keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Ihmeellinen Intia osa 1/6 New Delhi

Terveisiä aurinkoisesta Intiasta, palasimme sunnuntaina iltapäivällä lomamatkaltamme. Sanoisinko, et juuri parahiksi pois alta, kun Trumph aloitti kaksipäiväisen valtiovierailunsa Intiaan. Me emme nähneet New Delhissä, emmekä muuallakaan, minkäänlaisia merkkejä levottomuuksista, vaikka liikuimme paljon kaupungilla.  
Tarkoitukseni on tehdä loppuviikon aikana muutamia postauksia matkamme eri kohteista. Tässä ensimmäisessä osassa kerron hieman paikoista, missä kävimme New Delhissä. Eka kuvassa olemme uimassa Keralassa Arabian meren rannalla olevassa Taj Green Cove hotellin Jasmiini altaassa. Siitä kuitenkin enemmän vasta Kovalamista kertovassa postauksessa.
Päätimme jo viime kesänä tehdä hieman pidemmän matkan eläkkeelle jäämiseni kunniaksi, tavallaan siirtymäriittinä elämänvaiheesta toiseen;) Vastaavanlaisen matkan teimme nuorenaparina yli 40 vuotta sitten Keski-Aasiaan.
Kohdemaaksi valikoitui tällä kertaa Intia sillä perusteella, että aikoinaan työkaverinani ollut ystäväni tekee sinne yhdestä kahteen matkaa vuosittain. Hän on kokenut Intian matkaaja ja tuntee erittäin hyvin myös Intian kulttuuria, erityisesti sen eri uskontoja.
Lensimme Helsingistä Finnairin suoralla lennolla New Delhiin. Lento kesti vain hieman yli kuusi tuntia. Delhistä teimme päiväretken nopealla Gatimaan Express erikoispikajunalla Agraan. Vietimme vielä yhden päivän Delhissä ennen lentoa Kochiin, mikä sijaitsee Intian lounaisosassa olevassa Keralan osavaltiossa.  Seuraavana päivänä jatkoimme Kochista matkaa minibussilla Kumarakomiin. Kumarakomista jatkoimme taas seuraavana päivänä Kovalamiin. Kovalamissa olimme kolme päivää. Teimme sieltä päiväretken Kanyakumariin, Intian eteläisimpään kärkeen. Paluulento lähti Thiruvananthapuramista, Keralan pääkaupungista, New Delhiin. Vietimme vielä yhden yön Delhissä ennen paluulentoa Helsinkiin. 
Merkitsin Intian karttaan sinisellä ja vihreällä viivalla matkareittimme, jotta matkakertomustani olisi hivenen helpompi seurata. Tässä ensimmäisessä osassa kerron hieman siitä, mitä näimme New Delhissä. 
Yölento sujui mukavasti, sain jopa nukutuksi ihan hyvin koneessa. Delhin lentokentällä meitä oli 
vastassa autonkuljettajamme. New Delhin lentokenttä on kovin ruuhkainen, joten hän ei pystynyt tulemaan minibussilla aivan lentokentälle asti, vaan meidän piti ajaa pieni matka ensin lentokentän  linja-autolla parkkipaikalle kentän ulkopuolelle. Siellä mukava pieni matka-automme odotti parkissa ja pääsimme jatkaman heti matkaamme New Delhin keskustaan, missä ensimmäinen hotellimme sijaitsi.
Yllätyin, miten vehreitä ja siistejä kadunvarret olivat matkalla lentokentältä hotellille. Isot puut varjostavat mukavasti paahtavalta auringolta. Delhissä oli lämmintä, heti aamusta + 25 C. 
Yövyimme kaksi ensimmäistä yötä The Glaridges hotellissa, mikä sijaitsee vauraalla Lutyenin alueella. Samalla alueella sijaitsevat myös ensimmäisen päivämme vierailukohteet, Indian Gate, Mahatma Gandhin museo ja Bhangla Sahib sikhitemppeli. Tällä alueella sijaitsee myös iso puistoalue, parlamenttialue ja eri maiden suurlähetystöjä, mikä selittänee alueen siisteyden ja vehreyden osaltaan. 
Glaridges on viihtyisä ja kaunis hotelli. Olikin mukavaa saada viettää siellä kaksi ensimmäistä yötä. Lauantai-iltana hotellissa vietettiin intialaista hääjuhlaa, olisi ollut todella mukavaa nähdä myös itse hääpari. Sunnuntai aamuna häävieraille katettiin aamiaispöytiä hotellin etupihalle. Tyylikästä sanoisin!
