Taas on ollut risumuori liikkeellä, heitänpä Sinulle myös haasteen!

Aurinkoiset päivät ovat houkutelleet ulkoiluttamaan ahkerasti kottikärryjä. Naapurin isäntä on karsinut tiensä varrelta puita ja kaatanut muutaman isomman männynkin. Saamme taas kerättyä paljon oksia risuaitoihimme. Minulla on tapana tehdä melkoisia laiskankuormia. Eilen sitten tapahtui se, mitä isäntä on jo hieman odottanutkin. Kova tuulenpuuska osui korkeaan kuormaan ja kaatoi koko komeuden ojaan! Isäntä sitoo aina narulla oman kuormansa, itse "sidon" kuorman oksilla. Onni onnettomuudessa oli, etten ollut sitonut kuormaa narulla, koska oksat sidottuna tuuli olisi varmaan kaatanut koko kottikärryn nurinniskoin syvään ojaan. Siinä olisikin ollut melkoinen puljaaminen ylös ojasta!

Olen tehnyt jo muutaman postauksen risu- ja ranka-aitojen teostamme. Nyt taas hieman erilaista aitaa valmistumassa. Tontin itärajalla on noin 30 vuotta vanha kuusiaita. Paikoin sen alaosa on jo kovin harsuuntunnut ja siitä näkyy naapurin pihalle suoraan. 

Kuusiaita on yläosastaan vielä hyväkuntoinen, joten emme kaada koko aitaa pois, vaan karsimme alaoksat ja teemme aidan viereen risuista ja paksummista rangoista aidan. Kuusenrungot toimittavat  aidanseipäiden virkaa toisella puolella, toiselle puolelle laitamme reilun metrin välein tolpat paksuista rautaputkista. Ostimme jo syksyllä kuuden metrin rautaputkia, jotka isäntä nyt katkaisee rälläkällä kolmeen osaan. Tolpat on helppo iskeä lekalla paikoilleen, kun maassa ei ole yhtään routaa.

Tähän aitaan keräämme mahdollisimman monenlaista lahoavaa materiaalia. Lehtipuiden oksia,  marja- ja koristepensaiden oksia, käpyjä, kukkapenkeistä talventörröttäjiä ja tietysti myös järeämpiä havupuiden oksia, että aita pysyy kuosissaan.  

Aidasta tulee noin 170 cm korkea. Näin korkeaan aitaan tarvitaan uskomattoman paljon oksia. Lahotessaan oksat painuvat myös kasaan, ensimmäisen vuoden aikana aidat painuvat yleensä jo 20- 30 cm. Siksi niihin voi lisätä joka vuosi lisää oksia, koskaan ei enää tarvitse pähkäillä sitä, mihin puutarhassa syntyvän leikkuujätteen laittaisi. Toki oksia pitää aina myös hakettaa esim. kompostia varten, kaikkia ei voi laittaa aitoihin.

Aidan uloimpaan osaan ladomme paksuja männyn oksia. 

Ilta-auringossa aita loistaa kauniina! Tässäpä Värjärin tervehdys ja haaste osallistua Yle Luonnon pelasta-pörriäinen- haasteeseen. Jaa tunnuksella #pelastapörriäinen ennen ja jälkeen -kuvia pölyttäjille omistetusta pihakolkasta, sekä siitä, millaisia pörriäisiä siellä viihtyy. Kuvia julkaistaa kesän mittaan Yle Luonnon netissä, Facebookissa ja Instagramissa. Kopioin sivustolta klik! oheisen kuvan kahdeksasta hyvästä pölyttäjäkasvista. 

                                               Kuva: Biodiversity Heridage Library, Annukka Palmen-Väisänen/Yle

Löytyykö jokin näistä tai jo kaikki Sinun pihamaaltasi? Omilta pihamailtani löytyy nämä kaikki ja paljon muitakin kasveja, jotka ovat pölyttäjien mieleen. Jo näillä kahdeksalla kasvilla takaat ravintoa pölyttäjille koko kesän ajaksi varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Artikkelista löytyy lisää hyviä pölyttäjäkasveja, kannattaa tutustua siihen.

Pienillä teoilla voimme jokainen osallistua yhteiseen hyvään.
Istutetaan perinteisiä perennoja ja luonnonkukkia.

Ruuan lisäksi pölyttäjät tarvitsevat suoja- ja lisääntymispaikkoja,

rakennetaan hyönteishotelleja ja/tai lahopuu- ja risuaitoja.

Jätetään oksia tai puunrunkoja lahoamaan tontin laitamille, 

tai annetaan "ikinuotion" roihuta kuusikon suojissa. 

