Syyslomaviikko lopuillaan. Aurinkoiset lämpimät päivät ovat houkutelleet lenkkeilemään Helmin kanssa päivittäin lapsuuteni maisemissa. Tyttäreni on jo pidempään harrastanut autiotalojen valokuvaamista. Päätin nyt itsekin kuvata muutamia autioituneita taloja, joiden entiset asukkaat olen tuntenut. Vanha ruusuin koristeltu pumppu herättää minussa monia mieluisia muistoja tämän mummonmökin entisestä asujasta, Ilolan Ruusasta.
Myös tämän punaisen mökin asujat, Helmi ja Pertti, ovat jääneet mieleeni lähtemättömästi. Heidän mökkinsä ovi oli aina avoinna ja vieraat otettiin vastaan lämpimästi. Tuossa verannalla istuin piskuisena tytöntyllerönä monasti Pertin kanssa jutustellen. Pertti tarjosi vaaleanpunaisia Pectus pastilleja, vaikka maku oli väkevä, niin silti niitä kovasti himoitsin! Onneksi mökki sai uudet asukkaat Helmin ja Pertin jälkeen ja siitä pidetään huolta.
Sen ajan tavan mukaan jokaisessa mökissä oli lehmä, pari mullikkaa, sika, ehkä muutama lammaskin ja kanoja. Nyt pikkuiset navet ovat olleet jo vuosikymmeniä tyhjillään. Itse asiassa viime vuosina on jo kylän isoimmistakin taloista karja hävitetty ja navetan ovi laitettu säppiin. On se ihme juttu, kun nykyisin ei tunnu enää mikään kannattavan.
Liian moni mummonmökki on autioitunut naapurustossa. Vuosikymmeniin ei Kovalakaan edes näkynyt kylätielle, uskon ettei moni uusimmista kyläisistä edes tiennyt metsän kätkössä olevasta mökistä. Nyt metsä on hakattu ja mökki paljastui uudelleen ohikulkijoille.
Nämäkin suljetut ovet kätkevät taakseen monia tarinoita.
Lapsuuteni koulutien varteen on pystytetty pitkä pätkä uutta aitaa. Tuntuu hyvältä.
Muistan -60-luvulta Parolan talon kaksi betonista portinpylvästä. Kysyinkin uudelta naapurilta, että tiesikö hän paikalla olleen aiemminkin betoniset portinpylväät, kun oli sellaiset tehnyt nyt uuteen porttiin. Ei kuleema ollut tiennyt.
Hänen mielestään ne vain sopi niin hyvin rapattuun kivitaloon. Totta.
Riihiluodon laavun oviaukko on avoin kaikille kulkijoille. Tänään retkeilimme siellä yhdessä Kappelin kylälle muutamia vuosia sitten muuttaneiden ystäviemme kanssa. Keittelimme laavulla nokipannukahvit ja nautimme kuulaasta syyspäivästä. Kävimme läpi myös kylän kuulumisia. Onneksi joka vuosi sentään joku talo saa vakinaisia asukkaitakin. Ehkäpä ensi syksynä heistä joku on mukana laavuretkelläkin.
Osallistun tällä postauksella Valokuvatorstain haasteeseen 381. Ovi/portti.
Autioituvat talot ovat aika surullisen näköisiä, kysyviä - tulisitko asumaan! Oma lapsuudenkotini on keskellä kylää, kylä ei ole autioitunut vaan ihanat vanhat talot on raivattu tehokkuden tieltä, kotipaikka ei ole enää entisensä. Lapsuudenmaisemani papalla näytti kyllä siellä viimeksi käydessämme melkein samalta - aika oli pysähtynyt mutta kylä oli elossa.
VastaaPoistaVanhat talot ovat kauniita, myös ovet ja portit, vanhoilla taloilla olisi paljon kerrottavaa. Laavupaikka näyttää houkuttelevalta!
niinpä, maamme on täynnä autiotaloja, suuri osa todella hyväkuntoisiakin. paljon puretaan uuden tieltä, vaik kerroksellisuus olisi varmaan mielenkiintoisempaa myös rakennetussa ympäristössä kuin yhtenäiset tyylisuunnat. aika on pysähtynyt myös lapsuuden maisemissani, itse asiassa omassa lapsuuden kodissamme eletään -50-60-lukujen vaihdetta, siis emme hanki tänne mitään nykyaikaisia juttuja ja mukavuuksia. ruokalaitetaan puuliedellä tai leivinuunissa, vesi kannetaan kaivolta jne
Poistalaavu on pienessä saaressa vain pienen venematkan päässä rannasta, joten sinne on helppo piipahtaa nokipannukahveille:)
Surullista. Kauniita kuvia ja muistoja.
