tiistai 26. helmikuuta 2019

Viherhuoneen kevätpuuhat

Olen parina päivänä käynnyt läpi lähes kaikki viherhuoneen kasvit. Onneksi vain muutama tarvitsi mullanvaihdon, muille riitti suihkuttelu ja kuivuneiden osien posto. Avasin taittopöydän viherhuoneen keskelle. Siinä oli kätevä huoltaa kukkia. Koska kylpyhuonemme on aivan vieressä, isoimmat kukat sain vietyä helposti suoraan suihkuun. 
Pienemmät kukat suihkuttelin pesuvadissa. Tässä vuorossa supputraakki. Isolle pöydälle sai nostettua kerralla paljon kasveja ja näin kukkahyllyjen pyyhkiminen oli myös helppoa. 
Supputraakki (Dracaena deremensis) viihtyy varjoisammassakin paikassa, se pärjää jopa pohjoisikkunalla. Viherhuoneessani sillä on hyvä paikka pienen hyllykön päällä, mihin tulee hajavaloa etelään ja länteen olevista ikkunoista. Supputraakki on helppohoitoinen. Riittää kun kastelee kerralla kunnolla ja antaa välillä mullan kuivahtaa. Itse upotan supputraakkini suunnilleen  kolmen viikon välein vesiastiaan noin puoleksi tunniksi.
Huushollistamme löytyy useampia eri kokoisia rönsyliljoja (Chrolophytom comosum). Monet kukat puhdistavat huoneilmaa, niin myös rönsylilja. Tämän vuoksi meillä on myös makuuhuoneessa iso rönsylilja amppelissa. Rönsylilja viihtyy hyvin yhdessä muiden huonekasvien kanssa. Hienohelmani (Asparagus) oli kasvattanut pikkuisen ruukkunsa täpö täyteen mukuloita, joten sen oli aika päästä hivenen tilavampaan ruukkuun. Sellaillessani illalla vanhoja huonekasvikirjoja huomioni kiinnittyi kauniisti sommiteltuihin kasviasetelmiin. Siitä sain ajatuksen laittaa samaan ruukkuun rönsyliljan ja hienohelman. Niillä molemmilla on isot vahvat juuret, joten pystyvät hyvin kilpailemaan elintilasta. 
Suihkuttelun jälkeen pienin saniaiseni sai uuden suojaruukun, kirpparilta eurolla löytyneen.  
Hankin kaikki suojaruukut kirppareilta. Etupäässä käytän kukilla saviruukkuja ja useimmat suojaruukutkin ovat lasitettuja saviruukkuja. Yritän löytää aina kasville hyvin sopivan suojaruukun. Minusta tämä keskiaikaisella mallilla tehty ruukku sopii erinomaisesti suojaruukuksi pallojukalle;) 
Pallojukka (Beaucarnea) on vekkulin näköinen töyhtöpää paksuine varsineen. Sen lehtien laidat ovat veitsenterävät, joten suojaruukun kädensiat helpottavat kasvin siirtelyä hoitotoimien aikana. Pallojukka viihtyy hyvin myös suorassa auringonvalossa. Paksu saviruukku suojaa kasvin juuria liialliselta kuumenemiselta auringon paahtaessa. Etelä ikkunalle pallojukan seuraksi on päässyt mm. värinokkonen (Solenostemon scutellarioides), palmuvehka (Zamioculcas zamiifolia) ja villakaktus (Espostoa).
Villakaktus vaatii viihtyäkseen riittävästi valoa kautta vuoden. Siksi olen asettanut sen yläpuolelle kasvilampun, mikä näkyy hiukan kuvassakin. Keraaminen suojaruukkuu estää juuriston liiallista kuumenemista. Villakaktuksen hoito-ohjeissa suositellaan sen juuripaakun tutkimista keväisin  juurikirvojen havaitsemiseksi. Itse en ole ohjetta noudattanut. Nytkin villakaktukseni sai olla rauhassa, koska sisäruukun vaihtaminen ei ole vielä tarpeen.    
Muorinkukat ovat vaan niin ihania!
Minulla on hyvin vähän näyttävästi kukkivia huonekasveja, sen sijaan rakastan erilaisia lehtimuotoja. Erityisesti tykkään uurremuorin (Peperomia caparata) lehdistä. Ehkäpä siksi, että pidän myös vanhojen muorien syvän uurteisista kasvoista, sellaiset olivat minun rakkaalla Martta-tädillänikin.
Viime syksynä hankkimani hirvensarvisaniainen (Platycerium) on ollut muoviruukussa ja nyt päätin laittaa sille hieman paremman kasvualustan. Hirvensarvisaniaiset ovat varsinaisesti epifyyttikasveja, joten niille ihanteellisin kasvualusta on samantyyppinen kuin esim. orkideoilla. 
 Päätin tehdä kasvualustan kirpparilta hankkimaani katiskakoriin. Pohjalle laitoin kaarnanpaloja ja niiden päälle kuorikatetta, lisäksi vuorasin korin seinämät rahkasammaleella. 
Hirvensarvisaniaisella on aika erikoiset lehdet. Siinä on kahdenlaisia lehtiä. Kasvualustaa vastaan olevia lehtiä nimitetään komerolehdiksi. Aika hauska nimi, mistäköhän se juontaa?
Kuvassa komerolehti näkyy harmahtavana. Vaikka ne näyttävät kuolleilta kuivuneilta lehdiltä, niin myyjä korosti ettei niitä saa poistaa. Niiden päälle kasvaa uudet komerolehdet. Tutkittuani tarkemmin hoito-ohjeita huomasin, että komerolehtien reunoihin, usein myös niiden alle, kasvaa imusilmuja, joista kasvia on kuulema helppo lisätä. 
Oman hirvensarvisaniaiseni komerolehdistä en kyllä löytänyt yhtään itusilmua. Varsinaiset lehdet ovat hennon nukkapintaiset. Hirvensarvisaniainen on helpointa kastella upottamalla kasvualusta kokonaan veteen. Kasvukauden lannoituksen aion hoitaa laittamalla pienet kokkareet kuivunutta hevosenlantaa komerolehtien alla olevan sammalen joukkoon. Näin kuulema toimitaan ammattitarhoilla. Jos siitä tulee hajua liiaksi, niin silloin voi olla tarpeen siirtää saniainen ulos kesän ajaksi. Nyt juolahtikin mieleeni, et tuleekohan komerolehtien nimi kenties tästä lannoitustavasta, toimivat kasvin ruokakomeron ovina, hi, hi! 

