sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Salaperäisen neuleprojektini on aika paljastua;)

On aika paljastaa tammikuussa aloittamani neuleprojektin todellinen luonne: olen kutomassa hääpukua tulevalle miniälleni. Aiemmin en rohjennut heti kertoa mistä oikein on kyse, mutta nyt kun työ on edennyt suunnitelman mukaisesti, sen uskallan paljastaa. Kuvausta varten laitoin pari tyynyä helman alle, jotta kuvasta saisi paremman käsityksen helman todellisesta leveydestä. Olen nyt kutonut pukua uumaan asti. Lanka on osoittautunut todella miellyttäväksi, työ on ihanan kevyt, valmiinakin puku painaa vain noin 175 gr. 

Kuten helmikuun postauksessani kerroin klik!, käytän hääpuvussa perinteistä haapsalulaista Silvia pitsimallia ilman nyppyjä. Helman alaosan kudoin Silvia 1 pitsimallin mukaan ja helman kavennusten loputtua vaihdoin Silvia 3 pitsimalliin. Sen verran muutin mallia, että kudon kahden välikerroksen sijaan neljä kerrosta. Näin pitsikuviokerrokset erottuvat hieman enemmän toisistaan kuin perinteisen pitsimallin mukaan tehdyissä haapsalun hartiahuiveissa. 
Koska minulla ei ole käytettävissä varsinaista neuleohjetta, vain pelkästään kuvia kudotusta hääpuvusta, on silmukoiden laskemisessa ollut melkoinen työ.  Seuraavaksi vielä tarkistan ja lasken rinnanympäryksen vaatimat lisäykset uudemman kerran ja pääaukon mallikin tulisi nyt sitten vihdoinkin päättää! Kaula-aukko saa kuulema ollan melko avoin etenkin selän puolelta. Tämä projekti on minulle kovin mieluinen ja toivon todella onnistuvani siinä. Tässä vaiheessa kaikki näyttää ihan hyvältä:))

Kutomisen ja arkisen aherruksen vastapainoksi olen hiihtänyt mahdollisimman paljon. Ei täällä paljoakaan lunta ole ollut koko talvena, mutta kun pakkasia on riittänyt, niin pienilläkin lumilla on pystynyt hiihtämään. 
 Välillä toki joudumme kantamaan suksia, mutta ei se menoa haittaa.    
 Aurinkoiset päivät ovat houkutelleet pidemmillekkin retkille vapaapäivinä.
 Myös Helmi nauttii keväthangista, piehtaroidessa saa mukavat liu'ut rinnettä alas!

Voiko talvinen koivikko enää tämän kauniimpi olla?
 
Myös näin eksoottisia näkymiä löytyy Halikonjoella hiihdellessä. Halikko on tunnettu kartanoistaan. Niistä yksi, Joensuun kartano, sijaitsee aivan Halikonjoen rannalla. Tämä kaunis kaarisilta johtaa kartanolta joen toisella puolella sijaitsevaan metsäpuutarhaan.  

 Mukavaa aurinkoista viikkoa Sinulle omien projektiesi parissa!




30 kommenttia:

  1. Vautsi, miten upea juttu, että teet itse miniälle hääpuvun. Ihastuttavaa :) Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatiaiskanasen Elämää, olen itsekin ihan täpinöissäni:)) kuten tavallista viikkoni vilahti niin, etten paljoakaan ehtinyt kutimeni ääressä istua.

      Poista
  2. Aivan huikeata, olet kyllä uskomattoman taitava käsistäsi!<3 Hääpuvusta tulee kaunis! Hienoja kevättalven kuvia!

    Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mukava kuulla Sirpa:)) puikot ovat lapsuudesta asti pysyneet käsissäni, mut näin hentoja pistineuleita en kyl aiemmin ole tehnyt, siksipä hieman emmin haasteen vastanottamista syksyllä miniäni sitä kysyessä.
      mekin olemme tosiaan saaneet nauttia aivan ihanista talvipäivistä. nyt viikonlopuksi sattui sit pilvinen ja kovin tuulinen sää, joten ulkoilemaan ei kyl tee pahemmin mieli, no saanhan sit istahtaa kauemmaksi aikaa kutimeni pariin:))

      Poista
  3. Upea! On tuossa tekemistä, mutta varmasti on mieluinen työ. Ei ihan joka morsiamella olekaan anopin itse kutomaan hääpukua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aivan niin Between, mieluinen on työ ja mitä pidemmälle se etenee, niin uskokin sen valmistumiseen lisääntyy;)

      Poista
  4. Tuleepa kaunis puku! On siinä neulomista. Helmi osaa nauttia lumesta ja auringosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Satu, kyl eräänkin kerran saa puikkoja heilutella ennen kuin valmista tulee;) Helmi todella nauttii lumesta, erityisesti Helmi tykkää riehua lumessa lumitöitä tehdessä.

      Poista
  5. Aivan ihanan puku! Ja valtava työmäärä. Varmasti aivan upean näköinen morsian tuossa puvussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos keittiö ja Puutarha, tää on yksi niistä projekteista, joissa ei lasketa työtunteja:)) niin minäkin uskoisin, tänään taas kerran matkaamme sovittamaan miniän luo pukua, pikkuriikkisen jänskättää kuinka se istuu hänelle.

