lauantai 13. heinäkuuta 2019

Pieni pärekatto pylväsporttiin

Taas kerran sain hyvin mieleisen syntymäpäivälahjan. Isäntä osti 10 l perinteistä punamultamaalia ja tytär auttoi vanhojen parrujen hakemisessa naapurin romahtaneelta ladolta. Nyt oli kaikki tarvittava hankittuna ja sain eilen isännän kaverikseni pienen pylväsportin pystyttämiseen. Tänään pääsin jo maalaushommiin. Isäntä nauroi kuvaa ottaessaan, et takapihan variksenpelättimetkin ovat muotitietoisempia kuin talon emäntä;)
Tykkään kovasti nikkaroida kaikenlaista pientä pihamaalle. Nyt vuorossa tuki imukärhivilliviinille. Mutta mistä sain siihen idean?
Näin Kuopion reissulla ihanan sisäpihan (kuva yllä), missä imukärhivilliviini kasvoi melko ohutta vaijeria pitkin pihan yllä. Ihastuin välittömästi ja halusin ehdottomasti myös oman pihamme villiviinin kasvavan samalla tavoin etupihalle johtavan polun yllä. Eilen sitten käärin hihat ja ryhdyin tuumasta toimeen;)
Pelkkä pylväs olisi näyttänyt hieman orvolta, joten päädyin tekemään isännän avustuksella pylväsportin, mihin kiinnitimme 10 mm raudoitusraudan villiviiniä varten "vaijeriksi". Olen jo kauan haaveillut pärekaton teosta, joten nyt tein kapean pärekaton pylväsporttiin. Kuvassa päreet vielä naulaamatta. Halusin hieman sovitella niitä ennen naulaamista.  
Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena, joten oli ihanteellinen ilma jatkaa pylväsportin katon tekemistä. Olen saanut aikoinaan ystävältäni hieman päreitä ja ne ovat olleet varastossa odottamassa jotain sopivaa projektia. Olen tutkinut paljon perinteisen pärekaton tekoa vanhojen piha-aittojemme kattojen uusimista varten. Koska nyt tein vain kapean katteen portille, en ihan prikulleen noudattanut ohjeita. Vuolin puukolla osan päreistä hieman kapeammiksi, näin ne sopivat paremmin limittäin. Pinnasta tuli myös elävämpi, kun käytin eri levyisiä päreitä.  
 Naulasin päreet kuumasinkityillä huopanauloilla kiinni aluslautoihin. 
 Sitten olikin vuorossa se hauskin työvaihe, pärekatteen maalaaminen punamultamaalilla:))
Pylväsportista maalasin vain osan. Jätin kauniisti harmaantuneet ja madonreikäiset parrut maalaamatta. Varmuuden vuoksi suojasin ne sanomalehdillä. Olisi muuten syytä maalata uudelleen myös talon katto. Tuppaa vaan olemaan näitä kivoja pihaprojekteja niin paljon, et kaikki aiheellinen työ näyttää jäävän vähemmälle!
 Tässä kuvassa näkyy hyvin tuo villiviinin tukiraudan kiinnitys pylväsporttiin.
 Jätin myös päreiden alapinnan ja harmaantuneet haapaiset aluslaudat maalaamatta. 
Yhden vanhan pyöreän parrun halkaisin perinteisesti kirveellä. Se näkyy tuossa kuvan vasemmassa alareunassa. Jätin pinnan tarkoituksellisesti rouheaksi. 

Emme käyttäneet vatupassia, halusin vaikutelman jo hieman ränsistyneestä pylväsportista. Mielessä on vielä laittaa yksi pyöreä tukipölli ihan vaan näön vuoksi. Isäntä tykkää itämaisesta tyylistä, sitä saimme pylväsporttiin taivuttamalla hieman kattolautaa pienien palikoiden avulla. Pitkään, lähes pihagrillin päälle ulottuvaan parruun sopii hyvin vaikka kynttilälyhty, miksei kukka-amppelikin. 
Kuvasin illansuussa pylväsportin vielä verannalta. Rakenteista muodostuu kaunis varjo, lähes samanlainen rauhanmerkki, kuin mitä on talomme ja piharakennuksen päädyissä. Ensi viikolla toivon saavani kuormallisen pihahiekkaa. Siitä riittäisi varmaan muutama kottikärryllinen tuohon pihagrillin ja klapikatoksen väliin jäävään pikkupihaan. Hiekkaan isäntä saisi haravoida saunaa lämmittäessään kauniit aallot, kuten hän niin usein muistelee oman ukkinsa haravoineen aikoinaan.
Lauantai-ilta hämärtyy. 
Saunakahvilla nautimme lämpimästä mustikkapiirakasta. 
On ihanan rento olo, 
hyvän päivän ilta.

Onpa mukavaa Anni, kun olet liittynyt Värjärin Padan lukijaksi, olet lämpimästi tervetullut :))

Mukavaa kesäsunnuntaita Teille kaikille tv Ilona


keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Heinäkuu, ihana ihana heinäkuu!