Komeiden turbaanipäisten miesten palvelualttiuteen  tottui yllättävän nopeasti;)
Namaste tervehdys ilahdutti joka kerta ja leveä hymy myös!
Vaikka saavuimme hotellille jo aamu yhdeksältä, saimme huoneemme todella nopeasti. Kävimme tervetuliaisdrinkin jälkeen syömässä aamupalan viihtyisässä aamiaishuoneessa. Sen jälkeen kaipasikin jo suihkua ja pientä lepohetkeä yölennon jälkeen. Huoneemme oli todella tilava ja viihtyisä isoine kylpyhuoneineen, sieltä löytyi kaikki tarpeellinen, mitä vain voi matkalla odottaa.
Iltapäivällä, tarpeellisen levon jälkeen, päätimme lähteä tutustumaan alueen nähtävyyksiin.
Ensimmäinen kohteemme oli Indian Gate, I maailmansodassa kuolleiden intialaisten sotilaiden muistolle pystytetty muistomerkki. Portilla on myös tuntemattoman sotilaan muistomerkki (Amar Jawan Jyoti), missä palaa ikuinen tuli. Isolla aukiolla oli tuhansia ihmisiä, joten saimme ensimmäisen kosketuksen miljoonakaupungin vilskeestä. Kaupustelijoita oli myös liikkeellä, ei kuitenkan haitaksi asti. Kova tuuli pöllytti hiekkaa ja pölyä ympäriinsä, ilman kasvoja ja hiuksia suojaavaa huivia, olisi ollut hieman epämiellyttävää kulkea alueella. 
Seuraava kohteemme oli Bangla sahib, sikhien temppeli (gurudwara). Matkalla temppeliin saimme hieman tuntumaa jo myös Delhin liikenneruuhkiin. Äänimaailma herätti aluksi hämmennystä, vilkkujen sijaan kaistanvaihdot ilmoitetaan äänimerkillä töräyttäen! Samalla kaistalla saattoi useimmiten ajaa kaksikin autoa rinnakkain, välillä vielä joku kolmaskin menopeli, vain muutama sentti väliä toisiinsa. Yllättävän nopeasti siihenkin tottui, parin päivän jälkeen liikenne ei tuntunut enää lainkaan kaaosmaiselta. 
Sikhiläisyys kuuluu maailman valtauskontoihin, sillä on kannattajia arviolta noin 30 miljoonaa, yksin Intiassa lähes 20 miljoonaa. Kaikkien ihmisten tasa-arvoisuus, ahkera työnteko, vapaaehtoinen toisten palveleminen ja hyväntekeväisyys kuuluvat olennaisesti shikkiläisyyteen. Kiinnostavaa on myös se, ettei shikit pidä oma uskontoaan ainoana oikeana ja toisia uskontoja parempana. Jumalan luokse, totuuteen, voi päästä montaa eri tietä pitkin, mikään niistä ei ole toinen toistaan parempi tai huonompi. 
Ennen jumalanpalvelusta (divania), tarjoillaan yhteisöllinen, kaikille ilmainen ateria, mikä valmistetaan yhteiskeittiössä temppelin alueella. Vapaaehtoiset vastaavat ruuan valmistamisesta ja sen tarjoilusta sekä astioiden pesemisestä. Tähän vapaaehtoistyöhön voi osallistua kuka tahansa halutessaan. Temppelin alueella on myös iso allas, missä voi peseytyä ennen jumalanpalvelusta kunnianosoituksena pyhää kirjaa Guru Granth Sahibia kohtaan. Myös hiukset on peitettävä liinalla tai turbaanilla ja jalkineet riisuttava. 
Temppelialueelta poistuttaessa jokainen sai miekalla sekoitettua, isossa rautaisessa astiassa keitettyä makeaa jälkiruokaa Jumalan armon symbolina. Minun täytyy tunnustaa, ettemme uskaltaneet syödä isännän kanssa saamaamme annosta, vaivihkaa käärimme sen nenäliinaan, hieman se kyl hävettää.
Iltapäivän viimeinen kohteemme oli Birlan talo (Gandhi Smriti), missä Mahatma Gandhi asui viimeiset kuukaudet ennen salamurhan kohteeksi joutumistaan vuonna 1948. Murha tapahtui jokailtaisen yleisölle avoimen rukoushetken aikana. Puutarhapolkuun on ikuistettu Gandhin viimeiset jalanjäljet rukouspaikalle. 
