tiistai 31. joulukuuta 2019

Venepergola projekti

Näin vuoden viimeisenä päivänä on mukavaa muistella hieman myös kuluneen vuoden projekteja. Joistakin olen kertonut vuoden mittaan, joistakin en. Tyypillisesti projektit kestävät pitkään, osa jopa useamman vuoden ennen kuin valmistuvat. Aika näyttää valmistuuko tämä viime kesänä aloitettu venepergola projekti koskaan.  Vanha meriläisemme on seisonut takapihalla vuosikymmenen. Olen jo pidempään kinunut isännältä lupaa sen käyttöön pergolana. 
Vihdoinkin viime toukokuussa isäntä suostui ottamaan pressut pois veneen päältä ja purkamaan osan sen suojakehikosta.  Kajuutan päältä kehikko purettiin kokonaan pois. 
Takaosaan avattiin kulkutie ja kehikkoa vahvistettiin uusilla laudoilla. 
Olemme varastoineet veneessä jo useita vuosia sitten puretusta kaupungintalosta hakemiamme kaiteita. Niistä on tarkoitus tehdä ensi kesänä suojakaiteet venelaituriin ja rappuihin. 
 Tarkoituksemme on tehdä laituri veneen sivuun. Sitä pitkin on turvallista kulkea kajuutan katolle "aurinkoa ottamaan".  Tässä hieman vasta sovittelimme rappukaiteita paikoilleen. 
Kajuutan katto oli vuosien kuluessa pinttynyt pahoin, joten näytin sille hieman juuriharjaa helluntaina;)) 
Pesun jälkeen katto hohti valkoisena ilta-auringossa!
Kyllä kelpasi hetkeksi istahtaa kannelle, vaik edessä ei avautunutkaan vapaa ulappa!
Veneen oikealle puolelle avautuu sen sijaan ihan mukava näkymä takapihan koivikkoon ja risuaidan takaa avautuvalle pellolle. Sieltä ilta-aurinko pilkistää vielä hieman lehvistön lomasta. 
Istutin kaksi vuotta sitten humalan veneen taakse. Se on viihtynyt hyvin. Kesällä sen pisimmät köynnökset ylettyivät jo pergolan kattolle asti. Humalan edessä kukkii saksankirveli. Sen vasemmalla puolella lipstikka ojentelee lehtiään kohti korkeuksia. 
Veneen vasemmalla puolella on kasvimaa, minkä laidassa kasvaa kolme luumupuuta. Kasvimaalla kukkii palsternakka heinäkuussa. 
Kiinnitimme venepergolaan köynnöksien tueksi valuristikkoa. Ystävämme osti Ruissalossa käydessämme kiitokseksi amurinviinin. Amurinviinin kaveriksi istutin alppikärhön. Saas nähdä tuliko köynnökset istutettua liian lähekkäin. Kasvutilaa niille kuitenkin riittää, pergola on sen verran iso.
Elokuussa luumupuut tuottivat suuren sadon.
 Ehkäpä jo ensi syksynä luumuja voi poimia suuhunsa veneessä istuen;)
 Kultapallo kukkii kiitollisesti pitkään syyskesällä. 
Veneen oikealla sivulla sijaitsee kolme isoa kompostia. Saimme alku syksystä valmiiksi kompostien näkösuojaksi rakennetun koivuranka-aidanteen. Mukavaa, kun aina välillä joku pidempään työnalla ollut projekti valmistuukin. Myrskylyhdylle löytyi juuri sopiva paikka:)) 
Marraskuussa isäntä peitteli venepergolan pressulla. Ensi keväänä jatkamme veneen kunnostamista. Isäntä on luvannut kunnostaa sen ikkunat ja nikkaroida tukevan lattian venepergolaan. Istuin tuhdotkin pitää kunnostaa. Kajuutta jää minun kontolle. Sekin tarvitsee kunnon harjapesun ja uudet patjat. Voi miten ihanaa olisikaan nukkua ensi kesänä pitkästä aikaa veneessä!
 Illalla sytytämme kaikki pihalyhdyt vuoden viimeisen yön kunniaksi ja valamme perinteisesti tinat.

Oikein hyvää uudenvuoden aattoa Sinulle
ja onnellista Uutta Vuotta 2020!

