempi. En tiedä miten asteri on kasvariin asettunut, ehkäpä kompostimullan mukana siemenestä? Mukavaa oli saada nauttia viel joulukuussakin sen kauniista kukista, pienoinen rupsahtaneisuus ei vähentänyt niiden tuomaa iloa hitustakaan. 
Marraskuun pakkasten jälkeen isäntä aloitti kuusiaidan leikkaamisen. Aikaisesta aloituksesta aitakuuset saattavat hivenen kärsiä, kun taas mennään miinuksella varmaan pidemmän aikaa. Keräsin eilen pari kassillista leikkuujätettä käytettäväksi havukransseihin. 
Pitkäksi venähtäneille latvoille löysin myös käyttöä. Ennen pakkasten tuloa hautasin perennojen jakotaimia kompostiaumaan. Peittelin ne vaahteranlehdillä ja oljilla. Eilen asettelin olkipetiin piskuisia kuusiaidasta leikattuja latvuksia. Hieman homma jäi kesken, josko loppuviikosta saisin auman peiteltyä mieleisekseni. 

Naapurin isäntä toi tänään reilut kolme kuutiota koivuklapeja pihaan. Sade uhkasi, joten klapit oli syytä pinota katokseen ripeästi. 
Kissanpennut olivat ihmeissään kaikesta tästä touhusta. Täplä hyppeli riemuissaan, hänestä uusi kiipeilyteline oli oikein mukava. 
Raita tykkäsi sen sijaan koluta lavakaulusten alla. Välillä piti tulla ihmettelemään, mitä mamma oikein puuhaa. ..
Klapit pinottuani jatkoin perennojen suojaamista havuilla. Hankin keväällä kaksi salkoruusun tainta. Salkoruusu on talvenarka, joten olen laittanut taimien suojaksi jo lokakuussa kevyesti multaa ja puidenlehtiä. Tänään lisäsin vielä havuja. Lämpötilat vaihtelevat nyt niin rajusti, et ajattelin varmuuden vuoksi laittaa jo kaikille aremmille perennoille ja yrteille havusuojaukset, vaikka tänne luvassa viel plussakelejä ainakin ensi viikolle asti.
Pihasaunan seinustalla kasvaa erilaisia maksaruohoja. Myös ne saivat havukatteen suojakseen. Innostuin kompostiauman päälle tekemästäni pienestä kuusikosta niin, että päätin tehdä sellaisen myös tähän. Homma jäi taas kesken, kun sade yltyi ja nälkäkin jo kurni;)
Pihahommien jälkeen maistuikin vasta leivottu hiivaleipä. Leivoin jo toisen kerran saamaani juureen  hiivaleipää. Eilen tein myös pizzapohjan juureen, oli kyl tosi hyvää! 
Perheemme saan elää onnellisten tähtien alla, 
hiivaleivästäni oli tullut sydämen muotoinen ihan itsekseen;)
Pihamaalla riekkuminen väsyttää pentuja. Uni maittaa. Täplä oli hypännyt pöydälle nukkumaan kutimeni päälle, en hennonnut häiritä pikkuisen unta, vaik pöydälle pennuilta on pääsy kielletty. 
Mistä kaikesta alankaan lipsua pikku hiljaa...

22 kommenttia:

  1. Hauskat kasvipeitteet törröttävine latvuksineen :)
    Pizzapohja on varmaan hyvä. Kaunis sydänleipä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ovat jo nyt ihan kivat, tarkoitukseni olisi kuitenkin viel lisätä jnv latvuksia ja vihreyttä aumaan. toivon pieneen metsikköön myös tonttujen löytävän tiensä...
      luulenpa et jatkossa teen aina pitzzanpohjat hapanjuureen, hiivaleivästä puhumattakkaan. vielkin hievenen ihmettelen sitä, miten leivästä tulikin sydämenmuotoinen!