Museossa on laaja, Mahatma Gandhin elämää kuvaava näyttely. Minusta näyttelyn kiinnostavin osa olivat huoneet, joissa oli lukuisia hänen elämänvaiheitaan kuvaavia miniatyyriteoksia. Vieläkin osa intialaisista on lukutaidottomia, joten nämä miniatyyrit kertovat myös heille selkeästi Gandhin elämään liittyvistä tärkeistä tapahtumista. 
Birlan talon pihamaalla huomasimme ison Maailman rauhankellon tai paremminkin kongin. Löin nyrkillä kongin keskustaan, melkoisen kuminan sainkin aikaiseksi. Kellossa on kuvattuna kaikkien maailmanuskontojen symbolit sekä itsenäisten valtioiden liput. Suomen lippu löytyy oikealta alhaalta. 
Lauantaina, 3. matkapäivänä kävimme päiväretkellä Agrassa, kerron siitä vasta seuraavassa postauksessa.
Sunnuntai, 4. matkapäivämme, valkenee aurinkoisena ja lämpimänä. Heti aamiaisen jälkeen lähdemme tutustumaan Lootus-temppeliin. Sunnuntai on intialaisten ainut vapaapäivä viikossa, joten ihan aamusta ihmisiä ei ole vielä paljoakaan liikkeellä. Onnistuin ottamaan jopa kuvia, joissa ei näy ristinsielua!
Lyhyen automatkan jälkeen näimme jo aidan takaa Lootus-temppelin vehreän puutarhan keskellä. Temppelialueelle pääsi vasta tarkan turvatarkastuksen jälkeen.  Tämä arkkitehti Fariborz  Sahban  suunnittelema baha´'i-uskon  temppeli on valmistunut vuonna  1986.  Intiassa on noin 2 miljoonaa baha´'i -uskonnon kannattajaa.   
Yhteistä kaikille baha´'i -temppeleille on yhdeksänsivuinen rakenne. Saamamme esitteen mukaan yhdeksän on kymmenjärjestelmän korkein yksittäinen numero, joka symboloi kaiken kattavuutta, ainoutta ja ykseyttä. 
Temppelin muodon esikuvana on toiminut lootuskukka, joka Intiassa symboloi uskontoon ja hartaudenharjoittamiseen erottamattomasti liittyvää puhtautta. Lootuskukka kasvaa luonnollisessa ympäristössään vedessä, siksi myös tätä lootuksenmuotoista temppeliä ympäröi yhdeksän vesiallasta. Niiden tarkoitus ei ole pelkästään korostaa rakennuksen kauneutta, vaan toimia myös viihtyisyyttä lisäävänä, viilentävänä ilmastointijärjestelmänä. Päärakennuksen ympärillä on muita tiloja, joissa on toimistoja, kokoushuoneita, AV-keskus ja kirjasto. Itseasiassa temppelissä ei järjestetä lainkaan varsinaisia jumalanpalveluksia, siellä luetaan yksinomaan baha´'i-uskon ja sitä ennen ilmestyneiden uskontojen pyhiä kirjoituksia järjestettyjen ohjelmien mukaisesti. Muina aikoina se toimii kaikille ihmisille avoimena pyhättönä, mihin voi tulla vapaasti rukoilemaan ja mietiskelemään hiljaisuudessa, puheiden pitäminen ei ole sallittu eikä liioin minkäänlaisten rituaalien suorittaminen.  
Mekin istahdimme hetkeksi suuren kupolin alle rikkumattomassa hiljaisuudessa. Korkealla kupolin keskellä lukee The Greatest. Teksti kuvastaa sitä, että temppeli on tarkoitettu kaikkien eri uskontojen, rotujen ja yhteiskuntaluokkien edustajille tulla palvelemaan maailmankaikkeuden Luojaa. 
Lootus-temppeliä ympäröi iso vehreä puistoalue kauniine kukkaistutuksineen ja hedelmäpuineen. 
Eripuolilla Intiaa näkee paljon ekologista sähköntuotantoa, tuulimyllyjä ja aurinkokennoja. Kuvassa temppelialueen laaja aurinkokennoalue. Minusta tämäkin osoittaa baha´'i-uskonnon keskeistä ajatusta siitä, että Jumalan palveleminen on kokonaisuus vasta silloin, kun siihen omana osanaan liittyy ihmiskunnan hyväksi toimiminen. 
Palattuamme pääportille näimme siellä todella pitkät jonot odottamassa sisäänpääsyä, onneksi olimme jo varhain liikkeellä ja vältyimme näin jonottamiselta!

