Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pariisi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pariisi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Päivä Père Lachaisen hautausmaalla

 
Niin oudolta kuin se kuulostaakin, yksi Pariisin suosituimmista nähtävyyksistä on 11. kaupunginosassa sijaitseva Père Lachaisen hautausmaa, yli miljoonan ihmisen viimeinen leposija.  Niin me, kuten tuhannet muutkin, haluamme  vierailla hautausmailla matkoillamme, tutustua paikalliseen historiaan niin tavallisten ihmisten kuin merkkimiesten ja -naisten viimeisiä leposijoja tutkimalla. Hautausmaa perustettiin vuonna 1804 suurelle puistoalueelle kauaksi kaupungin keskustasta, koska Pariisissa oli siihen aikaan kielletty hautausmaiden perustaminen kaupunkialueelle tautiriskin takia. Nimensä hautausmaa sai Louis XIV:n rippi-isän Père François de la Chaisen (1624-1709) mukaan. Syrjäisen sijainnin vuoksi ihmiset eivät aluksi halunneet haudata omaisiaan  Père Lachaiseen. Kiinnostus hautausmaata kohtaan kuitenkin heräsi, kun sinne keksittiin haudata uudelleen mm. Molière ja ranskalaisten rakastama eläinsatuja kirjoittanut Jean de la Fontaine. Nopeasti hautausmaasta sitten tulikin tavoiteltu, ihmiset halusivat tulla haudatuiksi kuuluisuuksien lähelle.  Hautausmaa on valtava muurien ympäröimä alue, joten kannattaa ladata jo etukäteen hautausmaan kartta täältä tai viimeistään ottaa se hautausmaan portilla olevasta infopisteestä. Karttaan on tarkkaan merkitty kuuluisuuksien hautojen, sankarihautojen ja muiden monumenttien sijainnit alueen numeroiduissa osissa (divisions) sekä nimetty alueen pääväylät ja monet alueiden välillä olevat kujat.  Merkitsin jo portilla karttaan ne haudat, joilla ehdottomasti halusimme käydä ja piirsin kävelyreitin karttaan sen mukaisesti. 
Hautausmaan mukulakiviset ja kapeat käytävät ovat tunnelmallisia, kirsikkapuut kukkivat kauniisti jo nyt huhtikuussa. Tyypilliseen katoliseen tyyliin hautausmaalla on paljon pieniä hautaholveja, joissa omaiset voivat hiljentyä muistelemaan vainajaa. Mielikuvitusta kiehtovat, usein jo sammaloituneet hautapatsaat kertovat tarinoita ja varjoisat kapeat kujat vievät unohdettujen suuruuksien ja sammalen alle hautautuneiden aatelisten luokse. 

Monet perhehaudat ovat todella suuria ja mahtipontisia patsaineen ja koristeluineen. Hautaholvien ikkunoiden lasimaalaukset ovat häkellyttävän kauniita ja taidokkaasti tehtyjä. Toki hautausmaalta löytyy vaatimattomampiakin hautapaaseja. 

Tyypillisesti koko hautapaikka on kiveä, joten perennat ja kukat, joita näkyi vielä todella vähän, oli istutettu purkkeihin.  Mielestäni monilla haudoilla näkemäni muovikukista tehdyt kranssit olivat hyvin kauniita. 
Père Lachaisen hautausmaalle on haudattu satoja eri tieteen- ja taiteenalojen kuuluisuuksia, paikkaa pidetään jopa pyhiinvaelluskohteena, jonka tärkein palvontakohde lienee Jim Morrisonin, The Doors yhtyeen laulusolistin hauta. Me suuntasimme kuitenkin ensimmäisenä Edith Piafin haudalle, onhan hän yksi lempi laulajistani. Oscar Wilden hauta oli matkan varrella, joten poikkesimme sinne ensiksi.  
Irlantilaissyntyinen kirjailija Oscar Wilde kuoli Pariisissa vuonna 1900 vain 46-vuotiaana. Hän tuli kuuluisaksi lentävistä lauseistaan ja näytelmistään. Elinaikanaan hän oli epäsuosiossa homoseksuaalisuutensa ja kärkevän kielensä takia. Muistomerkillä vierailevat suutelivat punatuilla huulillaan kiveä niin taajaan, että harmaan ja massiivisen hautakiven pinta on vaaleanpunainen suudelmista. Nykyisin muistopaasi on ympäröity pleksillä, koska omaiset eivät varmaankaan halua kiven olevan täynnä huulten jälkiä.
Pariisin Varpusen, Edith Piafin  yksi rakastetuimmista lauluista on L'Hymne à l'amour, Hymni rakkaudelle.  Rakkaussuhde Manuel Cerdaan, marokkolaiseen nyrkkeilijään, päättyi onnettomasti miehen kuoltua lento-onnettomuudessa. Loputtoman surun pohjalta syntyi kuolematon rakkauslaulu. Haluan ajatella, että muistopaaden päässä olevassa kuvataulussa oleva teksti "Jumala yhdistää ne jotka rakastavat", kuvastaa juuri heidän suhdettaan. 
Piafin haudalta suunnistimme italialaissyntyisen näyttelijän ja laulajan Yves Montandin haudalle, olihan heillä eläissään ollut lyhyt rakkaussuhde.

