12 h H-hetkeen!

Päivä venähti pidemmäksi kuin mitä aamulla arvelin, aika vain rientää kovin nopeasti kun on yhtä ja toista pikku askaretta. Värjärin Puoti on nyt valmiina avaamaan ovensa vieraille. Tyytyväisenä suljin oven perässäni lähtiessäni, kaikki näytti niin kauniilta pikku Puodissani. Tervetuloa itsekullekin tutustumaan glögin ja piparintuoksuiseen Ilonan värimaailmaan joko paikan päälle tai näin blogin välityksellä.

Värjärin Puodin avajaisiin 2 yötä

Nappasin päivän päätteeksi kuvan Värjärin Puodin kunnostetuista hyllyistä, huomenna niille on mukavaa asetella käsitöitäni. Takaseinän tapetointi oli vähän haasteellista, kun hyllyt oli kiinnitetty jo aiemmin seinään. Löysin kesällä kauniin pitsiliinan kirpparilta, nyt se saa toimittaa verhon virkaa pikku ikkunassa. Ristipistoin tehty heppataulu saa somistaa anopilta tuomaamme puhelinpöytää, mikä on oikeaa retrokamaa 70-luvulta. 

Lähtökohtana Puodin sisustamisessa on ollut kierrätys ja ekologisuus, en ole ostanut mitään uutta vaan kaikki on hankittu vanhana ystäviltä, systeriltä, mummolasta, kirppareilta tai kierrätyskeskuksista. Sama kierrätyksen idea on myös suurimmassa osassa käsitöistäni, pyrin käyttämään luonnon materiaaleja ja yhdistämään töihini aina myös jotain vanhaa. Huomenna sit kuvia myös hyllyn "täytteistä".

Mustavalkomaanantai#137 Lapsuusmuisto

Lapsuudestani on vain muutamia valokuvia, koska kotonani ei ollut kameraa. Tämän kuvan on ottanut isäni sotakaveri, joka oli tullut kyläilemään muutamaksi päiväksi isäni luo. Vierailusta jäi minulle hauskoja muistoja, sainhan pukea päälleni naapurin mamman ompeleman ihanan kukkamekkoni tavallisena arkipäivänä, kuljeskella isän ja hänen kaverinsa kanssa pitkin maita ja mantuja ja kaikkein hauskinta oli kun otettiin paljon valokuvia. Kuvassa olen isoveljieni kanssa aitan rappusilla. Muistan vieläkin miten melkein tikahduin  nauruuni, minusta oli niin hullunkurista katsella veljieni hassuttelua nukkieni kanssa.

Värjärin kotiinpaluu

Mökkireissu venyi suunnitellusta viikosta kahdeksi, ei haittaa kun kotiintuomisina oli 30 vyyhteä toinen toistaankin kauniimpia villalankoja. Keittiössä aamuhämärissä otetussa kuvassa kaikki värit eivät valitettavasti toistu niin kauniina mitä ne todella ovat. Nyt langat saavat vielä kuivua orsilla muutaman päivän ennen kuin alan vyyhtimään ne uudelleen myyntiä varten. Osa lankoista päätyy tietty myös tyttäreni keinutuolimattoon. Tarkoituksenani on tehdä tarkempi postaus värjäyksistä vielä myöhemmin kun on hiukan enempi aikaa. Nyt tulevat päivät ovat mukavan kiireisiä, sillä tavoitteenani on pitää Värjärin Puodin avajaiset to 15.11.2012.

Värikollaasi: juhlahaaste 100

 Haasteen värit sopivat erityisen hyvin kuvaamaan värjärin viikon värimaailmaani

Värjärin päivä

Aamun kajo työntyy verhojen raosta pikku kamariin, peiton lämpimässä suunnittelen päivän askareitani. Tupa on viileä ja siksi vielä hetkisen viivyn isosiskoni kutomaan villashaaliin kääriytyneenä vuoteen lämpimässä. Helmi nukkuu jalkopäässä ja näkee selvästi jotain mieluista unta, kun niin mukavasti tuhisee. Oma rakkaani on vielä untenmailla ja varon visusti herättämästä häntä unestaan.