Kaupunkikierroksemme jatkui ehkäpä sen mielenkiintoisimpaan osaan, vanhaan Delhiin, tiibetiläisten alueelle Laksmi Nagarin kaupunginosaan. Vaikka olikin sunnuntai, liikenne vilkastui selvästi puolilta päivin ja ihmisiä oli paljon liikkeellä.  Kuvassa tyypillistä intialaista kuljetus logistiikkaa;)
Teidenvarsilla oli monenlaista kaupustelijaa,
myyntikojut on saatava nopeasti avatuksi ennen sunnuntaishoppailijoiden saapumista. 
Hauveli osaa nauttia auringonpaisteesta. Se näyttää oikein tyytyväiseltä elämäänsä, niin kuin kaikki ihmisetkin:))
Ajaminen vanhan kaupungin kapeilla kaduilla on vaikeaa jopa minibussilla, joten saimme kävellä kapeita kujia pitkin lähes kilometrin seuraavaan vierailukohteeseemme. Ystäväni ja hänen Intian tiibetiläinen ystävänsä ylläpitävät yhdessä pientä toipilaskotia Laksmi Nagarin kaupunginosassa. Olen kertonut hieman täällä klik! heidän yhteistyöstään. Meillä oli suuri ilo ja kunnia päästä tutustumaan tähän heidän piskuiseen toipilaskotiinsa, missä Delhin valtionsairaalaan hoitoon tulevat Intian tiibetiläiset voivat rauhassa toipua ennen pitkää ja raskasta kotimatkaa. Paikka on täydellinen sijainniltaan. Sairaalaan pääsee metrolla turvallisesti ja nopeasti. Toipilaskotia vastapäätä, kadun toisella puolella on pieni budhalainen temppeli. 
Otin tämän kuvan budhalaistemppelin etupihalta, portin takaa näkyy toipilaskodin ikkunat.
Kunniapaikalla temppelissä on Dalai-Laman kuva. 
Lamalaisuus on buddhalaisuuden suuntaus (tiibetinbuddhalaisuus), jonka hengellinen johtaja on dalai-lama. Dalai-lama ei ole henkilönimi vaan arvonimi. Nykyisen, 14. dalai-laman hallitsijanimi on Tenzin Gyatso, minkä hän sai 4-vuotiaana vuonna 1940. Hänen entinen nimensä oli Lhamo Thondup.  
Uhrialttarille on jätetty kauniisti aseteltuja hedelmiä ja kukkia.
Tämä pieni tiibetinbuddhalaisten temppeli teki minuun syvän vaikutuksen. 

