sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Ei tätä oikein umpihankihiihdoksi voi sanoa!

 Vihdoinkin pääsin suksille! 
Maurin maksasiinista aikonaan ostamani Valtosen puusukset ovat odottaneet tervattuina jo kotvasen hangille pääsyä. Aamulla oli ihanaa herätä aurinkoiseen aamuun - tiedossa upea ulkoiluilma.

Parina päivänä on ollut sen verran pakkasta, että joki on paikoin jäätynyt umpeen. Kovemmissa virtapaikoissa on vielä sulaa, joten turvallisempaa oli hiihtää jokiahteilla.  Joelle oli laskeutunut joutseperhe ruokailemaan. Valitettavasti ne häiriintyivät meistä sen verran, että lensivät pois.
Näillä nurkilla on vielä niin vähän lunta, että sänki on lähes paljaana ja paikoin kynnöspelloillakin vaikeaa hiihtää. Kuvan ottopaikassa on melko jyrkkä lasku joelle. Isäntä näkyy pienenä pisteenä alhaalla. Mukavaa oli lasketella ahdetta alas:))
Yllättävän hyvä oli hiihdellä, kertaakaan ei tarvinnut kantaa suksia, sen verran löytyi lunta suksien alle. Toivotaan aurinkoisia päiviä ja hyviä hiihtokelejä tulevalle viikollekkin!

20 kommenttia:

  1. Olipa mukavaa, että viimein pääsit hiihtämään! Meille satoi perjantaina ihan mahdottoman paljon lunta, ainakin 30 cm!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no teil kyl ihan riittävästi lunta! tääl edelleen niukalti, heinä-
      ja sänkipelloilla jotenkin pääsee hiihtämään, kynnökselle ei kannata mennä. pulkkamäkeen sentään laskiaisen kunniaksi päästiin tänään;)

      Poista
  2. Voi, onpa sinulla kerrassaan nostalgiset hiihtomaisemat! Niin kaunista! Kyllä kelpaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyl tykkään näistä maisemista kovin itsekin, vaik itä-hämeestä metsien keskeltä olenkin lähtöisin;)

      Poista
  3. Upeat hiintokelit ja maisemat. Toivottavasti joutsenperhe lähtee pian jo etelämmäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joutsenet edelleen joella! saas tosiaan nähdä pysyvätkä täällä kevääseen asti. ruokaa niille kyllä joella riittää.

      Poista
  4. Täällä etelässä ei nykyisin luonnonladuille ole juurikaan asiaa. Hiihtomisestä tulee harvinaista herkkua. Mukavaa, että pääsit hiihtämään, eikä suksiakaan tarvinnut kantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on totta Between, lunta nafti 10 cm, paikoin kinostunut hieman enempi paikoin vähempi, mut näilläkin lumilla vaan hiihdellään. tänään otimme pulkatkin mukaan, kun lapset (toki kaikki jo aikuisia) oli kotosalla laskiaista viettämässä:))

      Poista
  5. Hiihtäminen melkein umpihangella on mukavaa ja latu on vapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinhän Hellaakoskikin jo aikoinaan runoili, et vapaa on vain umpihanki. muute, tänä viikonloppuna oli taas perinteiset Umpihankihiihdon MM-kisat Syötteellä Pudasjärvellä. sillä on varmaan lähes metri lunta ja pääsee todella hiihtämään sananmukaisesti umpihangessa;)

      Poista
  6. Nostalgiset sukset ja porkat, tulipahan lapsuudenajan hiihtokilpailut mieleen:)
    Tuollaista rinnettä olisikn kiva lasketella:)

    Mukavaa viikkon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sitä hiihtovermeeni todella ovat, nostalgiset, täynnä myös minun lapsuuteni muistikuvia loputtomasti kestävistä lumisista talvista ja hiihtämisen riemusta!

      Poista
  7. Tuo näyttää melkein kuin olisi kantohanki! Sinun suksetkin sopivat parhaiten omia "latuja" kulkemaan, sillä latukoneen tekemään uraan eivät taida sopia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta Aimarii, kun lunta on vähän niin eipä upotakkaan;) rotanloukkut onn todella niin levät, ettei niillä ole asiaa latukoneenurille.

      Poista
  8. Hyvät hiihtokelit onkin nyt ollut! Kiva, että pääsit hiihtämään. Mukavaa viikonloppua ja hauskaa kevään odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Tiiu, onneksi lunta sen verran, et päästiin laskiasta viettämään pulkkamäkeen:))

      Poista
  9. Tänä vuonna on ollut kiva, että on päässyt hiihtämään. Itse tosin en hiihdä, mutta silti :) Mukavaa uutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista