torstai 2. huhtikuuta 2020

Taas on ollut risumuori liikkeellä, heitänpä Sinulle myös haasteen!

Aurinkoiset päivät ovat houkutelleet ulkoiluttamaan ahkerasti kottikärryjä. Naapurin isäntä on karsinut tiensä varrelta puita ja kaatanut muutaman isomman männynkin. Saamme taas kerättyä paljon oksia risuaitoihimme. Minulla on tapana tehdä melkoisia laiskankuormia. Eilen sitten tapahtui se, mitä isäntä on jo hieman odottanutkin. Kova tuulenpuuska osui korkeaan kuormaan ja kaatoi koko komeuden ojaan! Isäntä sitoo aina narulla oman kuormansa, itse "sidon" kuorman oksilla. Onni onnettomuudessa oli, etten ollut sitonut kuormaa narulla, koska oksat sidottuna tuuli olisi varmaan kaatanut koko kottikärryn nurinniskoin syvään ojaan. Siinä olisikin ollut melkoinen puljaaminen ylös ojasta!
Olen tehnyt jo muutaman postauksen risu- ja ranka-aitojen teostamme. Nyt taas hieman erilaista aitaa valmistumassa. Tontin itärajalla on noin 30 vuotta vanha kuusiaita. Paikoin sen alaosa on jo kovin harsuuntunnut ja siitä näkyy naapurin pihalle suoraan. 
Kuusiaita on yläosastaan vielä hyväkuntoinen, joten emme kaada koko aitaa pois, vaan karsimme alaoksat ja teemme aidan viereen risuista ja paksummista rangoista aidan. Kuusenrungot toimittavat  aidanseipäiden virkaa toisella puolella, toiselle puolelle laitamme reilun metrin välein tolpat paksuista rautaputkista. Ostimme jo syksyllä kuuden metrin rautaputkia, jotka isäntä nyt katkaisee rälläkällä kolmeen osaan. Tolpat on helppo iskeä lekalla paikoilleen, kun maassa ei ole yhtään routaa.
Tähän aitaan keräämme mahdollisimman monenlaista lahoavaa materiaalia. Lehtipuiden oksia,  marja- ja koristepensaiden oksia, käpyjä, kukkapenkeistä talventörröttäjiä ja tietysti myös järeämpiä havupuiden oksia, että aita pysyy kuosissaan.  
Aidasta tulee noin 170 cm korkea. Näin korkeaan aitaan tarvitaan uskomattoman paljon oksia. Lahotessaan oksat painuvat myös kasaan, ensimmäisen vuoden aikana aidat painuvat yleensä jo 20- 30 cm. Siksi niihin voi lisätä joka vuosi lisää oksia, koskaan ei enää tarvitse pähkäillä sitä, mihin puutarhassa syntyvän leikkuujätteen laittaisi. Toki oksia pitää aina myös hakettaa esim. kompostia varten, kaikkia ei voi laittaa aitoihin.
Aidan uloimpaan osaan ladomme paksuja männyn oksia. 
Ilta-auringossa aita loistaa kauniina! Tässäpä Värjärin tervehdys ja haaste osallistua Yle Luonnon pelasta-pörriäinen- haasteeseen. Jaa tunnuksella #pelastapörriäinen ennen ja jälkeen -kuvia pölyttäjille omistetusta pihakolkasta, sekä siitä, millaisia pörriäisiä siellä viihtyy. Kuvia julkaistaa kesän mittaan Yle Luonnon netissä, Facebookissa ja Instagramissa. Kopioin sivustolta klik! oheisen kuvan kahdeksasta hyvästä pölyttäjäkasvista. 


                                               Kuva: Biodiversity Heridage Library, Annukka Palmen-Väisänen/Yle

Löytyykö jokin näistä tai jo kaikki Sinun pihamaaltasi? Omilta pihamailtani löytyy nämä kaikki ja paljon muitakin kasveja, jotka ovat pölyttäjien mieleen. Jo näillä kahdeksalla kasvilla takaat ravintoa pölyttäjille koko kesän ajaksi varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Artikkelista löytyy lisää hyviä pölyttäjäkasveja, kannattaa tutustua siihen.