Iltapäivä oli jo pitkällä ja oli aika lähteä lounaalle tiibetiläiseen ravintolaan. Kävelymatka takaisin autolle oli ikimuistoinen. Onneksi toipilaskodin vuokraisäntä, ystävällinen herrasmies, lähti saattamaan meitä autolle ja opastamaan kuljettajalle reitin ravintolaan. 
Koirat olivat asettautuneet iltapäivälevolle tyhjien hedelmäkärryjen päälle. 
Kaksipyöräiset ovat ilmeisesti parhaimpia menopelejä Intiassa, koska niitä näkee kaikkialla. Niillä kulkee mukavasti koko perhe, isä ohjaa, lapset ja äiti istuvat takana!
Kapeita kujia kulkiessa oli aikaa katsella hieman ympärillekkin. Mainoksia oli kiinitettynä joka puolelle, isoja ja pieniä. Kuvasta näkee myös intialaisten sähkömiesten taidonnäytettä, kaapelit eivät ole sekaisin, vaikka ne saattavatkin näyttää siltä! 
Kadunvarsilla oli paljon erilaisia hedelmiä ja vihanneksi myytävänä suoraan kärryjen lavoilta. 
Pieniä kauppoja ja ravintoloita löytyi ihan varmasti kaikkien makuun ja tarpeisiin.
Pieneen nälkään paikalliset ostavat purtavaa ohikulkiessaan. Näistä katukeittiöitä emme todellakaan rohjenneet ostaa mitään suuhunpantavaa, siihen liittyy liian suuri sairastumisen riski.  Lyhyt loma olisi hetkessä pilalla!
Kadunvarsilla oli tarjolla monenlaista palvelua, hiustenleikkausta, parranajoa sekä kenkien lankkausta ja korjaustakin kuten tässä. 
Sillat tarjoavat suojaa auringolta, tässä perhe lepäämässä keskellä vilkasta liikennettä turvallisesti sillan tukipylvään kivijalalla. Peittojen alla nukutaan ja lapset syövät välipalaa. Voisin kuvitella, että perhe on majoittunut jo muutaman päivän tuossa paikassa, tuskin se kuitenkaan heidän vakinainen kotinsa on.
Käveltyämme noin kilometrin tulimme vihdoin kadulle, minkä varteen kuljettajamme pystyi pysähtymään hetkeksi, niin että pääsimme autonkyytiin. Oppaanamme ollut vuokraisäntä ohjaa autonkuljettajaa pysähtymään kadun toiselle reunalle. Nyt meidän vuoro oli päästä vilkasliikenteisen kadun yli. Onneksi ei sattunut mitään haveria, vaan kaikki pääsimme puikkelehtimaan ja hyppimään katukorokkeiden yli turvallisesti. Arvata saattaa, että huokaus oli syvä, istahtaessani autonpenkille!
Noin ½tunnin ajomatkan päässä meitä odotti ihastuttava tiibettiläisravintola Tola House:))
Ravintola oli erittäin siisti ja kauniisti sisustettu. Isolta tv-ruudulta saimme ihailla Ladakhan jylhiä vuoristomaisemia ja kuunnella kaunista tiibetiläistä musiikkia. 
Tiibetiläinen ruoka on mieleeni. Paljon kasviksia, värikästä, ei ole liian mausteista. 
Tässä alkupalani:))

