perjantai 19. heinäkuuta 2019

Päiväretki Tammisaareen

Alkuviikosta teimme extempore päiväretken Tammisaareen. Sen kummemmin emme retkeä suunnitelleet, vaan hyppäsimme aamupalan jälkeen autoon. Meiltä ajaa Tammisaareen alle tunnissa. Täytyy taas kerran ihmetellä sitä, miksi emme käy siellä useammin. Edellisestä reissusta on varmaan jo viisi vuotta. Tammisaaren vanha kaupunki klik! on todella idyllinen retkikohde. 
Aamupäivä oli pilvinen ja saavuttuamme perille saimme niskaamme kunnon sadekuuron. Pysäköimme aivan sataman tuntumassa olevalle Raippatorille. Siitä on lyhyt matka kävellä keskustaan. Tammisaaren kirkontorni toimii hyvänä maamerkkinä. Hetken istuimme autossa sadetta pitelemässä. Onneksi meillä on varattuna takakonttiin aina sateenvarjot ja sadetakit, joten reippaasti lähdimme kävelemään kapeita kujia kohti keskustaa.   
Tammisaaren vanha kaupunki sijaitsee aivan merenrannalla. Tämänkin kujan päässä siintää meri. Alue muodostaa valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön, siitä voit lukea enempi vaikka Museoviraston sivuilla  klik!
Päätimme aloittaa vierailun kunnon lounaalla. Piipahtaessamme pienessä käsityöläisten puodissa saimme kuulla, että aivan kulmantakana Kuningattarenkadulla olisi hyvä afganistanilainen lounasravintola.  Tarjolla olikin todella maukas ja edullinen buffetlounas.  
Kirppari friikki kun olen, niin tottahan toki ensimmäisenä suunnistimme kirpparille. Lupasin isännälle, et tällä reissulla riittää yhdellä kirpparilla käyminen, vaikka Tammisaaresta löytyisi monta käymisen arvoista kirppista. Aivan torin kulmilta löytyi Ekenäs Second Hand, helluntaijärjestön ylläpitämä kirpputori.
Kirpputori sijaitsee kuudessa erillisessä vanhassa rakennuksessa. Täältä löytyy vähän kaikkea, mitä tavallisen ihmisen huushollissa tarvitaan ja vielä enempi juttuja, mitä oikeasti ei tarvitse, mutta silti on kiva hamstrata silmäniloksi. Tässä kirpputorissa pidin erityisesti siitä, että siellä näkyi myös yllpitäjien elämänarvot. 
Museot ja taidenäyttelyt vetävät aina puoleensa. Tammisaaren museo on nykyisin nimeltään EKTA. Se sijaitsee aivan keskustan tuntumassa Kustaa Vaasan kadulla. Muuten juuri Kustaa Vaasa oli se Ruotsin kunigas, joka antoi Tammisaarelle kaupunkioikeudet vuonna 1546!
Täällä voit tutustua tarkemmin museon toimintaan ja näyttelyihin klik! 
Tutustuimme Helene Schjerfbeckin elämää ja taidetta esitelevään näyttelyyn. Kuvaaminen näyttelyssä on kielletty, joten nyt vain muutama kuva museokaupan puolelta. Taulujen lisäksi esillä on myös valokuvia ja taiteilijalle kuuluneita esineitä. Pienet filminpätkät Schjerfbeckin elämästä Tammisaaressa vuosina 1925- 1941 olivat todella hyvin toteutettuja. Niissä taiteilijaa esitti ammattiopas Anne Ingman. Hän on vetänyt jo vuosia myös opastettuja kävelykierroksia Helene Schjerfbecin jalanjäljissä vanhan kaupungin kujilla. Joskus olisi kyllä mahtavaa päästä osallistumaan kävelykierrokseenkin. 
Museokaupassa on runsas valikoma erilaisia tuotteita myynnissä. Tällä kertaa ostin vain museokorttikierrokselta aina lähetettävät postikortit ja Helsingin Sanomien Teema-lehden  "Taide kohottaa yksilöä" numeron 4/18. Lehdessä on ollut paljon mielenkiintoista luettavaa.
Aino Frilanderin kirjoittamassa artikkelissa, 4 maalausta, haetaan vastausta kysymyksiin Mitä ja miten Helene Schjerfbeck maalasi? Artikkelissa käsitellään teoksia Toipilas, Punaiset omenat, Eydtkuhnenin tyttö II, Punatäplinen omakuva. Kuvassa oleva Eydtkuhnenin tyttö II, on yksi niistä maalauksista, joista pidän kaikkein eniten Schjerfbeckin tuotannossa. 
Museolta kävelimme Skepparträdgårdenin puistoon, missä on Schjerfbeckin elämäntyötä kunnioittava muistomerkki: korkealla vaijerien varassa riippuva kirkonkello. Toki kelloa piti päästä myös soittamaan! 
Puistosta suuntasimme kulkumme kohti Tammisaaren kirkkoa.   
Aurinko paistoi ja ilma oli lämennyt.  Mukavaa oli kuljeksia kapeita kujia verkkaisesti kohti kirkkoa. 