24 kommenttia:

  1. Veneily puutarhassa on kyllä persoonallista! Vaikuttaa siltä, että sinulla on selkeä visio lopputuloksesta, eli sitä kohti! Hauska nähdä kuvia joskus, kunhan saat suunnitelmaa eteenpäin. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä taitaa olla Päivi, mut oikeastaan ei niinkään tavatonta;) vuosien mittaan olen katsellut vanhojen veneiden hyödyntämistä netisssä kierrellessäni ja olen törmännyt moniin hauskoihin projekteihin. hivenen painostin isäntää, et jos vene ei saa uutta elämää, niin sen on aika siirtyä pois takapihalta. lapset tykkäsivät leikkiä veneessä pieninä, erityisesti kuopuksemme kavereineen, hänen mielestään venettä ei saisi hävittää. nyt kaikki on tyytyväisiä, kun vanha meriläisemme kaunistuu silmissä takapihan keskipisteeksi pressujen alta;))

      Poista
  2. Pidän ihan mahdottoman paljon teidän projekteista (rauniopuutarhanne on suuri ihanteeni) ja joskus tuntuu että ne istuvat takaraivooni ja kannustavat meillä jotain paikkaa projektoimaan ehkä samalla ajatustaajuudella! Ihana pergola teille onkin tulossa, uskon, ja kuinka ihanaa siellä onkin viettää yötä tuulen suhistessa puissa, viimeisten auringonsäteiden leikkiessä ja lintujen laulaessa! Miellekin on tulossa ensi kesästä alkaen myös projekti, josta sitten voin kertoa myöhemmin.

    Oikein ihanaa vuodenvaihdetta, kaikkea hyvää alkavaa uuteen vuoteen ja vuosikymmeneen! Nautitaan alkavasta keväästä ja heräävästä luonnosta, sen ihmeistä ja annista 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi miten mukavaa kuulla Saila! nää on niin hullun hauskoja juttuja, tällä ajatustaajudella vain mielikuvitus rajana;) tavoitit hyvin ajatukseni, juuri noin itsekin haaveilen, mustarastaan liverrys ja tuulen levollinen suhina tuudittaa kajuutassa nukkujat hyvään uneen...
      jäänpä mielenkiinnolla odottamaan teidän tulevan projektin paljastumista. kiitos Saila, toivottavasti uusi vuosi soisi paljon uusia ihmeellisä asioita ja mukavia hetkiä:))

      Poista
  3. Mykistävä pergola! Onnea ja menestystä sekä kaikkea ihanaa ensi vuodeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hi, hih Nettimartta ehkäpä taas kerran pääsin hieman yllättämään! kiitos, samoin Sinulle:))

      Poista
  4. No nyt on sellainen projekti, mitä ei monelta löydy! Jännä nähdä ensi kesänä kuvia, kuinka olette saaneet sitä valmiimmaksi. Hyvää uutta puutarhavuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä taitaa olla Minna;) ihan varmasti laitan kuvia, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan ja pystymme jatkamaan keväällä tätä hauskaa muutostyötä, olenhan siitä jo niin pitkään haaveillut. kiitos, innolla sitä jo odotankin, kuten varmaan niin moni muukin, vaik talvellakin on luvassa paljon mukavia juttuja:))

      Poista
  5. Melkein hämmästyin, mutta sitten sain ideasta kiinni. Siitä tulee ainutlaatuinen pergola ja kesäinen nukkumapaikka tai päivänokosten paikka, aurinkopaikka ainakin. Loisto idea koko projekti ja varmasti myös hyvin suosittu oleskeluun syysiltojen pimetessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. et ole ensimmäinen Molley, joka hieman hämmentyy tästä viimeisimmästä tempauksestamme;) monella on kulmakarvat kohonneet kertoessani veneen kunnostamisesta pergolaksi ja kesämajaksi. tykkäämme nukkua kesäisin lähempänä luontoa. kesäkodissa nukumme piha-aitassa, täältä on puuttunut sopiva paikka. pihasaunan verannan vintille olisi mahdollista tehdä myös kesähuone, mut mieluisampi paikka minulle on tämä vanha veneemme. rakastin veneilyä ja kajuutassa nukkumista, niin paljon mukavia muistoja liittyy veneilykesiimme. totta niin Molley, ajatuskin päivänokosista kajuutassa saa hymyn huulille ja omat venetsialaiset takapihalla, hyvä vinkki Molley!