Söimme momoja (vehnäkuoren sisällä täytteenä kasviksia), kuulotettua punajuurta, pinaattia, sipulia ja perunaa. Iso vehnäleipä ei ihan iskenyt makuhermoihini, joten siitä jäi hieman syömättä. Kaikki muu tarjottu olikin sitten herkullista ja maistuvaa, nam!

Illansuussa ajoimme lähellä Delhin lentokenttää olevaan Oberoi Trident Gurgaon hotelliin. Näin meidän ei tarvinnut ajaa aamuyöstä keskustasta lentokentälle. Kadut ovat öisin täynnä rekkoja, koska ne saavat liikennöidä kaupungissa vain öisin. Matkaan olisi saanut varat siksi ainakin 1½ tuntia. Tridentistä matka kesti vain 15 min. 
Operoi Trident Gurgaon on erittäin tyylikäs hotelli ja palvelu oli ensiluokkaista, kuten muuten kaikkialla muuallakin!
Allasalue oli kutsuva. Tässä allas iltavalaistuksessa.
Rakastan uimista, joten tässäkin altaassa viihdyin hyvin 
ja uni maistui tapatumarikkaan päivän jälkeen :))

Seuraavassa osassa kerron Agrasta, mihin teimme päiväretken Delhistä.

Tervetuloa mukaan myös kaikki uudet lukijat!

22 kommenttia:

  1. Oi miten upeita kuvia ja nähtävyyksiä! Teillä on ollut huippu hieno loma, kiva kun pääsitte tuollaisia paikkoja näkemään! Sähkökaapelit näytti kyllä hurjilta, melkoisia sykeröitä..Allas näytti upealta iltavalaistuksessa ja varmasti on ollut kiva päivän päätteeksi pulahtaa viilentävään veteen! Mukavaa päivää❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lomamatka kyl ylitti kaikki odotuksemme. keskimäärin Intiassa on vain 65 % kotitalouksista sähköistetty oppaamme mukaan, mitenkähän sykeröillä johdot sitten ovatkaan, kun kaikkiin huusholleihin saadaan vedettyä sähköt?!!
      Kiitos kaunis Päden Paja:))

      Poista
  2. Onpa kiinnostava matkakertomus! Ihanaa lukea juttujasi, kun olette menneet todella eri paikkoihin kuin turistit yleensä. Odotan innolla seuraavia juttuja!
    Olen silloin tällöin ajatellut sitä huivin tilaamista, kiitos kun muistutit, kun hämäläisenä en ollut vielä ennättänyt :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi miten mukavaa kuulla Saila, et tykkäsit. totta, on ihan eri asia reissata, kun on paikallisia ihmisiä mukana mesissä.
      ole hyvä vaan, sul on varmaan yhteystiedot viel tallella...

      Poista
  3. Kiitos antoisasta matkasta. Lisää odottaen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Lissu mielenkiinnosta, lisää on tulossa viel monena päivänä;)

      Poista
  4. Upealta ja kiinnostavalta näyttää reissunne. Hieno siirtymäriitti ja tervetuloa eläkeläisten joukkoon :):)
    Intiassa en ole ollut - kaksi tytärtäni on käynyt, toinen useamminkin. Toinen ihastui maahan, toinen ei niinkään. Matkakertomuksesi saa minun kiinnostukseni kasvamaan, vaikka olen aatellut että taitaa minulta väliin jäädä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta Inna Vaara, en olisi voinut keksiä enää mukavampaa siirtymäriittiä ja olen todella nauttinut eläkkeellä olostani:))
      tämä oli minulle myös ensimmäinen kerta Intiassa, mut voin melko varmasti sanoa, et ei viimeinen, jos se on vain minusta kiinni. Intia on niin iso maa, et sieltä löytyy varmaan jokaiselle jokin mielenkiintoinen matkakohde. odotappas vaan, kun pääsen kirjoittamaan Keralasta, uskon, et ihastut siihen ikihyviksi ja matkakuumeesi nousee yli sallitun rajan;)

