sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Sydäntalvi parhaimmillaan

 
Voi miten nautinkaan näistä aurinkoisista talvipäivistä. Kävimme Helmin kanssa lenkillä jokiahteilla. Eilen Helmi säästi minut kaatumiselta, kun tassutteli edelläni jäisessä rinteessä. Tänään samassa kohden tein kunnon akat, kun lumi oli peittänyt jäätikön ja en muistanut sitä varoa. Onneksi ei käynyt pahemmin ja ilokseni vielä huomasin nokkani edessä tämän kauniin korsisydämen:))
Joki on vihdoinkin saanut kunnon jääpeitteen. Kunpa loppuviikoksi luvattu leutoilma ei sitä heti sulattaisi. Tekisi mieli niin kovin päästä jo hiihtelemään jäälle.
Pakkaspäivä sopii mitä parhaiten ryijyn ja muiden villatekstiilien huoltopäiväksi. Pidämme äitini aikoinaan kutomaa Liekki-ryijyä takkahuoneessa. Ryijyn nukkapintaan tarttuu ilmassa liikkuvan pölyn lisäksi nokipitoista likaa. Otamme ryijyn aina talvisin lumihankeen puhdistumaan. Ennen lenkille lähtöä isäntä kiikutti ryijyn hangelle. Hyvä tapa on antaa ryijyn ensin jäähtyä, ettei lumi takerru siihen. Sitten ryijy levitetään nukkapuoli alaspäin hangelle. 
Ryjy sai olla hangella parisen tuntia. Ennen sisään viemistä pudistelin siitä lumet. Kummasti ryijy oli kirkaatunut ja ah, miten raikkaalta se tuoksuikaan!
Isäntä on jäädytellyt koko viikon jäälyhtyjä. Yksi pääsi leikkimökin verannalle pöllin nokkaan joulukuusen kaveriksi. 
 
Kevätaurinko virkistää huonekasvejakin. 

Pirtsakkaa aurinkoista viikkoa kaikille:))


18 kommenttia:

  1. Ihania ulkoilukelejä nyt on ollut, paitsi aika kipakka pakkanen! Oi miten kaunis ja hieno tuo ryijy. Hyvä vinkki tuo, että antaa sen jäähtyä ensin, tuota en ollut tajunnut.
    Voi hitsi kun liukastuit, onneksi ei käynyt pahasti, ja tuo sydän-näkymä ihan naurattaa, että osaatkin nähdä tuollaiset asiat ja tuollaisella hetkellä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lumi tuli ja lumi meni viikon aikana. Liekki-ryijy on todella kaunis niisn punaruskeana kuin sinisenäkin. kun perspektiivi muuttuu, niin näkee ihan uusia asioita;)

      Poista
  2. Noin sitä näkee nättejä sydämiä, kun muuttaa tarkoituksella/vahingossa perspektiiviä. Hieno ryijy! Terkut Helmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aivan niin totesin itsekin;)
      Helmi sai terkut, kyhnää tuos kyljes, kun katselen samal pressavaalien tuloksia.

      Poista
  3. Nyt kaatuminen kannatti, sait kauniin korsisydämem kuvatuksi, vielä kun ei itsellesikään pahemmin käynyt.

    Jäälyhty on niin kaunis joulukuusen kaverina.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta niin ja onneksi luut pysy ehjänä!vain muutaman päviän saimme nauttia jäälyhdyistä, nyt ne kuten lumetkin ovat sulaneet.

      Poista
  4. Ääh, olen ihan unohtanut tehdä jäälyhtyjä! Tosin loppuviikon leutous saattaa jo koitua niiden kohtaloksi😟 Onko joessanne kova virtaus!? Eikös se silloin saa olla aika kovat pakkaset että uskaltaa jäälle mennä?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. odotellaan taas seuraavia pakkasia, viikon leudot ilmat sulatti lyhdyt kuin lumetkin.joki tulvii yli äyräiden parhaillaankin ja koskessa on upea pauhu parhaillaan. eilen otin kuvia ahtojäistä joella, jää oli jo yli 10 cm paksua, et olis kyl hyvin kantanut.

      Poista
  5. Onpa teillä kaunista, kun sininen taivaskin ja ilmeisesti myös aurinko näkyy.
    Tuo oli minulle uutta, että tekstiilin annetaan ensin viilentyä. Olen käyttänyt isoja mattoja hangessa, ja nyt sain uutta hyödyllistä tietoa. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onneksi sentään muutaman päivän saimme nauttia kauniista talvesta:)) viikolla kaikki jo sulikin pois. toivon vielä edes pariksi viikoksi kunnon talvikelejä, et pääsisi edes muutaman kerran hiihtämään. oppia ikä kaikki;)

      Poista
  6. Onneksi sinulle ei käynyt kuinkaan muksahtaessasi! Nyt on niin kaunista, sokerihuurretut puut ja puhdas puuterilumi.

    Minulla on ollut myös tapana vielä iso villamatto ulos hankeen raikastumaan ja puhdistumaan, ja tuo jäähdytys ennen hankeen laskua on hyvä tehdä.

    Toivottavasti ei ihan kauheita vesikelejä ja jäätiköitä tulisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. arvaa vaan millaiset pääkallokelit oli viikolla ennenkuin kaikki suli pois! puhdas lumi on ollut kortilla tänäkin talvena, joten heti piti hyödyntää.

      Poista
  7. Upea tuo Liekki-ryijy. Teillä on kivasti lunta ja niin täälläkin ja varmaan myös jonkin verran enenpi, kesäkodin maisemissa on kuulema harrastettu sänkihiihtoa. Sain tänään tästä hiihtotavasta kuvan kännykkääni.
    Lumipesu tai -harjaus on kyllä hyvä puhdistustapa juurikin näille villaisille tekstiileille ja miksi ei myös villavaatteille.
    Sinulla on hyvänkuntoiset viherkasvit.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liekki-ryijy on lempiryijyni ja erityisesti tämä äitini tekemä on minulle erityisen rakas! sänkihiihto kuulostaa mielenkiintoiselta. oikeastraan täälläkin jos haluaisi hiihträä, niin sänkipellolla se olisi mahdollista hieman pienemmälläkin lumella.
      viherhuoneessani on kahdella seinällä ikkunat ja lisäksi käytän apuna kasvivaloja, siitä kasvit tykkää:))

      Poista
  8. HYvä, että ehdit ryijyn puhdistaa hangella. Taitaa olla jo tulossa suojasäät ja lumet siellä hupenee. Matot minä hakkaan täällä lumeen, eihän mulla tamppaustelinettä vieläkään ole.
    Viherkasvisi näyttävät olevan voimissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nopea taas sai olla, lumet suli pois jo heti alkuviikosta! ei meillääkään ole koskaan ollut tamppaustelinettä, en ole sitä koskaan edes kaivannut. peikonlehtikin edelleen hengissä;)

      Poista
  9. Siellä jäällä olisikin kiva hiihdellä...meillä täällä vaan ei taida olla järvet ollenkaan jäässä. On niin vähän ollut pakkasta, ettei ole tarpeeksi jäätyneet, jokikin on ihan auki vielä.
    Mutta varmaankin tuli raikas tuoksu kauniiseen ryijyysi, vanhat konstit ovatkin parhaita!
    Hyvää tammikuun loppuja sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Harakka, tammikuu vilahtanut tosi nopeasti. täälläkin joki taas virtaa vapaana! sanos muuta, monessa asiassa vanhassa vara parempi!

      Poista