      Poista
  6. Puutarhaveneily! Omaperäisen kiehtovaa, eikä tule edes merisairaaksi, mutta auringonpistoksen voi saada, jos jää paahteella liiaksi unelmoimaan kannelle.
    Oli varmaan jo aika tehdä venevanhuksen kanssa jotain, on se ikävissään odotellutkin.
    Vauhdikasta veneilyvuotta 2020 projetin kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mikä mainio sana aimarii, puutarhaveneily onkaan, siinäpä meidän uusi harrastus;) tuopa ei ole aiemmin tullut mieleenkään, tosiaan hyvä puoli, ettei ole isoa aallokkoa, voi lähteä veneilemään säällä kuin säällä! aurinko osuu suoraan kannelle vain aamupäivällä, iltapäivästä takapihan puusto suo miellyttävän siimeksen, joten uskonpa, ettei auringonpistoksesta ole vaaraa. kiitos, kiitos aimarii, mukavia projekteja myös Sinulle!

      Poista
  7. Nyt ainaki tietää mitä teette ens kesänä välitöinä :)
    Kajuutassa nukkuminen maalla kuulostaa houkuttavalta!

    Kaikkea hyvää alkaneeseen vuoteen! Uskon, ettei teille tule ainakaan tylsä vuosi. Siitä pitävät huolen omalta osaltaan pikku kissit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta niin Maarit, minulla on tapana haalia erilaisia töitä vähän liiankin kanssa, mut silloin pitää takoa kun rauta on kuumaa;) aimarii tuossa edellä totesikin, et ei ole vaara edes tulla merisairaaksi.
      niin uskon ja toivon itsekin, paljon on luvassa mukavia asioita ja kisut ovat tuoneet ihan uutta eloa päiviimme:))

      Poista
  8. Ei ihan jokaisella olekaan puutarhassaan tuollaista oleskelupaikkaa!:))
    Olet valtavan idearikas, ja parasta onkin, että pystyt toteuttamaan ideoitasi käytännössä. Oma tupa, oma lupa, sanotaan. Ja sinä todellakin elät sen mukaisesti.
    Mielenkiinnolla odotan tulevaa postaustasi venebergolasta - ja muistakin.
    Toivotan sinulle hyvää ja idearikasta uutta vuotta 2020!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta niin Blue Tit, vähällä se oli, et meidänkin venevanhus olisi päätynyt hävitettäväksi. onneksi isäntäkin syttyi viimein tähän pergola-kesähuone ideaani ja ryhtyi kanssani toteuttamaan sitä. siinäpä se, maalla omalla pihalla saa touhuta kaikkea vähän hulluakin, taajamissa se ei kävisi päinsä. jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaisesti, niin ihan varmasti kuulet ja näet projektin etenemisestä ja muustakin mukavasta, mitä vuosi tuo tullessaan:))

      Poista
  9. Upea pergola! Oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kanunis Päden paja! pergola on vuosien haaveeni, tuntuu niin mukavalta, kun se vihdoinkin viime kesänä nitkahti eteenpäin:))

      Poista
  10. Persoonallinen projekti! Ei ole kaikilla! Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kiitos Satu, oikein hyvää ja kukkaista uutta vuotta myös Sinulle! täytyy myöntää, et projekti on näköiseni, ja siitä, jos mistä tykkään kun saan tehdä juuri sellaista kun omin käsin syntyy;)

      Poista
  11. Kun minä aloitin lukemaan tätä postausta niin en heti äkännyt mistä on kysymys oli tämä niin epätavallisen juttu kuitenkin 🤗 . Mutta mitä pidemmälle luin ja katselin kuvia niin kuvittelin jo itse olevani osa tuota bergolaa ❤. Olet kyllä idearikkailla aivoilla varustettu ihminen. 🤔. Täytyy ihailla, lukea, ja katsella vielä kerran tämä postaus läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tämäpä kuulosti mukavalta Nila, hauskaa päästä välillä yllättämäänkin lukijat;)

      Poista
  12. Ooh, onpa mielenkiintoinen projekti tuon veneen kanssa😮💚 Sulla on hyvä mies joka auttelee mukavasti💚

    VastaaPoista