      Poista
  5. Intia, upealta näyttää ja mielenkiinnolla odottelen mitä kaikkea matkaanne sisältyy. Olen vuonna 2014 ollut Intiassa viikon lomamatkalla ja mitä kaikkea siihen sisältyi, se oli täynnä uutta ja ihmeellistä ja oikeastaan kun nyt matkaani muistelen se on vieläkin suloista sekamelskaa laidasta laitaan.
    Intia on vastakohtien maa, joten todella odottelen innolla mitä kaikkea on lomaanne sisältynyt. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juuri niin Molley, Intia on vastakohtien maa ja suloista sekamelskaa. mukavaa, kun liityit matkaseuraan Molley:))

      Poista
  6. Kiitos tästä mielenkiintoisesta ja paljon asiaa sisätäneestä kertomuksesta. Innolla odotan jatkoa.

    VastaaPoista
  7. Kiitos tästä nojatuolimatkan ensimmäisestä osasta. Jatkoa odotellen. Ja tervetuloa kotiin ja eläkepäiviä viettämään 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Nila, matkalla oli mukavaa, mukavaa oli tulla myös kotiin:))
      varaa mukava asento seuraavaan kertaan, koska must tuntuu, et matkakertomukset paisuvat entisestään;)

      Poista
  8. On teillä ollut mielenkiintoinen loma!
    Miten hienoa, että laitat siittä kuvia, näin mekin saadaan siittä nauttia ja ihmetellä maan erilaisuutta.
    Nuo sähköjohdot ovat kyllä aikamoinen taidelaji, hi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta niin Harakka, joka päivä sai kokea uutta ja ihmeellistä. Intia on niin erilainen kuin mikään muu maa, missä olen aiemmin matkustanut. täynnä vastakohtaisuuksia, värejä, ääniä, tuoksuja ja ihmisiä tuntui riittävän joka paikkaan. sähköjohdot saa kyl hymyn huulille;)

      Poista
  9. Oi oi miten ihana kirjoitus ja upeat kuvat. Olen aina haaveillut, että menisin joskus Intiaan. Ihana on ollut matkanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kiitos enkulin käsityöt ja tervetuloa matkaseuraksi edelleenkin:))
      onko Sinulla ollut mielessä jokin tietty alue tai matkakohde? nyt saat ainakin hyvän käsityksen trooppisesta Intiasta, kun kirjoitan jatkossa Keralasta.
      matkamme sujui kyl mainiosti ilman mitään suurempia kommelluksia, kiitos siitä kuuluu ystävälleni hyvästä matkasuunnitelmasta.

      Poista
  10. Hieno eläkkeelle siirtymistä juhlistava idea & matka. Kiva oli päästä tämän esittelyn kautta tutustumaan Intiaan, mikä on itselleni aika vieras kohde. Innolla odotan jatko-osia. Nautinnollisia eläkepäiviä, varmasti tekemistä riittää, puutarhakausikin on jo ihan ovella :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin minustakin Päivi:)) en itsekkään ole aiemmin käynyt Intiassa, onneksi matka toteutui nyt. haluaisin tutusta myös Intian pohjoisosaan vielä joku kerta.
      siitä ei ole epäillystäkään, etteikö minulla tekemistä riittäisi. odotan innolla jo puutarhassa touhuilua kuten varmaan me kaikki!

      Poista
  11. Hyvin lähti matkanne käyntiin. Hyvä pointti antaa itselleen eläkepäiville alkupotkua lähteä himputin kauas. Paljon on mielenkiintoista nähtävää, tunnelmia, historiaa. Luin nyt väärin päin nämä matkakertomukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no, se ei varmaan haittaa yhtään aimarii, koska ihan oikeastihan me tehtiin päiväretki Agraan keskimmäisenä Delhi päivänä;)
      odotin tätä matkaa kovin, olen todella tyytyväinen sen antiin kaikin puolin.

      Poista