VastaaPoistasurullista siinä mielessä et moni on joutunut lähtemään pakosta työnperässä, toki moni myös mielellään paremman elintason ja mukavuuksien vuoksi. maalaiskylät autioituvat, niin kuin muuallakin. luin hiljattain japanilaisesta naisesta, joka on alkanut tekemään nukkeja kotikylänsä uusiksi asukkaiksi!
PoistaMukavia muistoja! Olen tehnyt joskus samoin äitini kotipuolessa, kävellyt ja valokuvannut. Se on voimaannuttavaa ja ihanaa. Mukavaa viikonloppua Sinulle.
VastaaPoistavaik lapsuuteni olikin monella tapaa köyhää, niin muistelen sitä silti usein lämmöllä. ihmisen on hyvä tuntea juurensa, ehkäpä se juuri voimaannuttaa meitä kulkiessamme ja kuvatessamme lapsuutemme tai sukujemme asuinsijoja.
Poistakiitos Der Seidenspinner kommentistasi ja oikein mukavaa sunnuntaita myös Sinulle:))
Aivan ihastuttavia kuvia haasteeseen ! Kylläkin vähän surullista myös, ymmärrän. Mutta siis hylätyt talot, autiot pihat oavat niin spooki ja jotenki ihania kuvauskohteita (ainaski mun mielestä !!!!)
VastaaPoistakiitos Nukke, ekaksi en meinannut lainkaan liittää postausta haasteeseen, kun se oli niin pitkä. totta, kuvaan itsekkin mielelläni vanhoja kuluneita esineitä, rakennuksia ja ehkä myös kuvaisin vanhoja ihmisiäkin, jos siihen olisi mahdollisuus. oletko muuten lukenut Laila Hietamiehen (nyk. Hirvisaaren) kirjan Hylätyt talot, autiot pihat? siinä talot autioituivat ihan muusta syystä kuin nämä kuvaamani.
PoistaHienoja ja haasteeseen sopivia kuvia
VastaaPoistakiitos nieppi, ja mukavaa kun piipahdit kommentoimassa:))
PoistaKaunista muistoa menneestä, niin haurasta, hiipuvaa, vain mielikuvia muistoihin jää, mutta ne onkin ihania.
VastaaPoistajuuri niin unelmikko, mielikuvat ovat tärkeitä, aina ne eivät ehkä vastaa todellisuutta, mut sitä miten juuri itse olemme asiat, tapahtumat kokeneet
Poista"Autio piha hyljätty talo, ikkunoista on sammunut valo,ovet on auki. liesi on jäässä jne. näin kerrotaan eräässä runossa, se sopii niin hyvin noin kuviisi
VastaaPoistaniinpä sopiikin kosotäti! itse kirjoitin runon nurmettuvasta pihapolusta äitini kuoleman jälkeen
PoistaHei. Kiitos vierailusta blogissani.
VastaaPoistaMinkäs rotunen tuo teidän koiranne on? Näyttää jotenkin berninpaimenkoiralta (meillä on sellainen), mutta sitten kuitenkin turkki on erilainen.
mieluista oli vierailla Valo ja varjo, valokuvatorstaihin onkin tullut paljon uusia osallistujia ja sekös on vain mukavaa:)
PoistaHelmi on appenzellinpaimenkoira eli siksi muistuttaa väritykseltään berninpaimenkoiraa. nämä ovat lyhytkarvaisia ja karva on erityisen kiiltävä, monet luulevatkin et syötän Helmille jotain ihme ruokaa kun on niin kiiltävä turkki. On meil sit hienot koirulit!
Harvaan asutut paikat autioituvat ja mitä enemmän ihmisiä niistä lähtee pois, sen vähemmän elinmahdollisuuksia kylillä on jatkossa. Surullista!
VastaaPoistaniinhän se on. ihmiset tuppautuvat ns kasvukeskuksiin tai kehä III eteläpuolelle ja maaseutu autioituu. kylällemme on muuttanut nyt kesällä kaksi uutta perhettä ja se tuntuu oikein hyvältä, liian monta savua on silti viel asumattomana. aikoinaan maalta töiden perässä muuttaneet ovat palaamassa juurilleen, osa kesäasukkaiksi osa vakituisiksi. en usko et me koskaan muutetaan vakitusesti takaisin lapsuudenkotiini, mut sit joskus kun jään eläkkeelle, niin varmaan olemme suurimman osan vuotta täällä.