Viirivehka pääsi myös isompaan saviruukkuun. Saviruukut täytyy muistaa pitää vedessä riittävän kauan ennen kasvin istuttamista niihin. Saviruukkuhan imee tosi paljon itsekkin vettä. Jos istuttaisi kuivaan ruukkuun, niin kasville voisi tulla jano, ruukun imiessä kaiken veden juuristolta. 
Kuvassa vehka oikeassa alalaidassa kasvilampun alapuolella. Kun kevät tästä hieman vielä etenee ja valoinen aika pitenee, niin vehka pääsee omalle paikalleen kylpyhuoneeseen. Talviaikaan siellä ei riitä valo, mut kesäaikaan vehka kyl kylppärissäkin pärjää hyvin. 
Hyvä juttu, lopultakin sain kaikki viherhuoneen kasvit huollettua.
Takkahuoneen ja yläkerran huonekasvit tarvitsevat myös keväthuollon, mut vasta viikonloppuna aloitan niiden kanssa puuhailemaan.
Joko Sinä  olet tehnyt huonekasvien keväiset hoitotoimet?

ps. Saassa tervetuloa Värjärin padan  lukijaksi:))






8 kommenttia:

  1. Onpa sinulla upea viherhuone! Hoitotoimet meillä on vielä tekemättä, kukat odottelevat suihkuun pääsyä! Sinun viherhuoneesi näyttää niin runsaalta ja kauniilta 😊🌺. Saviruukut ovat kyllä tosi ihania, niitä minäkin suosin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nyt kun meillä ei ole enää Helmiä huomaan käyttäväni entistä enemmän aikaa huonekasvien parissa puuhailuun. tämä on yhdistetty työ- ja viherhuone eli kukkien lisäksi siellä on iso kirjahylly ammattikirjallisuudelle ja mapeille. mukava tila työskennellä. teen siellä usein myös käsitöitä. esikoispoikamme entisestä huoneesta sain monikäyttöisen ja viihtyisän sopen itselleni.
      oikeastaanhan vasta maaliskuulla oisi se paras aika huonekasvien mullanvaihtoon, kun ovat alkaneet uuden kasvukauden lepokauden jälkeen eli et ole lainkaan myöhässä vielä Saila.
      Mukavaa kevättä sinulle Saila:))