Pienillä teoilla voimme jokainen osallistua yhteiseen hyvään.
Istutetaan perinteisiä perennoja ja luonnonkukkia.
Ruuan lisäksi pölyttäjät tarvitsevat suoja- ja lisääntymispaikkoja,
rakennetaan hyönteishotelleja ja/tai lahopuu- ja risuaitoja.
Jätetään oksia tai puunrunkoja lahoamaan tontin laitamille, 
tai annetaan "ikinuotion" roihuta kuusikon suojissa. 
Auttamalla pieniä hyönteisiä ja muitakin eläimiä, autamme samalla myös itseämme!

ps. tervetuloa kaikki uudet lukijat, olette minulle tärkeitä kaikki

27 kommenttia:

  1. Aidasta tulee ihan kiva ja hyödyllinen. Noista kasveista mökkipihassani on kolme. Lisäksi siellä on kolme hyönteishotellia. Voi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mukava kuulla Kivisen Vilma, olet mukana jo pelasta pörriäinen haasteessa ansiokkaasti:))

      Poista
  2. Pörriäishaasteessa aina mukana.
    Tuo aita on mahtava! Elät ihanaa elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hieno homma Repu, sinun palstasi onkin pörriäisille oikea paratiisi! jäin oikein hetkeksi maistelemaan tuota "Elät ihanaa elämää". totta niin, minulla on nyt eläkkeelle jäätyäni mahdollista elää juuri niin kuin haluan, luonnonläheistä ja yksinkertaista arkea rakkaan ja samanhenkisen mieheni kanssa:))

      Poista
  3. Kaksinkertasen työn sait sitte tehä, kun keräsit kaatuneen kuorman! Hieno aita tuostakin tulossa :)
    Mökillä on runsaasti vatukkoa ja kurjenpolvia. Lähellä on sähkölinja, jonka alle jäi paljon lahoavaa, kun maasto oli niin ryteikköistä, ettei saatu puita pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juuri niin Maarit! ihan kaikkia en enää omaan kottikärryyni lastannut vahingosta viisastuneena, vaan isäntä otti osan kuljettaakseen. meistä on kiva tehdä hieman erilaisia aitoja eri puolille tonttia. näin erilaisilla pörriäisillä ja muilla eläimillä on mahdollista löytää mieluinen asuinkolo itselleen. kovasti toivon, et myös siiliperhe löytäisi tiensä tontillemme. aikoinaan esikoisemme rakensi koulussa siilille talvipesän. veimme sen tuohon metsänreunaan, mut yksikään siili ei siihen asettunut asumaan. en osaa sanoa, onko näillä tienoin lainkaan siilejä, itse en ole niitä nähnyt näillä kulmilla koskaan.
      sekä vattu et kurjenpolvi ovat erinomaisia kasveja. saatte itsekin maukkaita marjoja syödäksenne. meilkin on hyviä vatukkoja kesäkotimme lähettyvillä, myös omalla tontilla. hieno homma, luontoon on tietysti hyvä jättää paljon myös lahoavaa puuta. viime vuosikymmeninä metsänpohjat onkin raivattu aivan liian tarkkaan. juur jonkun kanssa juteltiin siitä, onko siinä mitään järkeä raahata pellonpientareilta ja kyläteiden varsilta oksia pois. sielläkin ne olisivat pörriäisille tarpeen ja ravitsisivat maaperää. no ei tietysti olekkaan, kuulostaahan tämä hieman hölmöläisten touhulta, mut olemme nyt kuitenkin tähän päätyneet;)

      Poista
  4. Et muistanut, miten ahneelle käy! Tai enpä viisastele, itselleni kävisi varmasti kuormien kanssa juuri noin. Kyllä tuolla aidan metrimäärällä asutatte monta pörriäistä. Hyvä luontoteko.
    Kurkistin myös jo telkkarimainoksen nähtyäni, mitä kaikkea _ pelasta pörriäinen - pitää sisällään. Mietin omaa osuuttani. Onhan minulla ollut ja on edelleen ötökköhotelli, joka kaipaa kyllä täysremontin ja lisäksi pitää rakentaa muutama uusi. Pihan linnut vain ovat ymmärtäneet homman omalla tavallaan. Käyvät nokkimassa hotelin asiakkaat! Eikä se suinkaa ole tarkoitus.
    LUonnon kukkakedoista ei ole puutetta, kun viljelemättömiä peltoja on pilvin pimein. Myös metsähakkuiden jäljillä on runsaasti ötököille maassa lahoavaa puuta, että myös keloutuneita on jätetty pystyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en muistanut en, tai sitten en välittänyt muistaa, kun enimmän osan laiskankuormistani olen saanut onnellisesti kuskattua pihaan asti ilman uudelleen kasaamista ojanpohjilta;))
      kyl sul on homma hyvässä hoidossa osaltasi, pörriäiset kiittää! haaste on hyvä, olen nyt osallistunut myös Luontoliiton kevätseurantaan.
      meillekkin yritti sataa lunta, nyt taas kaik sulanut pois. mukavaa viikonloppua sinne hankien keskelle!