Hiljaa hiivin tupaan, vedän kamarinoven perässäni kiinni, avaan vanhan putkiradiomme ja alan virittelemään tulta puuhellaan aamukahvin keittoa varten. Kuinka rakastankaan näitä rauhallisia, hiljaisia aamuhetkiä Viinasillassa. Mieleeni palaa mukavia muistoja lapsuudestani, siitä miten mukavaa oli peitonlämpimässä kuulostella äidin ja isän askareita tuvasta, silloin oli rauha maassa, kun matala puheen sorina kantautui juuri ja juuri korviini.

Aamu valkenee aurinkoisena, pakkasta vain pari astetta, siis ihanteellinen värjäyspäivä tulossa. Ennen uloslähtöä on kuitenkin vielä lämmitettävä leivinuuni ja laitettava kaalilaatikko muhimaan uuniin. On niin mukavaa tulla puolilta päivin sitten sisälle ihanan tuoksun tullessa vastaan jo heti tuvanoven avatessa. Miten helppoa ja vaivatonta ruoanlaittaminen onkaan maalaistuvassa. Isäntä ruskisti jauhelihan, itse pilkoin kaalin, porkkanoita ja pari sipulia pataan. Nopsaan oli laatikko uunissa kun yhdessä tuumin tehdään.

Isäntä jatkoi eilen aloittamaansa urakkaa, tallin kattorakenteiden tukemista. Muutamana talvena on ollut niin paljon katolla lunta, että se on taipunut hivenen notkolle, parasta tukea rakenteita, ettei koko katto romahda alas lumikuorman alla. Hurjaa hommaa kiikkua kurkihirsien tasolla, onneksi isännällä ei ole korkeanpaikan kammoa.

Värjärin padassa on vuorossa heti aamutuimaan suopursujen ja siskoni keräämien variksenmarjojen keitto. Emalikattilassa värjään lisää vaaleita lankoja krappijuurella. Iltapäivällä värjään vielä satsin suopursuliemessä ja variksenmarja-krappiliemessä.

Aurinko on jo laskemassa, kun lähden Helmin kanssa metsälenkille. Kerään hiukan pallerojäkälää kalliolta ja katajanoksia metsäkoneen runnomasta katajasta. Vien ne saunaan kuivumaan. Suunnittelen sitovani niistä ovikranssin.

Kello ei ole vielä kuuttakaan, kun jo menemme saunan lämpimään. Löylyttelen sydämeni kyllyydestä ja ajan näin isännän alas lauteilta ja saunakahvin keittoon tupaan, hän ei todellakaan jaksa istua kovissa löylyissä kanssani.

Äitini kynästä 20.4.1985

Äitini kirjoitus Itä-Häme lehdessä osui silmiini selatessani isäni leikekansiota. Taas kerran kiitän mielessäni isääni tästä leikekansiosta, siitä saa lukea kylän tapahtumista ja ihmisten toimista menneitten vuosikymmenien aikana. Miten hyvin nämä äitini ajatukset sopivatkaan nykyiseen elämänmenoommekin. Siispä tässä kirjoitus luettavaksi Sinulle, joka haluat kurkistaa pientilan emännän ja sittemmin perhepäivähoitajana toimineen äitini ajatuksiin vuosikymmenten taakse. 