On aina yhtä jännittävää astua sisään kirkkoon, missä ei ole aiemmin käynnyt. Minulla on tapana istahtaa aina hetkeksi kirkon takaosaan. Näin pystyn parhaiten aistimaan kirkon ilmapiirin. Isännällä on tapana sytyttää kynttilä, niin nytkin. 
Täältä löytyy kirkon esittely klik!
Kirkkoa on korjattu ja entisöity useampaan otteeseen. Yksi merkittävä muutostyö, mikä olennaisesti muutti alttarikokonaisuutta, tehtiin vuosina 1957-59. Katsellessani alttaritaulua kirkon takaosassa istuessani, kommentoin isännälle kaipaavani sinne ikkunaa. Marmorinen seinä vaikutti liian massiiviselta, kylmältä, se ei puhutellut minua.  
Kysyessäni asiasta kirkon oppaalta, hän kertoi alttaritaulun molemmilla puolilla aiemmin olleista lasimaalauksista. Tässä kirkon esitteestä otetussa kuvassa alttarikokonaisuus näkyy sellaisena, mikä se oli 1920- luvulta vuoteen 1957. Tästä kokonaisuudesta olisin pitänyt paljon. Harmi, kun siitä on päätetty aikoinaan luopua ja alttaritaulun molemmilla puolilla oleet kuori-ikkunat muurattiin umpeen. Niihin 1920-luvulla asennetut Karin Mazeitti-Slotten lasimaalaukset siirrettiin  pohjoispuolen kuori-ikkunoihin. Toinen lasimaalaus siirrettiin puolestaan vuosina 1987-1990 tehdyssa kunnostuksessa etelän puoleiseen kuori-ikkunaan. 
Karin Mazeitti-Slotten lasimaalaukset ova kauniit. Ne sisältävät myös tarinan kirkon historiasta. Etelän puoleisen kuori-ikkunan keskellä Jeesus-lapsen eteen polvistunut Neitsyt Maria. Marian yläpuolella on kuvattuna kyyhkynen Pyhän Hengen symbolina. Vasemmalla Joosef katsoo kahta enkeliä. Hänen vierellään seisoo kaksi paimenta. Oikealla on kolme pyhää kuningasta. Alhaalla vasemmalla on Sigfrid Aronus Forsius (toimi pappina Tammisaaressa 1600-luvulla), ja hänen vieressä pappi käsi koholla tähtipalloa kannatellen. Forsius oli myös astronomi, lasimaalauksessa pappi symbolisesti siunaa Forsiuksen  elämäntyötä. Keskellä olevassa lasimaalauksessa kreivi Gustaf Adolf Leijonhuvud Tammisaaren vanhan puukirkon pienoismalli kädessään. Oikealla pormestari Frans Höijer avain kädessään (hän lahjoitti lasimaalaukset kirkolle) ja piispa.
Pohjoispuolen kuori-ikkunan keskellä on kuvattu Kristus kävelemässä vetten päällä ympärillään kalastajia. Kalastajat symboloivat myös tammisaarelaista väestöä, joille kalastus oli aikoinaan tärkeä elinkeino. Alhaalla keskellä Kustaa Vaasan, Tammisaaren perustajan, poika Juhana III kaupunginoikeudet takaava paperikäärö kädessään. Hänen ympärillään suomalainen ja ruotsalainen sotilas. 
Saarnastuolin tiimalasit ovat säästyneet niin Isovihan ajasta kuin vuoden 1821 tuhoisasta tulipalostakin. Tiimalasit kuuluvat kirkon vanhinpiin kalusteisiin everstiluutnantti Appelbomin vaakunakilven ohella. Vanhat kirkot kertovat monenlaisia tarinoita paikkakunnan historiasta, siellä eläneistä ihmisistä ja heidän elämänkohtaloistaan. Vierailemalla kirkossa, voi saada myös käsityksen paikkakunnan merkityksestä maamme historiassa. 
Kirkossa vierähtikin melkoisesti aikaa, joten oli aika etsiä kahvipaikka. 
Sellainen löytyi Saunakadulta, 
varmaan yksi suosituimmista Tammisaaren kesäkahviloista Cafe Gamla Stan  klik!
Mansikkakakku oli maukas ja kahvi hyvää. Sattumalta olimme aivan oikeaan aikaan kahvilla, sillä tiistaipäivän musiikkiesitys oli juuri alkamassa. Tänä tiistaina vuorossa oli Trio Saludo. Olipa kerrassaan hieno kuunnella esitystä vanhojen omenapuiden katveessa istuen.
Esityksen lopuksi järjestettiin arpajaiset. En ollut uskoa korviani, kun kuulin voittaneeni ensimmäisen palkinnon, herkkukorin!
Iloisin mielin kävelimme takaisin autolle vanhojen puutalojen reunustamia katuja pitkin.
Ilmeisesti aamupäivän sade oli karkottanut matkailijat, 
harvoin oli vastaantulijoita, kaduilla sai kävellä ja kuvata ihan rauhassa.
Tammisaari on kuuluisa käsityöläisistään. Tämä perinne näkyy edelleen mm. katujen nimissä ja erilaisissa kylteissä. 
Nappasin Raippatorilla vielä viimeisen kuvan häpeäpaalusta. Paikalla olisi varmasti monta tarinaa kerrottavanaan. Tällä kertaa emme niitä jääneet enää kuuntelemaan, vaan käänsimme auton  kohti kotia tyytyväisin mielin päivän kokemuksistamme kauniissa Tammisaaressa.