      Poista
  2. Pihatyöt sujuvat nyt hyvin, ellei vettä sada. Forecan ennusteen mukaan sää keikkuu samanlaisena ensi vuoden puolelle. Tosin pitkän välin ennusteissa epävarmuus lisääntyy.
    Herkullisen näköistä leipää. Olette onnellinen perhe jo pelkästään noiden lämpimäisten vuoksi.
    Että ovatkin ihania nuo kissat. Täplä ja Raita ovat selvästi kasvaneet. Päätöksistä lipsuminen on tuttua. Meilläkin Juusolta oli alkuun pääsy kielletty pöydälle ja sänkyyn. Ruokapöydältä se häädettiin, mutta minun kainalooni yöksi Juusolla oli aina lupa tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ei, ja minä kun elättelin toiveita valkeastajoulusta! niin pitkät jaksot maa on mustana talvisin, et olen alkanut enempi laittamaan noita havusuojia, havustahan ei ole pulaa, kuusiaitaa riittää.
      saan hiivaleivän nousemaan hyvin, viel on hieman hakusessa käyttämälläni jauhoseoksella, miten saan limpun pysymään pyöreämpänä. totta niin Between, toissapäivänä saimme myös kauan odotetun tiedon nuoreltaparilta, se jos mikä, sai sydämeni sykkimään. ehkäpä leivästäkin tuli siksi sydänleipä:))
      pennut kasvavat ihan silmissä, kohta nahkavaljaatkin ovat jo sopivat. niin vähän arvelen käyvän. kissat tykkäävät olla korkealla, siks kait pöydälläkin niin mielellään olisivat. nyt pennut viel melskaavat niin paljon yöllä, et saavat olla alakerrassa. isoina varmaan sit saavatkin tullu myös sänkyyn...niin aiemmat kissammekin ovat olleet jalkojeni lämmittäjinä:))

      Poista
  3. Olet ollut reipas ja aikaansaava!! Tuo haravointi kuulostaa hauskalta, meillä on taas lumi maassa. Minäkin taidan siirtyä maistelemaan juuri uunista tulleita leipiä. Tuoksu on ihana, eikö totta?! Kissat näyttävät jo rohkealta ja reippaita ulkoilijoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. varsinais-suomessa lunta oli hiukan kolme päivää mennä viikolla, muuten ei ole ollut mitään kiirettä syystöiden kanssa. toisaalta se kyl sopii hyvin, kun olen tehnyt melko hitaalla tempolla näitä pihatöitä tämän syksyn aikana.
      kuulostaa hyvältä ja tuoksuu tulee tänne asti! tänään laitan uuden ruisleipätaikinan nousemaan, leivon tuliaisiksi nuorikolle.
      Täplä ja Raita viihtyvät todella hyvin ulkona, eilenkin olivat monta tuntia, kun siistin kasvihuonetta.

      Poista
  4. Tänään oli meilläkin ihan hyvä ilma: ei tuullut, lämpötila nollassa eikä satanut laisinkaan. Maassakaan ei ole vielä lunta, joten mikäs siinä ulkona touhutessa. Teillä on hyvä tuo kuusiaita, kun siitä saa niin paljon materiaalia sekä suojaukseen että kransseihin ym.
    Noita sinun leipiäsi katsoessa tekisi mieli leipoa itsekin, viime kerrasta on varmaan puoli vuotta (ja silloinkin pullaa).
    Sinulla on vaarallinen blogi...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta, kyl näis plussakeleissä on hyvätkin puolensa Blue Tit;) viime vuosina kuusiaidan kasvettua isoksi, olenb saanut tosiaan siitä kaikki tarvitsemani havut erilaisiin somisteisiin.
      onpa mukavaa kuulla, et innostuisit myös leipomaan, on se vaan niin mukavaa!
      hi, hih, vai vaarallinen blogi, kaikenlaisia yllykkeitä taidan tosiaan tänne kirjoitella leipomuksista, värjäyksistä, hortoiluista, käsitöistä, puhdetöistä ja ties mistä...kiva jos innostut;))

      Poista
  5. Kylläpäs teillä näyttää syksyiseltä! Meillä on lunta n.20cm ja lämpötila keikkuu nollan molemmin puolin. Mieluummin ottaisin pikkupakkasta, niin ei olisi niin liukasta. Mukavampi ulkoillakin, kun ei lasten vaatteet kastu ihan samantien. Leivänleipomisinto meinaa iskeä tännekin, kun katsoo noita herkkuleipiäsi! Pitäisiköhän viikonloppuna laittaa tulet leivinuuniin ja leipoa pitkästä aikaa hiivaleipää. Hellyttävä kuva Täplästä <3 Tuskin kukaan on niin julma, että raskisi herättää tuollaisen ilmestyksen sen vuoksi, että nukkumapaikka on pikkuisen väärin valittu. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyl minullekkin mieluisampaa olisi pikku pakkaset, sinitaivas ja aurinko, kuin tämä loputon tihkusade ja harmaus! otan nyt kuitenkin siitä kaiken ilon irti, niin ei tunnu ihan niin synkeältä.
      mukava kuulla, et siel leivinuuni lämpiää ja kohta saatte herkutella tuoreella hiivaleivällä. leivon myös itse taas viikonloppuna. uskonpa, et siitä tulee viikottainen rutiini, koska kotitekoinen leipä maistuu vaan niin hyvältä, ja mikä ihana tuoksu siitä tuleekaan keittiöön:))
      Täplästä on tullut kyl ihan mahdoton, aina kun tulemme ulkoa, niin se nukkuu pöydällä!
      kiitos Minna, leiväntuoksuista viikonloppua myös Sinulle!

