Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkattuja leluja kissanpennulle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkattuja leluja kissanpennulle. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. marraskuuta 2019

Söpöys varoitus!

Pitkä odotus päättyi, kun saimme hakea viime perjantaina kissanpennut kotiin.
Kolmisen viikkoa sitten kävimme katsomassa maatalosta syyskuun alussa varaamiamme kissanpentuja. Sovimme, että voimme hakea ne loka-marraskuun vaihteessa. Tässä pennut vielä emonsa hellässä hoivassa. 
Kotimatka sujui hyvin, vain pientä niukunaa kuului välillä kopasta. Pennut oli opetettu olemaan kuljetuskopassa ja otettu jo muutamia kertoja lyhyille autoajeluillekin. Uuteen kotiin tutustuminen aloitettiin hiekkalaatikosta, ruoka- ja vesikipoista, sekä omasta nukkumapaikasta. Aikansa  kierreltyään huushollia ympäriinsä, pennut kävivät tyytyväisinä nukkumaan sohvan nurkkaan. Oma nukkumakori ei kelvannut, ilmeisesti turvallisempaa oli olla isännän lähellä:))
Meillä on ollut aina useampia kotieläimiä yhtäaikaa, joten nytkin otimme kaksi pentua. Niistä on paljoin seuraa toisilleen. Kotiutuminen sujui hyvin, kun on tuttu kaveri, minkä kanssa voi leikkiä ja
mistä voi pitää huolta, kuten oma emo konsanaan.
 On todella hellyttävää katsella, kuinka pennut huolehtivat toinen toisistaan.   
Mikään paikka ei jää puhdistamatta.
Hieman lämmitetty luomumaito maistuu kaveruksille.
Joka päivä tulee vastaan uusia ihmeellisiä asioita. Lattiaharjaa piti ensin vaania tuolinjalan takaa. Uteliaisuus kuitenkin voitti pennuista rohkeamman!
Toinen pennuista kurkki paljon kauemmin harjaa pöydänjalan turvista;)
Välillä on mukavaa käpertyä yhdessä omaan koriin nukkumaan.
Pennut ovat todella leikkisiä. Mikä tahansa käy leikkikaluksi. Aina ei tarvitse mitään, pelkkä juokseminen ympäri huushollia on niin hauskaa! Matot siinä menee makkaralle, ja näin syntyikin hyvä vaanimispaikka....mutta mitä voisi vaania?
Toivomme pennuista kasvavan taitavia hiirikissoja emonsa tavoin. Koska pentuja ei voi vielä päästää hiirijahtiin, niin päätin virkata niille leikkihiiriä. Pennut olivat innolla mukana, mutta lopulta väsyivät odottamaan. Onneksi niin, koska virkkaamisesta ei oikein tahtonut tulla mitään, aina oli joku langassa kiinni;)
 Hiiret ovat saaneet aikamoista kyytiä!
Ehkäpä kuitenkin mieleisin lelu tähän mennessä on ollut perinteinen paperitollo narussa. Sitä pennut jaksaa pallotella lähes aina ohi kulkiessaan. Olen laittanut palloja roikkumaan myös ruokapöydän tuoleista.  
Virkkasin yhden pallon, mutta se ei kiinnosta pentuja lainkaan niin paljon, kuin nuo paperitolloista tehdyt. Ilmeisesti paperitollojen rapina kiinnostaa niitä kovin.
Tässä pennut leikkivät yhdessä paperitollon kanssa. Leikkiä ei lainkaan näy haittaavan juuri päälle puetut valjaat. 
Matkustamme paljon, joten pentujen on opittava kulkemaan myös valjaissa. Virkkasin harjoitusvaljaat puuvilla langasta. Tyttöjen väri;))
Tytöt saavat nimet vasta isänpäivänä, kun lapset tulevat kotiin. Monta ehdotusta on jo kirjattuna ylös!