ps. Tervetuloa Blue Tit Värjärin Padan lukijaksi:))

12 kommenttia:

  1. Kiitos sinulle tästä 'lukijamatkastani'. Aivan kuin olisin itsekin siellä kävellyt. Todellisuudessa en ole koskaan käynyt Tammisaaressa, aihetta varmaan olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mukava kuulla Kankuritar, et nautit kesäretkestä:)) sinulla ei olisi pitkä matka poikasi luonta Tammisaareen. kannattaa todella joskus käväistä tässäkin idyllisessä pikkukaupungissa!

      Poista
  2. Olipa sinulle hyvä tuuri, kun voitit arpajaisissa. Onnea!
    Tammisaari on kaunis kesäkaupunki. Yhteen aikaan tuli melkein joka kesä tehtyä sinne päiväretki. Merkittävin reissu oli silloin, kun maksoimme viimeisen erän asuntolainasta. Sen kunniaksi kävimme Hangossa syömässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanoppas muuta Between, yleensä en kyl voita yhtikäs mitään! kyl noin merkittävää tapahtumaa kannatikin hieman juhlia. meil oli myös ajatus ajella myös Hankoon, mut viihdyimme niin hyvin Tammisaares, niin jätimme Hangon reissun toiseen kertaan. Hangossakaan emme ole käyneet varmaan kymmeneen vuoteen, joten jo on aika sielläkin käydä.

      Poista
  3. Hieno matkakertomus. Pitää yrittää päästä joskus isekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Repu. Hesasta pääseekin julkisilla näppärästi Tammisaareen. juna- ja bussiasemat ihan kävelymatkan päässä torilta ja vanhasta kaupungista. suosittelen!

      Poista
  4. Tammisaari on suloinen pikkukaupunki. Viime käynnistä on varmasti yli 10 vuotta. Porvoo on toinen ihana paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samat sanat Nettimartta! meilkin oli tosi pitkä aika edellisestä käynnistä, jotenkin tänä kesänä ollaan tykätty koluta näitä pikkukaupunkeja. Porvoossakaan emme ole käyneet vuosiin, ehkä sinne matkaamme vasta ensi kesänä. seuraavaksi suuntaamme kohti Tamperetta:))

      Poista
  5. Ei ole Tammisaari meiltäkään kovin kaukana. Aivan liian kiireisiä ovat olleet ne muutamat käyntimme joita olemme sinne tehneet. Pääasiassa on vain pyöritty sataman tuntumassa:)
    Nyt kyllä asiaan tehdään muutos.

    Kiitos Ilona hienosta virtuaaliretkestä, niin ja onnittelut arpajaisvoitosta!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, kiitos Sirpa, olin ihan äimänä kun kuulin nimeni, yleensä en todellakaan voita mitään! sataman seutu venelaitureineen ja puistoineen on kyl kaunis. kiva kuulla, jos innostuit virtuaaliretkestä Sirpa. Tammisaaressa on kyl tosi paljon erilaisia kivoja käyntikohteita. jos olette menossa, niin suosittelen juuri tiistaipäivää, silloin on konsertit siel vanhan kaupungin kesäkahvilassa. jutussa on linkki, tämän kesän ohjelmistoon, kannattaa tutustua!

      Poista
  6. Kaunis paikka näyttää Tammisaari olevan! Kuvittelin tänne kadun varrelle korkean tiiviin lauta-aidan, mitenkähän mie sitten seuraisin naapureita :D
    Onnea herkkupalkinnosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, kiitos Maarit onnitteluista, eilen viimeksi laitoin herkkukorissa olleesta vadelmamoussesta jälkkärin ja ihanaltahan se maistui. niinpä, siinäpä pulma;) tammisaaressa on myös niitä ikkunanpieleen kiinnitettyjä juorupeilejä, mistä voi seurata oman pöydän ääressä istuen kadulla kulkijoita.

      Poista