maanantai 29. huhtikuuta 2019

Niukka tappio kirveli

Urheiluhallissa vallitsi kiihkeä tunnelma. KyIF:n ja SIF:n paikallisottelun toinen puoliaika oli loppumaisillaan. 

Kirkkonummelta Siuntioon matkanneet nuoret käsipalloilijat olivat päättäneet voittaa tällä kertaa pahimman paikallisvastustajansa. 

Mian esikuvana oli joukkueen valmentaja Solveig, Dickensin naisjoukkueessa pelaava taitava keskushyökkääjä. Solveig auttoi Miaa heittokäden kipeän keskisormen teippauksessa antaen samalla viime hetken ohjeita siuntiolaisista katsojista.
- Ne on sellaisia huutajia.

Valmentajan ohjeet haihtuivat kuitenkin Mian mielestä pelin viime hetkillä miehen huutaessa katsomosta
- Heitä jo, peliaika loppuu!
Mia oli juuri ylittänyt keskiviivan. Ei olisi enää aikaa syöttää laitahyökkääjälle. 
Kolme askelta, heitto maalin yläkulmaan.
Torjunta. 

Pilli vihelsi vasta minuutin päästä.
Mian hätiköinti maksoi tällä kertaa voiton.


Osallistu tällä nuoruusvuosien muistolla vk 18 krapu-haasteeseen. Viikon 18 annetut sanat ovat: pilli, mies, huutaa. Annettujen sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan. 

Krapu on sadan sanan kirjoitus, otsikko mukaan luettuna. Haasteen ylläpitäjinä toimivat Susupetal ja Cara. Heidän blogeistaan löydät myös muiden krapuhaasteeseen osallistuvien krapuilut. Uusi krapuhaaste löytyy joka viikko aina sunnuntaina SusuPetalin ja Caran blogeista. 

20 kommenttia:

  1. Urheiluhenkinen krapu, Siuntio tuttu paikka :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nuorena paljon urheilleena tietty pillistä tuli ekaksi mieleeni tuomarien pilli. Siuntio on kiva paikka, joskin nyt aikuisena en ole siel enää käynyt, joten varmaan on paljon muuttunut sitten 1970-luvun kuten kaikki muukin.

      Poista
  2. Hyvin kirjoitettu, mukaansa tempaavaa tekstiä! Aurinkoista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Tiiu, vappuaamu valkenee aurinkoisena. aamukahvia ja jo hivenen kuivahtaneesta munkista nauttien aloittelen päivääni. päivääni kuuluu puutarhahommia, mitenkäs muuten näin Työn juhlana;)

      Poista
  3. Jännittävä krapu, harmi kun peliaika ehti loppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta Cara, mut ilman tuota huutoa maalinteko olisi ehkä onnistunutkin, kun olisin päässyt parempaan heittopaikkaan. oma hätiköintini kismitti silloin, koska peli olisi voitettu yhdellä maalilla onnistuessani.

      Poista
  4. Urheilukrapu! Lienee ensimmäinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tavallaan Carankin krapu oli urheilukrapu, penkkiurheilijan näkökulmasta kirjoitettu. nyt menin siitä, mis aita matalin ja en enempiä pohtinut saojen muunlaisia merkityksiä.

      Poista
  5. Tappio kirvelee aina. Tässä pääsi pelihuumaan heti mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta se on valitettavasti, vaikea on hävitä, jos voittoa on kovin tavoiteltu. no, huonoille ei hävitty!
      kiva kuulla, et teksti toimi

      Poista
  6. Kyllä se harmittaa, kun häviää ja varsinkin, jos katsomon puolelta häiriköidään. Vaan siinä sitä psyykeä koetellaan, hermot tulee hallita.
    Hyvin loit kiihkeän pelitunnelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aluksi syyttelinkin miehen huutelua, mut totuushan on se, et itse mokasin!
      kiitti kannustavasta kommentista aimarii:))

      Poista
  7. Jännittävää aina nähdä, mihin kirjoittaja on saanut tungettua ne kolme sanaa. Hieno ja asiantunteva kirjoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta Risa! tälläkin kertaa on syntynyt upeita ja hyvin erilaisia krapuja. tää haaste on kyl vienyt mukanaan, sitä jo oikein odottaa sunnuntaina, et mitäköhän se Cara ja Susupetal on täl kertaa keksiny meille.
      nuorena tuli pelattua KyIF:ssa käsipalloa useampia vuosia, keskikoulun kolmannelta koko lukioajan, siiten muutin opiskelupaikkakunnalle ja siel ei ymmärretty käsipallosta mitään, kaikki pelas vain lentopalloa. eli ei auttanut minunkaan muuta kuin siirtyä pelaamaan lentopalloa sitten.

      Poista
  8. Tiukille meni, häviö varsinkin täpärä on aina niin harmittavaa! Leppoisaa vappua ja ihanaa alkavaa toukokuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. maalin häviö oman töppäyksen vuoksi tosiaan harmitti silloin.
      kiitos Päde, vappuaamu on valjennut kauniina lintukonseton saattelemana. nyt on aamukahvit juotu ja aika lähteä pihakierrokselle.
      toukokuun ensimmäinen, koko ihana toukokuu edessä viel, voiko olla tämän hienompaa aikaa meille puutarhahörhöille!?

      Poista
  9. https://hullunasanoihin.blogspot.com/2019/04/noppakirjoitus-haaste.html


    Sujen noppakirjoitus -haaste!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Sus! haastekutsusta, käväisin vierailulla bolgissasi...

      Poista
  10. Hyvin kuvattu hetki.
    Vieläkös Mia pelaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kaunis Suttastiina:)) Mian pelivuosista on jo kulunut yli 40 vuotta, muut harrastukset täyttävät nykyisin Mian elämän.

      Poista