lauantai 13. heinäkuuta 2019

Pieni pärekatto pylväsporttiin

Taas kerran sain hyvin mieleisen syntymäpäivälahjan. Isäntä osti 10 l perinteistä punamultamaalia ja tytär auttoi vanhojen parrujen hakemisessa naapurin romahtaneelta ladolta. Nyt oli kaikki tarvittava hankittuna ja sain eilen isännän kaverikseni pienen pylväsportin pystyttämiseen. Tänään pääsin jo maalaushommiin. Isäntä nauroi kuvaa ottaessaan, et takapihan variksenpelättimetkin ovat muotitietoisempia kuin talon emäntä;)
Tykkään kovasti nikkaroida kaikenlaista pientä pihamaalle. Nyt vuorossa tuki imukärhivilliviinille. Mutta mistä sain siihen idean?
Näin Kuopion reissulla ihanan sisäpihan (kuva yllä), missä imukärhivilliviini kasvoi melko ohutta vaijeria pitkin pihan yllä. Ihastuin välittömästi ja halusin ehdottomasti myös oman pihamme villiviinin kasvavan samalla tavoin etupihalle johtavan polun yllä. Eilen sitten käärin hihat ja ryhdyin tuumasta toimeen;)
Pelkkä pylväs olisi näyttänyt hieman orvolta, joten päädyin tekemään isännän avustuksella pylväsportin, mihin kiinnitimme 10 mm raudoitusraudan villiviiniä varten "vaijeriksi". Olen jo kauan haaveillut pärekaton teosta, joten nyt tein kapean pärekaton pylväsporttiin. Kuvassa päreet vielä naulaamatta. Halusin hieman sovitella niitä ennen naulaamista.  
Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena, joten oli ihanteellinen ilma jatkaa pylväsportin katon tekemistä. Olen saanut aikoinaan ystävältäni hieman päreitä ja ne ovat olleet varastossa odottamassa jotain sopivaa projektia. Olen tutkinut paljon perinteisen pärekaton tekoa vanhojen piha-aittojemme kattojen uusimista varten. Koska nyt tein vain kapean katteen portille, en ihan prikulleen noudattanut ohjeita. Vuolin puukolla osan päreistä hieman kapeammiksi, näin ne sopivat paremmin limittäin. Pinnasta tuli myös elävämpi, kun käytin eri levyisiä päreitä.  
 Naulasin päreet kuumasinkityillä huopanauloilla kiinni aluslautoihin. 
 Sitten olikin vuorossa se hauskin työvaihe, pärekatteen maalaaminen punamultamaalilla:))
Pylväsportista maalasin vain osan. Jätin kauniisti harmaantuneet ja madonreikäiset parrut maalaamatta. Varmuuden vuoksi suojasin ne sanomalehdillä. Olisi muuten syytä maalata uudelleen myös talon katto. Tuppaa vaan olemaan näitä kivoja pihaprojekteja niin paljon, et kaikki aiheellinen työ näyttää jäävän vähemmälle!
 Tässä kuvassa näkyy hyvin tuo villiviinin tukiraudan kiinnitys pylväsporttiin.
 Jätin myös päreiden alapinnan ja harmaantuneet haapaiset aluslaudat maalaamatta. 
Yhden vanhan pyöreän parrun halkaisin perinteisesti kirveellä. Se näkyy tuossa kuvan vasemmassa alareunassa. Jätin pinnan tarkoituksellisesti rouheaksi. 

Emme käyttäneet vatupassia, halusin vaikutelman jo hieman ränsistyneestä pylväsportista. Mielessä on vielä laittaa yksi pyöreä tukipölli ihan vaan näön vuoksi. Isäntä tykkää itämaisesta tyylistä, sitä saimme pylväsporttiin taivuttamalla hieman kattolautaa pienien palikoiden avulla. Pitkään, lähes pihagrillin päälle ulottuvaan parruun sopii hyvin vaikka kynttilälyhty, miksei kukka-amppelikin. 
Kuvasin illansuussa pylväsportin vielä verannalta. Rakenteista muodostuu kaunis varjo, lähes samanlainen rauhanmerkki, kuin mitä on talomme ja piharakennuksen päädyissä. Ensi viikolla toivon saavani kuormallisen pihahiekkaa. Siitä riittäisi varmaan muutama kottikärryllinen tuohon pihagrillin ja klapikatoksen väliin jäävään pikkupihaan. Hiekkaan isäntä saisi haravoida saunaa lämmittäessään kauniit aallot, kuten hän niin usein muistelee oman ukkinsa haravoineen aikoinaan.
Lauantai-ilta hämärtyy. 
Saunakahvilla nautimme lämpimästä mustikkapiirakasta. 
On ihanan rento olo, 
hyvän päivän ilta.

Onpa mukavaa Anni, kun olet liittynyt Värjärin Padan lukijaksi, olet lämpimästi tervetullut :))

Mukavaa kesäsunnuntaita Teille kaikille tv Ilona


14 kommenttia:

  1. Mainio toteutus! Olet näppärä ja hoksu. Heti ryhdyin miettimään, mihin voisin panna tuommoisen vaijerin ja villiviinin/humalan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi miten hauskanen sana tuo hoksu onkaan!:)) mainio juttu, ihan varmasti löydät helpostikin paikan moiselle vaijerille isosta puutarhastasi...