Poista♥niin se vain menee, että aika kuluu ja kaikki muuttuu...aika surullista, kun näkee tyhjiä mökkejä ja taloja.
VastaaPoistaminusta siinä on surullista juuri se, et niin moni on joutunut pakosta jättämään kotikontunsa elinkeinorakenteen muuttuessa ja maailman kutistuessa yhdeksi globaaliksi markkina-alueeksi
PoistaIhmiset vähenee, muutaa pois, palvelut vähenee, kierre on valmis. Onneksi joku aina uskaltaa muuttaa takaisin!
VastaaPoistaKauniit ja tunnelmalliset kuvat!
onneksi niin! huomaan minulla olevan menossa "nostalgia viikot"
PoistaHienoja tarinoita. Autioituvat talot ovat minusta aina olleet jotenkin surullisen oloisia.
VastaaPoistaniin minustakin. vielä surullisemmalta ne tuntuvat kun muistelee kaikkia niitä ihmisiä, joiden kotina ne ovat joskus olleet ja sitä määrän työtä minkä he ovat tehneet raivatessaan tilukset ja rakentaessaan talot
PoistaAutiot talot ja tyhjät pihapiirit, sellaista on meillä täällä Suomessa.
VastaaPoistaKesäkodin maisemissa on onneksi mummonmökit monet saaneet uudet omistajat ja se tuntuu toki hyvältä. Lähinaapuri on kuitenkin ollut jo tyhjillään muutaman vuoden ja voi kuinka nopeasti luonto ottaa haltuunsa pihan ja kukkamaat.
Hyvät kuvat, tosin surulliset olet valinnut haasteeseen.
se on totta, luonto valtaa nopeasti hoitamattomat pihapiirit
Poistajoskus sitä pitää kuvata tätä arkirealismiakin
Voi, mikä haikeus..tää maailaman meininki on niin outo nykyjään, mikään ei oikein kannata.. Kaikkien pitäisi kaupungeissa asua ja kauniit vanhat talot jää autioiksi.. Mä haluaisin just tuollaisen pienen mummonmökin..ehkä sitten otan ritolat kun saan viimeisenkin lapsukaisen oman elämän alkuun..olo kaupungissa on ajoittain sietämätöntä, vaikkakin aina täällä olen asunut ja syntynytkin, kaipuu olisi rauhallisemmille apajille..
VastaaPoistakunpa teitä mummonmökin haluajia riittäisi enemmänkin, mökkejä nimittäin kyl riittää ihan varmasti kaikille halukkaille! en osaa edes kuvitella millaista elämäni olisi kaupungissa, tarvitsen niin paljon vapaata tilaa ympärilleni, hiljaisuutta ja luonnon rauhaa
PoistaSama meno tälläkin kulmalla. Suunnaton on aina sydämeni onni, kun joku talo on saanut uudet, siitä huolta kantavat, omistajat.
VastaaPoistakauniisti ilmaisit asian, tunnen itse samoin
PoistaKauniit kuvat, niin surullista että niin moni mökki jää rapistumaan.
VastaaPoistaniissä näkyy elettyä elämää, joskin ovat myös surullista katseltavaa
PoistaIhana kertomus menneistä. Sydämellisiä ihmisiä pullollaan ovien avoimuutta
VastaaPoistamyös pienen ihmisen arkeen ja elämään voi liittyä niin paljon kaunista
PoistaTykkäsin juuri tuosta maalaistunnelmasta lapsena Mummolassa. Kuljettiin matkalla kauppaan ja poikettiin kahville tien varren mökeissä. puolin ja toisin. Yhteisö piti yhtä ja toistensa olosta huolehdittiin ja tiedettiin missä apua tarvittiin. Vaikka matkankin päässä. Nykyisin ei tunneta seinänaapureitaan.
VastaaPoistamyös maalaisyhteisöt ovat hajonneet, ihmiset vieraantuvat toisistaan, aivan luonnollinen kanssakäyminen tuntuu jo monesta vaikealta. monasti ollessani Helmin kanssa lenkillä sen saan huomata. en kerta kaikkiaan osaa ohittaa omalla kotitiellä ihmisiä tervehtimättä tai vaihtamatta muutamaa sanaa, yhä useammat alueelle muuttaneet nuoret ovat täysin mykkiä ja toljottavat vain kun heitä tervehtii. en välitä vaikka vastauksia ei tule, itse kuitenkin jatkan tervehtimistä...vaikka h-paperit ehkä olenkin saanut heidän mielissään;)
Poista