      Poista
  6. Oi miten kaunis hääpuku on valmistumassa, onpa todella isotöinen, mutta kun työ on mieluinen ja tunteet mukana, ei niitä tuntimääriä laske. Aivan ihana, olen ihan mykistynyt. Keväisiä talvikuvia, Helmi-koirimus osaa nauttia lumesta ja jos olisi mahdollista, voisin lähettää täältä tulemaan lunta lisää.... Nytkin tuiskuaa ja yön aikana tullut noin 10 cm lisää. Täällä päin Suomea ei 'maaliskuu maata näytä'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta Kankuritar, näissä töissä ei tunteja lasketa;) työ on todella mieluinen ja välillä iso harmitus kun päivätyö vaatii kohtuuttomasti aikaa, lähes viikoittain täytyy tehdä ylitöitä. kumpa voisitkin lähettää lunta meille lisää, nyt ei taida enää hiihtokelit jatkua, plussalla ja ohut lumipeite jo lähes sulanut pois. viikolla aviisissa oli kuvia jo ekoista leskenlehdistä eli kyl näil nurkilla maaliskuu jo maan näyttää;)

      Poista
  7. Voi miten upeaa käsityötä teet! Olet todellinen taiteilija! Tällä on jo ihan suunnaton tunnearvokin ja hyvin kaunis hääpuku on tulossa :-) Ulkoilu onkin hyvää vastapainoa käsitöiden parissa puurtamiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kaunis Der Seidenspinner:)) taiteilijasta en niin osaa sanoa, mut mielikuvitusta ja luovuutta olen osakseni saanut, mistä olen kiitollinen. onneksi Helmi pitää huolen siitä, et tulee lähdettyä päivittäin edes pienelle lenkille vaik kuin olis rättiväsy töiden jälkeen.

      Poista
  8. Uskomattoman ihana taidonnäyte! Eipä onnistuis minulta. Eikä hiihtokaan... Sukset jäi parikymmentä vuotta sitten vanhalle talolle, enkä ole niitä sen jälkeen kaivannut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Eeviregina:)) edessäni on viel työn haastavin osuus, pääntien ja hihojen neulominen. itsekin kyl syksyllä hiukan emmin pystyisinkö tähän, mut niinhän sitä sanotaan et yrittänyttä ei laiteta ja päätin ottaa haasteen vastaan. hiihtäminen on minulle sellaista rauhallista lykkimistä pitkin hankia, nautiskellen luonnosta. suksetkin on perinteiset tervatut puusukset. en todella rohkenisi mennä yleisille hiihtoladuille ladun tukkeeksi;)

      Poista
  9. Voi hyvänen aika, miten kaunista jälkeä teetkään!
    Uskomattoman kaunis puku tulee ja arvokas joka suhteessa!
    Olet sinä vain sellanen, että sulta luonnistuu kaikki!
    Hyvää kevättä toivottelen sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nöyrin kiitokseni Harakka:))en nyt ihan menisi noinkaan sanomaan, et multa ihan kaikki luonnistuu. käsistäni kyl olen kätevä ja siitä olen iki onnellinen, mut välillä kaipaan esim. laulun lahjaa. silloin ei auta muu kuin laulaa ja todeta mielessään "äänellään se harakkakin laulaa". sorry nyt Harakka, mut sanonta ei siis viittaa mitenkään Sinuun!

      Poista
  10. Ainakin aikataulussa puvun suhteen olet pysynyt. Puku näyttää todella hyvälle. Teetkö itse myös aluspuvun?
    Kuvissa näyttää ihan talviselta, ehkä on tullut lisää luntakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta aimarii, työ on edennyt ihan aikataulun mukaisesti, mistä ole hivenen yllättynyt itsekin. malli on kyl todella kaunis ja istuu ainakin mallinukelle just nappiin. hivenen jänskättää miten sit istuu, tänään taas ajamme turkkuseen sitä sovittamaan. aluspukua en itse tee, kuten tiedät, en ole kummoinenkaan ompelija.
      lunta on juuri sen verran, et kynnökset peittyy, jos on yhtään pidempi sänki pelloilla, niin siellä ei pysty hiihtämään. lunta ei pahemmin ol satanut lisää ja nyt sit näyttää plussaa, nuo vähätkin ilmeisesti sulaa pois parissa päivässä. kahdehdin todella teidän mahtavia tykkylumi maisemia ja mahtavia hankiaisia!

      Poista
  11. Oi ihan uskomatonta, kuinka ihana puku tuosta tuleekaan♥ Tuollaisen tunnearvokin on jo ihan mittaamaton! Morsiuspari on varmasti ikionnellisia, olet kyllä taitava kun tuollaisen loihdit:) Suloinen Helmi liukumäen laskussa:) Minä liityinkin sinulle lukijaksi, mukavaa alkavaa kevättä ja pääsiäisen aikaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Päden paja oli todella mieluista löytää kommentisi ja kiitos liittymisestäsi lukijakseni. Vietimme siis nuorten häitä eilen ja he olivat todella onnellisia:))

      Poista
  12. Olen jo muutaman kerran käynyt ihailemassa/tutkimassa tuota projetiasi, upeea hääpuku kerrassaan on tuloillaan ja olet sinä niin taitava, mestari ja taiteilija! Voi Helmiä, varmaan nauttii kirmaillessaan lumisilla pelloilla. Meillä on lunta tosi paljon, nyt upeat hankikannotkin vielä, mutta en sinne uskalla mennä polveni kanssa.

    Ihanaista Pääsiäisen jatkoa sinne teille ja Helmille rapsutukset! Aamulla aurinko tanssi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöyrästi otan vastaan ihailusiKivipellon Saila. Kieltämättä olen todellä ylpeä morsiuspukuprojektini onnistumisesta. Puvusta tuli mielettömän kaunis, sen saat huomata itsekin, kunhan saan tehdyksi siitä postauksen.

      Poista
  13. Ihan mielettömän upea hääpuku! Sanat ei riitä.

    VastaaPoista
  14. Hurmaava hääpuku<3 Jokohan se on ollut käytössä?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna, häät olivat eilen:)) Laita postauksen hieman myöhemmin vielä.

      Poista