      Poista
  2. Tosi kaunis pärekatto ja hieno idea ylipäätään! Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minustakin siitä tuli niin kaunis. oikein leppoista sunnuntaita myös Sinulle:))

      Poista
  3. Sinulta ei ideat lopu...kaiken kukkuraksi osaat ne hienosti toteuttaakin!
    Meikäläisellä olisi ollut vaarassa jo palaa omatkin päreet tuossa touhussa:)

    Oikein ihanaa sunnuntaipäivää, Ilona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eihän ne ideat lopu kun kiertelee ja katselee. yleensä mitään ei voi ihan suoraan kopsata, hieman luovaa pohdintaa, niin yleensä ennemmin tai myöhemmin syntyy toteuttamiskelpoinen ratkaisu. minullahan ei ole koskaa kiire näiden projektieni kanssa, annan niiden rauhassa muhia;)
      hih! vai olisi Sinulla päreet palannut. no, siitähän ei olisi tullut harmia, kun sattumoisin olisi ollut varapäreitä saatavilla yllin kyllin.
      aamu valkeni taas aurinkoisena, pääsimme jo keräämään mansikatkin kolmesta pienestä mansikkamaastamme. ei niistä tule kuin kolme-neljä litraa kerrallaan. kun on saatu kerätä jo monta kertaa, mukavasti on pakkasessa mansuja talven varaksi. käväisin eilen puutarhamyymälän alessa, nyt lähdenkin istutuspuuhiin pihamaalle. sunnuntaipäiväni on minulle mieluinen, niin toivon myös Sinun sunnuntaisi olevan Sirpa omien lempi puuhiesi parissa;)

      Poista
  4. Hieno ja taitavasti toteutettu portti! Tykkään kovasti köynnösporteista. Meillä on ihan kaupasta ostettu, mutta en ole siihen oikein tyytyväinen. Jos olisi taitoa ja tarvittavat välineet, haluaisin tehdä sellaisen itse. Ehkä jonain päivänä vielä opettelen ja ryhdyn sellaista nikkaroimaan:)

    Kiitos Ilona ja mukavaa sunnuntain jatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kaunis kommentistasi Anni:)) köynnösportit ovat inspiroivia. jos et ole ihan tyytyväinen kaupasta hankittuun köynnösporttiin, niin voisitko tai voisiko miehesi hieman tuunata sitä sinulle? nikkaroiminen on hauskaa ja ihan varmasti oppisit helposti tekemään kaikenlaista puusta. kokeile vaan rohkeasti jo heti tänä kesänä tehdä jotain pientä...
      mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle!

      Poista
  5. Minä sitä ehkä olen käynyt juuri tuolla samalla sisäpihalla tai sitten jossain muuallakin Kuopiossa on samalla idealla tehty piha. Opiskeluaikainen ystäväni asui siellä pari ensimmäistä opiskeluvuottaan, talo oli keskustassa. Joka tapauksessa hieno idea vehreyttää pientä sisäpihaa. Porttisi on myös hieno. Pidän persoonallisista toteutuksista ja käsityöstä enemmän kuin suoraan kaupasta valmiina ostetuista. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan varmasti olet käynyt juuri tuossa samaisessa sisäpihassa Minna. kävimme syömässä aivan keskustassa ravintola Urbassa. ravintolan takaovi avautuu juuri ko. sisäpihalle. Kuopiossa on todella paljon hyviä ruokapaikkoja, Urba on yksi suosikeistamme:))
      totta niin, tykkään tehdä itse myös siksi, et kierrätän vanhaa. tässäkin portissa vain kolme uutena ostettua tolpanjalkaa ja maali.
      kiitos, oikein hyvää alkanutta viikkoa myös Sinulle:))

      Poista
  6. Tosi hieno tuli! Minäkin tykkään itämaisesta tyylistä tässä :) Mustikkapiirakkaahan nyt alkoi tehdä mieli, pitää käydä katsoo metsässä oisko siellä yhtään kypsiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Sini:)) nyt saimme jo myös portin toisen sivun aidan valmiiksi, vielä pari tukiparrua paikoilleen, niin sit portti on valmis ja voin ryhtyä kärräämään hiekkaa pikkuruiseen klapipihaan.

      Poista
  7. Onpas hienon näköinen tuo pylväsportti, hyvä homma teiltä. Itsekin olen suunnitellut tuollaista jo pidemmän aikaa meidän pihalle, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Meiltä taitaakin löytyä kaikki suunnilleen jo valmiiksi, että pitää käydä ostamassa vaan lisää tuollaisia sinkitettyjä nauloja, koska ne loppuivat viime projektissa. Ihanan näköinen mustikkapiiras myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olipa mukavaa löytää kommenttisi Maija:)) minulla ei ole käytössä mitään "vahtia", joten en aina huomaa kaikkia hieman myöhemmin jätettyjä kommentteja. olisi mkiva kuulla, onko porttisi jo valmis, tai nähdä siitä myös kuvia.

      Poista