sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Värikollaasi 223 Pyhä

Melkoinen pähkinä taas kerran, mitä värejä liitän pyhään?
Ensiksi mieleeni nousi kirkolliset eli liturgiset värit, joita luterilaisessa kirkkovuodessa on viisi; valkoinen, vihreä, punainen, violetti (sininen) ja musta. Koska valkoisen rinnalla voidaan käyttää myös kullan- ja hopeanvärejä, niin kollaasiini pääsi keramiikkataiteilija Raija Rauanheimo-Kojosen Madonna seinälaatta. Luonnonuskoissa pyhinä paikkoina pidetään esim. lehtoja, lähteitä, puita tai vaikkapa erikoisen muotoisia kiviä. Muutama viikko sitten teimme potkukelkkaretken Märyssä olevalle Pihkon kuppikivelle. Kuppikivet ovat isoja kiviä tai laakeita kalliopintoja, joissa on useita melko pyöreitä koloja, uhrikuoppia. Näihin kuoppiin tuotiin viljanjyviä kiitokseksi hyvästä sadosta. Kuppikivenpintaa peittää kaunis hopeinen jäkälä. Isännän sahapukilla oli pätkittyjä koivunrunkoja, niiden valkoisena hohtava tuohi sai minut ajattelemaan uhrilehtoja. Rakastan koivikkoja, siksipä sellainen on kasvamassa myös takapihallamme, jota isäntä on nyt hieman harventanut. Varmaan meillä jokaisella on jokin erityinen paikka, missä haluamme hetkeksi hiljentyä arjen keskellä. Minulle lapsuudenkotini ikikuusen vankka runko ja vihreä neulasseinä antaa suojaisen paikan hiljentymiselle. Vuosien varrella siitä on tullut minulle henkilökohtainen pyhä paikka.

Täältä löydät muiden haasteeseen osallistuneiden värikollaasit.


22 kommenttia:

  1. Hieno vastaus haasteeseen. Nuo puut ja vihreys ovat upeat, ihastuin vihreyteen. Värissä on niin voimakas elämän- ja kasvunvoima. Seinälaattakin on sopiva, se kertoo pienen/suuren tarinan.
    Minäkin tykkään metsistä ja koivikoista. Koivikot ovat keväällä kauniitä ja tuoksuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos arleena kommentistasi, mukavaa kuulla et koet luonnon läheisenä ja merkityksellisenä

      Poista
  2. Kiva vastaus ja ihana tuo oranssi sävy tuon vihreyden keskellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kojosen keraaminen seinälaatta on tavallaan "ikonini", voimanlähde. aluksi en oikein tahtonut löytää ideaa kollaasiin, toisaalta mukavaa, kun tämä uudenlainen haaste antaa hieman pohdittavaa;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. uskonkin et koet sen jotenkin läheiseksi Maarit, suunnittelethan ja rakennat parhaillaan omaa metsäpuutarhaasi!

      Poista
  4. Kaunis on maisemasi, jossa mietiskelet.

    Itselleni meri on se, jonka äärellä sielu lepää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mietiskelen, haen lohtua ja voimaa, ikikuusi on minun halauspuuni. sille kerron ajatukseni ja tunteeni. puu antaa oikean mittasuhteen elämään.
      itseasiassa minulla on muutama mielenmaisema, missä istuskelen hiljentyen mielelläni. sisämaassa kasvaneena meri on jäänyt hieman vieraammaksi, vaik meil oli paattikin kymmenen vuotta ja silloin saaristo tuli tutuksi.

      Poista
  5. Kauniinvärinen laatta. Metsässä on jotain niin rauhoittavaa olla, onneksi pääsee pihalta suoraan lenkillekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lasitetun keramiikkalaatan värit ovat todella kauniit, ymmärtääkseni se on -50-luvun tuotantoa. todella onni asua niin lähellä metsää, et sinne pääsee helposti aina kun siltä tuntuu

      Poista
  6. Kaunis kokonaisuus ja tarinallinen osuus myös kollaasille. Hienosti valitut osiot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...tuntui, et ilman pientä selvitystä kollaasin idea ei avautuisi katsojalle

      Poista
  7. Kiehtova vastaus haasteeseen.

    Koivuja myös ihasteleen ja viihdyn koivikossa.
    Niissä näkyy hyvin vuodenaikojen vaihtuminen.

    VastaaPoista
  8. Olipa ihana vastaus haasteeseen. Upea kollaasi ja mielenkiintoisesti kerroit..luontokirkko on mullekkin tosi rakas ♡

    VastaaPoista
  9. Ihana tulkinta aiheesta, kuvasta aistii Pyhyys ja rauhallisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kosotäti, tuntuu mukavalta saada näin paljon palautetta kollaasistani, takkuilin aiheen kanssa tovin!

      Poista
  10. Hyvin kokosit kuvat, hyvän kirjoitit teksin valottaen kuvissa olevien yksityskohtien merkitystä sinulle.
    Minä olen löytänyt täältä myös paikan, johon ajatusteni kanssa kuljen ja tietysti luonnossahan sekin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. yksinään kuvat olisivat kertoneen toisenlaisen tarinan katsojalle
      missäpä muualla meidän mielenmaisemamme ja -paikkamme voisikaan olla.
      siellä minä varmaan mieluiten kipuaisin Pöllän laelle

      Poista
  11. Olet koonnut ihana kollaasin, kaikki osiot värejä myöten huokuu jotain pyhää ja harrasta.
    Onnistunut ilmaisu, pidän kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kommentistasi Molley, se ilahdutti kovin:))

      Poista