Auttamalla pieniä hyönteisiä ja muitakin eläimiä, autamme samalla myös itseämme!

ps. tervetuloa kaikki uudet lukijat, olette minulle tärkeitä kaikki

Nyt tarvitaan monenlaisia turvaverkkoja

Sunnuntaiaamunsa voi käyttää monin eri tavoin. Me lähdimme isännän kanssa jo varhain aamusta hakemaan jokiahteilta puunoksia. Autolla ei paikalle pääse, joten kottikärryt sopii hommaan oikein hyvin. Yöllä oli ollut pari astetta pakkasta, joten maa oli hieman kuurassa. 

Aamuaurinko lämmitti kasvoja, talitiaisten ti ti tyyt kantautuivat kuusikosta.  Hyvä näin.

Lumeton talvi soi oivat mahdollisuudet perata pellon- ja ojanpientareita. Naapurin isäntä on ollut ahkerana ja se tietää meille paljon raaka-ainetta risuaitoihimme. Rankakasat isäntä vie itse, meille kelpaa puiden oksat ja pienet rangat, joista ei ole polttopuuksi. 

Kuvan yläreunassa näkyy valkoisena laajat harsopeitteiset mansikkapellot. Paikallislehdestä olemme saaneet jo lukea puutarhaviljelijöiden ison huolen siitä, miten ulkomaalaiset kausityöntekijät pääsevät tulemaan töihin. Jo nyt pelloilla pitäisi olla tekijöitä, kovin hiljaista on ollut toistaiseksi. 

Ei ole muuten lenkkeilijöitäkään montaa näkynyt. Kevät on pitkällä ja luonto herää. Toivon mahdollisimman monen nyt löytävän tiensä luontoon. Keväisin ulkona on monta hauskaa askaretta, kuten tämä risusavottakin. Nimitän itseäni usein risumuoriksi, kun kantelen risunippuja selässäni kotiin mistä milloinkin. 

Nautin oksien kassaroimisesta kuten puiden kuorimisestakin. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin käyttämäni työkalu oli nyt vesuri ei kassara. Lapsuudenkodissani opin käyttämään myös kassaraa, millä hakkasin havuja ja olkea silpuksi hevosen apetta varten. Kassaran erottaa parhaiten vesurista siitä, että sen terän kärki kääntyy ylöspäin. Näin se ei estä havujen hakkaamista pölkyn päällä. Ylöspäin kääntyvällä kärjellä on myös huokea siirrellä oksia. Vesurissa taas kärki kääntyy alaspäin, jotta sitä ei risusavotassa vahingossa karauta kiveen;) Alaspäin kääntyvä terä on vielä kassaraakin kätevämpi oksien siirtelyyn ja rankojen maasta nostamiseen karsimista varten.  

 Jokiahteet on niin jyrkät, että kottikärryt pitää jättää melko kauas työmaalta.

 Tässä näette minun kuntosalini;)

Tätä salia ei onneksi suljeta hevin.

 Hiki nousee pintaan risunippuja raahatessa jyrkää ahdetta ylös. 

Miten hyvältä se tuntuukaan, koko kroppa kiittää! Aamujäykin jaloin tulin varovasti alas rappuja, sormet tuskin kääntyivät mukin ympärille aamukahvia juodessani, alaselkä vihoitteli. Hitaasti nivelet vetristyivät kävellessäni jokiahteille. Pian liikuin taas kuin nuoret tytöt (ny taisin hitusen kyl liioitella!) 

Tänä aamuna haimme lisää oksia. Päivälle oli luvattu kovaa tuulta, joten lähdimme taas liikkeelle heti aamukahvin jälkeen. Keräsin myös kuivaa heinää pussillisen ruukkuistutuksia varten. 

Kauniita ovat maisemat näin varhain keväälläkin. Nyt on vielä helppoa kulkea, kesällä rantojen kasvusto on paikoin miehen korkuista sakeaa ruovikkoa. 

 Otin oppia intialaisten logistiikasta!

Risuaidat ovat saaneet melkoisesti korkeutta kevään mittaan. Enää ei niiden yli näe mansikkapellolta takapihan koivikkoon, missä nautin kesäpäivistä riippumatossa loikoillen.

Iltapäivällä nostelin jo osan havukatteistakin pois kukkapenkeistä, kun tulppaanit työntyvät väkisin niiden läpi valoon. Tänne on luvattu vain parin asteen yöpakkasia tälle viikolle, joten toivon tulppaanien ja muiden piippojen jo selviävän ilman katteitakin. 

Pieni männynneulanen pitää tiukasti kiinni kuusenoksasta. 

Annetaan mekin turvaa toinen toisillemme, 

kaikilla ei välttämättä ole yhtä pehmeää turvaverkkoa allaan, kuin piskuisella männynneulasella!