Yves Montandilla ja hänen ensimmäisellä vaimollaan, ranskalaisella näyttelijällä Simone Signoretilla, on yhteinen hauta. Musta kissa oli pakko saada kuvaan mukaan, koska uskon sen olevan sama kissa, joka vilahtaa Montandin haudan yli dokumentissa Ikuisesti (Forever) vuonna 2006. Dokumentin on käsikirjoittanut ja ohjannut puolalais-perulainen dokumentaristi Heddy Honigmann ja se kertoo taiteen merkityksestä ihmisen elämässä. "Forever is a film about the power and vitality of art and a place where love and death go hand in hand and beauty lives on: the Père-Lachaise cemetery in Paris". Dokumenttia on näytetty YLE:llä useampia kertoja, viimeksi vuonna 2011, virallinen traileri on nähtävissä täällä.

Montandin haudalta kävelimme kapeita kujia pitkin hieman vanhemman ja ehkäpä vielä kuuluisamman näyttelijän ja näytelmäkirjailijan Molieren haudalle.
Isännän toivomuksesta kävimme myös kuuluisan ranskalaisen fyysikon ja kemistin Louse Gay-Lussacin haudalla. 
Ehkäpä eniten päänvaivaa hautausmaan hoitajille on aiheuttanut Doors-yhtyeen keulahahmon yhdysvaltalaisen Jim Morrisonin hauta. Light my fire ja muut Doors-yhtyeen kappaleet "soivat " läheisen hautaholvin seinään kirjoitettuina.
 Morrisonin hautakivi poikkeaa vaatimattomuudellaan muiden kuuluisuuksien hautakivistä.  Alkuperäinen graffiitteja täynnä ollut hautakivi on kuulema varastettu vuonna 1990, myös hautakivellä ollut patsas on varastettu.   Teoriat Morrisonin lavastetusta kuolemasta innoittivat faneja niin, että hautaa yritettiin useaan otteeseen avata. Fanit saatiin kuriin vasta kun hauta-alue aidattiin ja sille asetettiin vartiointi. Käydessämme haudalla siellä ei näkynyt vartijoita, vain muutamia faneja ja meitä tavallisia tallaajia tasaisena virtana. Ranskan hallitus on julistanut Morrisonin haudan kulttuuriperintökohteeksi. 
Matkalla Chopin haudalle ohitimme ranskalaisen laulajan Mano Solon haudan. Fanit näyttävät jättävän metrolippunsa käyntinsä muistoksi nuorempien taiteilijoiden haudoille. 

Kaikkein kauneimmat kukat löytyvät Frédéric Chopinin (1810-49) haudalta. Puolasta 20-vuotiaana Pariisiin muuttanut säveltäjänero kuoli vähävaraisena ja vain 39-vuotiaana tuberkuloosiin. Legenda kertoo, että kukkapilven Chopinin haudalle tuo köyhä puolalainen mies. Nyt kukkia asetteli haudalle siellä vierailevat tasaisena virtana. Chopinin toivomuksen mukaan hänen sydämensä vietiin takaisin hänen kotimaahan ja uurnattiin Varsovan Pyhän Ristin kirkon pilariin.

Honore Balzaciin tuli tutustuttua jo lukioaikana, joten hänenkin haudallaan oli mielenkiintoista vierailla.
Krematorio teki minuun suuren vaikutuksen. Uurnapaikkoja oli monessa kerroksessa olevissa holveissa loputtomiin, lopulta pitkän etsinnän jälken löysimme etsimämme, oopperalaulaja Maria Callaksen uurnapaikan. 
Hautausmaalla on myös lukuisia muistomerkkejä, joista ehkä yksi mieleenpainuvin ja koskettavin oli Auschwitzin keskitysleirillä kuolleiden muistoksi pystytetty. Muistomerkkeihin voi tutustua esim sivustolla Koe virtuaalisesti Pere Lachaisen hautausmaa.