      Poista
  5. On sinulla aikamoinen kuorma kottikärryissä :). Risuaidasta tulee oikea ötököiden paratiisi. Minulla löytyy kaikki muut kukat paitsi syysasteri taisi hävitä pari vuotta sitten. Lisäksi on paljon muita kukkia, mitkä ovat ehdottomasti pölyttäjien mieleen. Meiltä löytyy vanhojen rakennusten lisäksi risukoita, kivikoita, lahoavia puita ja kantoja, avo-ojan pientareita jne. Eli löytyy monenlaista suojapaikkaa ötököille. Tämä on hyvä haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aimarii jo tuos edel kyselikin, et olenko unohtanut miten ahneelle käy;)
      teillä Päivi on valtavan iso ja monimuotoinen piha, siel on myös erilaisten ötököinen hyvä elellä ja tehdä arvokasta työtään pölyttäjinä. minustakin tämä Ylen haaste on hyvä ja kivasti toteutettukin. siihen liittyy helppolukuisia artikkeleita eri aiheista ja pölyttäjäkasvien lista oli mainio.

      Poista
  6. Meiltä löytyvät yleensä kaikki nuo kasvit - auringonkukkaa ei joka vuosi. Lisäksi kasvaa monipuolinen valikoima muita hyönteiskasveja. Hyönteishotelleja ja risuaitaa löytyy myös. Teillä on mahtava projekti tuossa risuaidassa ja se on juuri hauskaa, sillä sitä voi vuosittain jatkaa. Pian ilmat lämpenevät ja hyönteisiä alkaa näkyä. Siispä joukolla auttamaan pörriäisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sama täällä Pirkko, auringonkukkia en kasvata joka vuosi paljoa, aina kuitenkin muutama lähtee kasvuun lintulautojen alla, mistä siirrän ne sit pikkuisina taimina kukkapenkkiin tai kasvilavoihin kumppanuuskasviksi esim. ruusupavuille.
      pihamaanne tarjoaa monenlaista ravintoa ja suojaa hyönteisille jo nyt, mut varmasti blogisi perusteella lisääkin aina teette kuten mekin isännän kanssa:))

      Poista
  7. Kiva, että muistutit ihmisiä pölyttäjistä. Luulen, että aika moni jo tiedostaa pölyttäjien ahdingon, mutta aina sitä on hyvä kerrata, ettei pääse unohtumaan. Kuvan kasveista meiltä löytyy kaikki muut paitsi laventeli ja Ylen sivuilla olevasta 101 kasvin listalta meillä on 60. Muutama lisää tulee, jos lasketaan lähimpien naapurien pihoilta mm. omenapuut ja aroniat. Kasvien puolesta siis meillä on tilanne minusta aika hyvä, mutta toki lisääkin tehdään koko ajan pörriäisten parhaaksi. Tänä vuonna varmasti kummatkin niittyalueet kukkivat myös runsaammin kuin ennen. Nurmikkoa emme jätä leikkaamatta, koska täällä on valtavasti punkkeja. Toki niitä löytyy leikatustakin nurmesta kun rusakot pomppivat pitkin pihamaata, mutta eivätpähän omin jaloin niin mielellään möngi pihaan. Hyönteishotelli saa myös uutta täytettä tässä kevään mittaan kunhan lumet sulavat ja korret kuivuvat. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuulin uutisista tuosta Ylen pörriäis-haasteesta ja päätin ottaa sen mukaan risuaita postaukseeni, kun sopi siihen mainiosti. teemmehän risu- ja lahopuuaitoja juuri asuin- ja suojapaikoiksi erilaisille eläimille. uskon laillasi Minna, et moni on kuullut pölyttäjien ahdingosta ja ymmärtää myös millaisia ongelmia ihmisille seuraa siitä, että tärkeimmät pölyttäjälajit ovat häviämässä maapallolta. se ei kuitenkaan aina johda tekoihin, siksi asiasta on syytä kirjoittaa ja tuoda esille eri tavoin ja erilaisissa yhteyksissä.
      teillä onkin todella monipuolinen kasvusto puutarhassanne ja tilanne on pölyttäjien kannalta erittäin hyvä, toki myös ihmisten! Ylen jutussakin korostettiin, ettei nurmikon leikkuusta tarvitse kokonaan luopua ja ei ainakaan lapsiperheissä kannatakkaan esim. juuri tuon punkkitilanteen vuoksi. ja lapset tarvitsevat pallonpeluuseen ja muihin leikkeihinsä myös isoa nurmialuetta. meilläkin oli isot nurmikentät lasten ollessa pieniä, nytkin viel leikkaamme aina sulkapallokentän nurmikon lyhyeksi.
      mukavaa keväistä viikonloppua myös Sinulle, vaik taisittekin saada melkoisen lumipeitteen eilen!