Koti on yhteiskunnan sydän

Koti on yhteiskunnan pienin ja tärkein solukko. Ei ole vaikeata todeta, että se on tärkein. Kodeista tulevat ne, jotka ottavat hoitoonsa pellot ja maat sekä virat ja tehtävät elämän eri aloilla. Näin viedään viestikapulaa eteenpäin. Uudet sukupolvet vastaavat kansan tulevaisuudesta ja maan kohtalosta. Näin jokainen koti – pienikin, on luomassa maan ja kansan tulevaisuutta ja ohjaamassa suuntaa, johon ollaan menossa. Mistäpä tulisivat vastuuntuntoiset ja työnsä taitavat isännät ja ehtoiset emännät? Eikö juuri tämän päivän kodeista. Siksipä kodin jokainen päivä on niin kovin tärkeä. Ikävä, että vasta vanhana olen oikein oppinut ymmärtämään sanonnan ”niin makaat kuin petaat” merkityksen. Olen erittäin pahoillani. Paljon olen tehnyt virheitä ja virheratkaisuja elämän kivisellä tiellä. En ole osannut matkan vaikeimpina aikoina muuta kuin ottaa sivustakatsojan osan – mennä itseeni ja iskeä työhön murheet ja uskoa huomiseen. Risukasaankin kerran vielä aurinko paistaa – ja niin tekee.

Mikä lasten kasvuaikana menee vikaan, sitä on vaikea myöhemmin korjata. Halua kyllä olisi, mutta taito puuttuu. Koskaan ei voida kylliksi arvostaa varhaislapsuudessa ja kasvuiässä saatujen vaikutteiden merkitystä. Nämä vaikutteet ovat voineet tulla sanojen teitä, mutta vieläkin selvemmin ja suoraan sanoitta. Lapsi vaistoaa kaiken hyvin herkästi. Kodin elämä sellaisenaan painuu tuhansina pieninä sirpaleina lapsen sieluun ja jää sinne vaikuttamaan. Eikä lapsuus irtoa ihmisestä – historia kansasta.

Siksi me kodinperustajat emme voi edes kuvailla ennakkoon taivalta, mille lähdettiin. Mutta miksi koti kaikkineen on yhteiskunnan vaikein osa-alue? Kun kaksi sinänsä itsekästä ihmistä luulee rakentavansa Onnelan pelkästään sillä, että kannetaan hynttyyt yhteiseen pesään, he eivät aavista, että Onnelaan on pitkä ja monimutkainen matka. On sinänsä hyvä, että tämä on kätketty. Jos kaiken etukäteen tietäisi, menisi rohkeus. Ja moniko toisen vahingosta on viisastunut? Nuoruuden ja nuoren rakkauden ihanuus on juuri siinä, että kirkkain silmin lähdetään taipaleelle, jolla lukemattomat ovat kokeneet haaksirikon. Ei saa, sanovat ne, jotka eivät tiedä, mitä se on, kun tuska on käynyt taloksi.

Tämän hankkeen onnistumiseen tarvitaan niin paljon, ettei kukaan voi kaikkea edes luetella. Sen voi kuitenkin ilman muuta sanoa, että jollei ihmistä ole kasvatettu sopeutumaan ja ellei itse ole ymmärtänyt lähteä itsekasvatuksen ankaralle tielle, niin törmäyksiä kyllä riittää ja pettymyksiä tulee. Syy on selvä – jokainen meistä on luonnostaan sellainen, että hän etsii omaa etuaan ja nautintoaan. Tästä säännöstä on poikkeuksiakin. Parissamme on niitä, jotka alun alkaen ovat velvollisuuden uskollisia noudattajia, itsenä unohtajia, ei niinkään esillä olevia, maan hiljaisia, nöyriä ihmisiä.

Tänä tasa-arvon ja vapauden aikana moni asia on saanut ei aina välttämättä niin hyviä tulkintoja. Allekirjoittanut on yhä edelleen kannassaan – ”suutari pysyköön lestissään”, puusuutari varsinkin. Näinhän se on nähtävä. Kun olemme vahvasti minä - ihmisiä, minä määrään, minä tahdon, ja katsotaan nenänvartta pitkin, täytätkö mitan, jonka sinulle asetan. Näillä eväillä ei yhteinen taival pitkälle jatku.  Sananlasku sanoo: ”Ei kaksi kovaa kiveä hyviä jauhoja tee”.