      Poista
  6. Mukavan näköistä puuhastelua ja ihanat ilmat ovat siellä olleet. Täällä kärsitään nyt vesisateesta ja pimeydestä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. muutamana päivän on ollut vain poutaa, muuten puottanut vettä täälläkin. onneksi tiistainakin oli pouta, joten saatiin toinen klapikuorma myös kuivana katokseen.
      pimeys alkaa olla syvimmillään, onneksi meil on tää valon juhla
      mukavaa joulun odotusta Sinulle:))

      Poista
  7. Aina tekevä löytää tekemistä ja nuo ulkoaskareet on tavallaan hyvin virkistäviäkin, ainakin kauniilla ilmalla. Raita on toiminut työnjohdollisissa tehtävissä, mutta Täplä väsähtänyt pelkästä myötätunnosta.
    Leipä on herkullisen näköistä, mielinpä haukata palasesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...tekemisestä ei todellakaan tule puute, toissapäivänä vävykokelaskin pääsi kärräämään klapeja katokseen kanssamme, kun saimme uuden lastin. Täplä ja Raita viihtyvät ulkona, niitä ei haittaa pieni tihkusadekaan, painelevat terassin alle hiirijahtiin. tykkäisit varmasti aimarii! leivoin toisen ruisleipäsatsin viikonloppuna, vein nuorikole tuliaisiksi pari leipää, hyvin teki kauppansa:))

      Poista
  8. Ihanaa puuhastelua sinulla ja mukavan näköisiä nuo kuusen latvukset. Minä en ole koskaan tehnyt havupalloja, pitäisi joskus kokeilla, Salkoruusua minullakin on ollut kahtena vuotena, nyt ei kyllä enään. Minä rakastan puupinoja niissä on vain jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin minäkin tykkään Nila:)) havupallojen tekeminen ei sinänsä ole vaikeaa, pitää olla vain kunnon hanskat kädessä, muuten neulaset pistelevät sormet pikku reikiä täyteen. esikoinen leikkasi minulle viisi verkkopalaa, niistä olen nyt väsännyt palloja. yhteen palloon menee melkein "ostoskassillinen" pieniä noin 10 cm mittaisia havuja.verkkopallo on helpointa muotoilla esim. pallon ympäri, itse käytän pyöreä pohjaista siivilää apuna. jotku käyttää kukkasientä, mut se eim ole lainkaan välttämätöntä, pelkkä verkko toimii ihan hyvin, ja on ekologisempi vaihtoehto. vielä ehdit hyvin tekemään muutaman havupallon ennen jouluakin, ovat tosin kauniita pitkälle kevääseen:))
      puupinot ovat todella viehättäviä, niitä pitää olla aina maalaistalon pihapiirissä!

      Poista
  9. Minulla on sinulle haaste blogissani. ❤

    VastaaPoista
  10. Teillä siellä oli joulukuun alkupuolella näköjään vielä kauniitakin päiviä,..tuntuu, että meillä on ollut jo vaikka kuinka kauan aikaa sadetta ja pimeäää...eilen oli vähän kirkkaampaa, mutta se olikin vain yksi päivä muiden sumuisten ja pimeiden päivien joukossa.
    Mutta käytin tilaisuutta hyväkseni,ja vein isot matot tuulettumaan ulos (tai mies vei) Selkäni vuoksi en enää pysty nostelemaan mitään painavaa, tai on sellanen kaikki kiellettykin.
    Mutta olet siellä todella kivan näköistä tehnyt vähän kaikille kasveillesi, sait joulun tunnelman puutarhaasikin.
    Tulinkin toivottelemaan sulle sinne oikein hyvää Joulunaikaa ja Onnellista Uttavuotta 2020!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyl täälkin on riittämiin ollut sateisia päiviä, onneksi poutaakin välillä, kovin vain kosteaa ja sumuista. nyt pari pikkupakkaspäivää ja se tuntunut todella hyvältä. olemme yrittäneet oilla ulkona koko valoisan ajan.
      hyvä se on antaa miehen hoidella jo nuo raskaimmat siivoushommat. meillä vaihdetaan aina jouluksi pestyt matot, joten säästymme isommalta tamppaukselta.
      oli todella mukavaa lukea tervehdyksesi Harakka, meille onkin luvassa oikein mukavia asioita tulevalle vuodelle:)) oikein hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta 2020 myös Sinulle!

      Poista
  11. Wonderful photos.
    What a beautiful day, here the weather has been raining and windy.
    Happy Holidays and a Happy New Year full of health, joy and love.
    Best wishes

    VastaaPoista