      Poista
  8. hieno aita.ajattelin tehdä samanlaisen,pitäisi vaan saada ukko laittamaan tolpat. sukulaisrouva aikoo ilmoittaa vastaavasta naapurinaidasta poliisille.ajattelee sen olevan laiton js vaarallinen.minusta aita on kaikinpuolin hyödyllinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Anonyymi:)) mukavaa kuulla, et suunnittelet itse myös risuaidan tekemistä. tolppien laitossa ei ole iso homma, joten varmasti saat siihen apua ukoltasi. yksivaihtoehto on käyttää puutolppia, ne vaan suoraan maahan iskettynä lahoavat muutamissa vuosissa, joten niitä pitää aina välillä uusia. puutolppien kesto tosin pitenee, jos laittaa ne sinkittyihin aitatolpan jalkoihin. näin toteutettuna pystyt myös itse tekemään koko aidan ilman apuakin.
      kaavoitetuilla asuinalueilla on tarkat määräykset siitä, millaisia aitoja voi tehdä tonttinsa rajalle. sinänsä risuaita ei ole sen vaarallisempi kuin mikä tahansa muukaan aita. jos on kovin ötökkäkammoinen, niin silloin risuaita voi varmaan tuntua "vaaralliselta".
      olisi mukava kuulla, miten Sinun aitasuunnitelmasi etenee:))

      Poista
  9. Ihana aita tulee siellä pikkuhiljaa valmiiksi!
    Hyödyllinen ja käytännöllinen.
    Mulla löytyy toi syysasteri ja kehäkukkiakin aina myös laitan...
    Hyvää kevättä sinne teille ja pysykää edelleen terveenä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aitaa on ollut mukava tehdä, eilen laitettiin taas uusia tolppia pystyyn, joten aita saa viikolla jatkoa. sinulta löytyykin kaksi todella hyvää perhoskukkaa. kehäkukkia kannattaa itsekin syödä salaateissa, kakunkoristeina ja myös kuivata talvenvaraksi. itse laitan niitä mm sämpylätaikinaan.
      oikein hyvää kevättä myös Sinulle ja toivotaan, et saisimme olla terveinä kaikki!

      Poista
  10. Hieno kuusiaidan uudistus. Norjalaisessa siirttipuutarhaohjelmassa leikattiin ränsistynyt tuija-aita samalla tavalla paljaaksi alaosasta, eikä peitetty, sekin oli yllättävän hyvännäköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mukava kuulla et tykkäät Eldorado:)) yritin löytää norjalaista puutarhaohjelmaa, mut en onnistunut. voin kuvitella, et tuija-aidasta tuli hieno myös. tervetuloa toistekin tutkailemaan pihapuuhiamme. oikein hyvää pääsiäisen aikaa Sinulle!

      Poista
  11. Info menarik dan boleh sekali dicoba, Makasih buat infonya dan sukses selalu.

    VastaaPoista
  12. Mau mendapatkan pelayanan yang baik dan ramah???

    Modal Kecil bisa mendapatkan hasil yg luar biasa...

    VastaaPoista
  13. Menarik sekali, perlu saya coba ini..
    kebetulan lagi cara tentang hal ini.

    VastaaPoista
  14. artikelnya sangat bagus, terima kasih telah membagi informasi tersebut

    VastaaPoista
  15. Yah begitulah, backlink dari google ini memang perlu untuk kita kejar dan kita dapatkan

    VastaaPoista