      Poista
  2. Upea viherhuone siellä sulla!
    Pitkästä aikaa ehdein, ja jaksoin sullekkin tulla kommentoimaan.
    Olen sairastellut tosi paljon, ja blogijutut ovat jääneet tois sijaiseksi.
    Olen tuossa teemataiteessa edes koittanut olla mukana, vaikka sekin joskus tuntuu ylivoimaiselta.
    Mutta niin kauan teen, kun vaan pystyn jotenkin.
    Tällähetkellä mua rasittaa tuo ainainen päänsärky, josta en tunnu pääseväni eroon.
    Kaikkea on kokeiltu, tai itse olen kokeillut.
    Olen käynyt silmälääkärissä, saanut uudet silmälasit, on kuvattu niskat, olen monesti kokeillut jättää särkylääkkeet pois pariksikin viikoksi, ettei johdu lääkepäänsärystä ainaskaan...olen kokeillut kaikkea mahdollista!
    Mutta särky ei helpota, joka jo alkaa hermostuttamaan pikkuhiljaa.
    Nyt aion TAAAS uudelleen tilata lääkäristä ajan, ja samasta vaivasta jälleen kerran!
    Mutta ei tällanen ole normaalia ainaskaan.
    Anteeksi, kun nyt sulle purin itseäni, meinasin poistaa kaiken,mutta toedät nyt kuitenkin, miksi kommentoin nykyään niin harvoin..
    Käyn kyllä monesti katsomassa blogissasi, mutten jaksa kommentoida aian.
    Ihailen sun kättesi töitä, olet sinä niin taitava!
    SE kukkien mullanvaihto pitäisi kyllä näin keväällä tehdä, mutta nyt en taoida jaksaa sitäkään tehdä,ehkä kesemmällä, kun voin tuolla ulkona niiden kanssa touhuta.
    Mutta hyvää kevättä, tai kevään odotusta sinne sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harakka kiitos kun et poistanut tuntojesi purkausta. olen monasti ajatellut Sinua, tavallaan tiesinkin sinun vaivoistasi. erilaiset säryt kyl ottavat meistä osansa, ei silloin blogijutut ole lainkaan niitä tärkeimpiä asioita mitä pitää jaksaa tehdä. itsekin pidän välillä pitkiäkin taukoja, kun kaikki muu menee blogistanian edelle. varmaankin pahinta on juuri se epävarmuus, kun ei tiedä mistä kivut ja säryt johtuvat. toivon, et lopulta pääsisit lääkäriin, joka osaisi lähettää sinut tutkimuksiin, jotka selittäisivät päänsärkysi aiheuttajan. teemakuu taiteesi on varmaan erittäin tärkeä henkireikä Sinulle, työsi ovat kerrassaan upeita, usein niin puhuttelevia. sinä päästät luovuutesi valloilleen piirtämällä/maalaamalla, minä tekemällä käsitöitä tai erilaisia asetelmia.
      kommentit ilahduttavat aina, mutta en aina itsekkään kommentoi lukemiani postauksia, joten ymmärrän sinua oikein hyvin. blogiaharrastushan ei saa olla pakkopullaa, velvollisuus, vaan rentouttava, hauska harrastus, minkä parissa vietämme aikaa silloin, kun se meille itsellemme parhaiten sopii.
      onneksi vain harvat huonekasvit tarvitsevat mullanvaihdon, monellekkin riittää pelkkä lehtien puhdistus ja pintamullan vaihto. Vasta juurien täyttäessä ruukun, on aika siirtää kasvi hieman isompaan ruukkuun tai jakssa se. Sen voi tehdä aivan hyvin vasta kesällä ulkosalla, kunhan vaan muistaa kastaa kasvin hyvin edellisenä päivän ennen kuin ryhtyy multaa vaihtamaan.
      Kiitos Harakka, tääl oli oikeastaan eilen eka todella keväinen päivä, aurinko paistoi, linnut visersivät, lumet ovat jo lähes sulaneet. kävimme eilen myös Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa, siellä on aina yhtä ihanaa käydä:))

      Poista
  3. Upeat kasvit ja viherhuone. Melkoinen homma noissa on. Itsellä on ehkä viisi viherkasvia ja en edes muista, minä vuonna olen vaihtanut niiden mullat. Ikkunalaudat säästän taimille, tosin en ole vielä kylvänyt mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Satu:)) hommaa piisaa, mut niin mieleistä. sinulla on kukkaloisto puutarhassasi ja se jos jokin vaatii paljon työtä, mut toisaalta myös palkitsee tekijänsä ruhtinaallisesti. oikeastaan viherkasvit vaativat hyvin harvoin täydellisen mullanvaihdon, useimpina vuosina riittää pelkkä pintamullanvaihto/lisäys. ei taida olla viel kiirus taimukylvöillekkään, jos ei omista kasvivaloja, saa vain honteloita taimia, kun luonnonvalo ei viel ihan riitä. itsekkään en ole viel laittanut yhtään siementä mullan alle.

      Poista
  4. Viherhuoneesi on todella näyttävä ja kaunis. Viihtyisä monitoimihuone. Jostakin se viherpeukalo sulle on kasvanut!
    Oma aikani kasvien kanssa on ohi. Tai ihan kokonaan, on minulla kaksi vihreää kasvamassa, avokado ja mango. Kumpikin tainnut selvitä pimeimmästä ajasta. Ne vähän niin kuin lemmikkejä tietokoneeni vieressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. taitaapi olla perinnöllistä;) sul onkin ihan kivat lemmikit, ripaus elävää vihreää piristää sekin!

      Poista