torstai 11. huhtikuuta 2013

Kotiinpaluu ja rakkauden sinetti

Helmi oli innoissaan vastaanottamassa kotiinpalaajia rappusilla, jälleennäkemisen riemu oli molemmin puolinen. Koko päivän Helmi on seurannut jokaista askelta, köhjöttänyt kyljessäni sohvalla, nukkunut jaloissani pöydän vieressä. Helmi ehkä aattelee, et täytyy hiukan vartioida, ettei emäntä taas kohta johonkin katoa. Reissussa on mukavaa olla, mutta kuinka se kotiintulo tuntuukin aina niin mukavalta. Päivä on kulunut nopeasti tavallisissa askareissa, hiukan olen välillä kurkkinut mitä kaikkea kivaa blogistaniassa on ehtinyt tapahtua parissa viikossa. Kaikilla on niin mainioita juttuja kevään odotuksesta, mukavia haasteita ja mahtavia käsitöitä tehtynä, joten mukavaa päästä taas mukaan. 
Illalla sain kopioitua isännän kamerasta Marseillessa ja Pariisissa otetut kuvat ajalta kun itselläni ei ollut kameraa käytössä. Vasemmalla yläkulmassa Pere Lachaisen hautausmaan kirsikkapuut kukassa. Kuvan alapuolella kissa rakastamani laulajan Yves Montandin hautakiven vieressä aurinkoa ottamassa. Toki kävimme Edith Piafin, Jim Morrisonin, Molieren, Oscar Wilden, Balzacin ja monen muun kuuluisuuden haudalla, ehkäpä joskus innostun tekemään hautausmaakierroksesta oman postauksekin. Erityisesti krematorio teki minuun syvän vaikutuksen.
Louvressa aloitimme "must to see" osiosta eli Mona Lisasta ja Milon Venuksesta. Vietimme koko päivän museolla, ehkä eniten pidin veistoksista sekä vanhoista työkaluista ja tarve-esineistä Mesopotamiasta ja Egyptistä. Mieluisin uusi juttu Pariisissa minulle oli Discover Walks- opastukset, ilmaiset syntyperäisten pariisilaisten vetämät 1 - 1.5 tuntia kestävät kävelyt kaupungilla. Osallistuimme Montmartren kierrokseen, joka aloitettiin Blanchen metroasemalta Punaisen Myllyn läheltä ja päätettiin Sacre Coerin kirkolle. Olen aiemminkin käynnyt ko paikoissa, mutta nyt käynnistä sai todella paljon enemmän irti. Pinkkiin liiviin pukeutunut opas osasi kertoa vallattoman hauskasti elämästä Montmartrella, siitä miten itsenäiset kukkulalla olevat kylät liitettiin Pariisiin 1800-luvulla, Molin Rougen, Punaisen Myllyn synnystä ja miten alueesta muodostui taiteilijoiden suosima asuinalue ja inspiraation lähde. Vastaavan tyyppisiä kävelyjä tehdään myös monessa muussa suurkaupungissa esim. Lontoossa, Roomassa, Pietarissa ja Barcelonassa. Oman kokemukseni perusteella voin todella lämpimästi suositella osallistumista kävelyille.
Tullessamme messusta kävelimme Notre Damen siltaa Seinen yli. Sillankaide, kuten monen muunkin Seinen yli johtavan sillan kaiteet, ovat täynnä rakastavaisten kiinnittämiä lukkoja, joiden avain on viskattu Seineen, eihän rakkaudenliittoa ole koskaan tarvis avata. Meillä ei ollut lukkoa, mutta kirjaimin sinetöimme oman yhteisen 31- vuotisen taipaleemme muiston kaiteeseen:)) 

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pääsiäinen Pariisissa


 Kolme päivää Pariisissa kului kuin siivillä. Kevät on täälläkin todella myöhässä. Kirsikkapuut olivat kuulema kukkineet pari viikkoa sitten, puissa ei näy edes hiirenkorvia. Kylmä tuuli puhaltaa kaduilla, ilman talvitakkia täällä ei todella tarkenisi.  Maanalainen Pariisi on tullut tutuksi,  metrolla kulkeminen on todella nopeaa ja vaivatonta. Ihmisiä on paljon, kovin tummiksi ovat pariisilaiset muuttuneet kahdessa vuosikymmenessä.  Lauantaina yritimme  Louvreen, jono oli todella pitkä, joten muutimme suunnitelmia ja suuntasimme Pariisin ”Heurekaan” eli Kansalliseen tiedekeskukseen. Siellä sit koko päivä vierähtikin mukavasti. Planetaarion esitys oli hieman pettymys.  Illalla kävimme syömässä Latinalaiskorttelissa. Ruoka oli perin ranskalaista. Lapset ovat jo kyllästyneet parissa kuukaudessa tähän ranskalaiseen ruokaan, mikä pohjautuu pitkälti vehnään, lihaan ja maitotuotteisiin eli ei salaatteja tai yleensäkään kasviksia löydy heidän oppilaitoksensa ruokalistalta.
Pääsiäistä täällä ei edes huomannut, kaupat olivat auki ja löysimmepä Bastillen aukion läheltä myös ison maalaisten torin Pääsiäissunnuntaina. Tori oli todella elämys ja siellä oli myös juureksia ja vihanneksia myytävänä yllin kyllin, kalasta ja muista merenelävistä puhumatakaan. Espanjasta tuodut jättimansikat tekivät kauppansa. Itse emme ostaneet, kun ajattelimme niiden olevan mauttomia. Torilla oli mukava tunnelma ja todella paljon ihmisiä.
 Läheisellä kauppakadulla oli toinen toistaan upeampia muotiliikkeitä. Tässä kevään hattumuotia a'la Pariis.

Kirkot ovat todella kauniita, käymme mielellämme tutustumassa niihin aina kun mahdollista. 

Tänään matkasimme luotijunalla Marselleihin. Peltoa ainakin Ranskassa riittää!