Odotan joka kesä innolla näiden kaunottarien kukintaa. Valkoinen varjolilja (Lilium martagon 'Album') on mielestäni kaikkein kaunein lilja. Varjolilja on ehdottomasti perinnepihaan kuuluva lilja. Se on sinnikäs ja pitkäikäinen perinnekasvi, joka ei paljoa hoitoa kaipaa, sopii siis meille loistavasti;) 
Pihamaallamme kasvaa varjoliljoja useammassa paikassa. Pienissä ryhmissä kasvaessaan, tai mielellään jopa yksittäin, ne eivät houkuttele niin paljoa liljakukkoja, etteikö niitä ehtisi noukkia pois. Nämä leikkimökin seinustalla kasvavat varjoliljat houkuttelevat tuoksullaan juomaan iltakahvit pienelle ilta-aurinkoterassille tammen ja Wiurilanruusun siimekseen. Varjoliljat tuoksuvat voimakkaasti, mutta vain iltaisin ja yöllä. 
Valkoiset varjoliljat kasvoivat pihamaalla jo ostaessamme talomme vuonna 1983. Se, mistä vaaleanpunaiset varjoliljat ovat ilmestyneet niiden kaveriksi, on jäänyt minulle hämärän peittoon. Muistaakseni en ole niitäkään itse istuttanut. 
Ilta-aurinkoterassille houkuttelee istahtamaan myös juuri kukintansa aloittanut jalokärhö 'Ville de Lyon'. Kärhö on viihtynyt hyvin tässä hieman varjoisassa kasvupaikassaan. 
Karmiininpunaisena kukkiva Ville de Lyon aloittaa kukintansa sopivasti juuri silloin, kun Wiurilan ruusun vaaleanpunainen kukinta on jo päättynyt. 
Pienen terassin pihatien puoleisella sivulla on heinäkuun puolessa välissä kukassa ainoastaan tarha-alpit, keltasauramot, jalokärhö ja varjoliljat, jotka häämöttävät ruusujen takaa leikkimökin punaista seinää vasten. Heinäkuun lopulla kukintansa aloittavat kuunliljat. 
Tarha-alpien takana kukintavuoroaan odottaa ukonhatut (Aconitum angustifolium). Koska ukonhatut ovat myrkyllisiä, hankin niitä perennapenkkiin vasta lasten kasvettua aikuisiksi. 
Valkoapilat kukkivat ansarin taakse johtavalla polulla. Kuusiaidan vierustalla valkoiset ja siniset kurjenkellot kukassa. 
Ansaripenkissä kukintavuorossa jättipoimulehti, palavarakkaus, tarha-alpi, peuran-ja vuohenkellot.
Ostin aikoinani jättipoimulehden (Alchemilla mollis), koska tykkään myös luonnonvaraisesti kasvavasta poimulehdestä. Silloin ei vielä puhuttu vieraslajeista sanaakaan. Nykyisin myös jättipoimulehti on listattu Vieraslajit.fi listalle. Aion kukinnan jälkeen entistäkin tarkemmin leikata kukkaverret pois sen leviämisen estämiseksi.
Myös vuohenkello (Campanula rapunculoides) joutaisi varmasti monen mielestä hävitettävien kasvien joukkoon. Helposti leviävää vuohenkelloa pitää kitkeä ankaralla kädellä, jottei se valtaa koko penkkiä. Sen juurakko on syötävää, joten kannattaa myös kaivaa ylös mukulamaisia juurakoita. Juurakko maistuu hieman palsternakalta ja sitä voi hyvin käyttää palsternakan tavoin ruuanlaitossa. 
Etupihan vanhaan kasvilavaan kylvin toukokuussa myös kesäkukkia. Kesäharso ja ruiskaunokki ovat jo ehtineet kukkaan. Siirsin lavaan myös hieman keltasauramoa ja harmaamalvikkia takapihalta. Raudoitusverkkoon tukeutuu alppikärhö ja ruusupavut. 
Kutsun itse ruiskaunokkia mieluummin ruiskukaksi. Sen nimen opin jo lapsuudessani kulkiessani isäni kanssa ruispellon piennarta. Ruiskukka (Centaurea cyanus) on ns. muinaistulokas ja se oli hyvin yleinen vielä noin sata vuotta sitten. Kun rukiin viljely väheni ja käyttöön otettiin uudet rikkakasvien torjunta-aineet sekä tehokas siemenviljan puhdistus, niin ruiskukatkin hävisivät lähes kokonaan. Onneksi monet kasvattavat sitä kesäkukkana pihamaalla ja niityillä. Ruiskaunokin kukat ovat miedon makuisia ja sopivat hyvin makeiden jälkiruokien ja kakkujen koristeluun. 
Ruiskaunokki on muuten Päijät-Hämeen maakuntakukka. Päijät-Hämeeseen kuuluu myös synnyinkuntani Hartola. Osaksi myös siksi pihamaallani kasva aina ruiskaunokkeja.
Heinäkuu on myös palavanrakkauden aikaa!
Palavanrakkauden hehkuvaa punaista tasaa ritarinkannusten viileä sinisyys.

Pihasaunan verannan kupeessa pisamakellot (Campanula punctata) ihastuttavat hempeän vaaleanlilan kukin. Monien kellokukkien tavoin myös pisamakello leviää juurirönsyillään voimakkaasti. Se peittää hyvin kasvupaikkansa, joten rikkaruohot pysyvät kurissa ja pisamakellopenkki ei paljoakaan hoitoa kaipaa. 
 Yrttimaallakin kukinta on jo runsasta. 
Kasvatan yrttimaalla syötävien yrttien lisäksi myös värikasveja sekä pölyttäjiä, mehiläisiä ja perhosia houkuttelevia kasveja. Loistosalviat aloittivat kukintansa jo ennen juhannusta ja kukintaa riittää aina elokuulle asti. Loistosalvioiden takana mäkimeiramia. Mäkimeiramia kuivaan paljon syötäväksi, mutta myös kuivakukka-asetelmia varten. 
Laventelit ihastuttavat niin värillään kuin tuoksullaankin! 
Kuivaan laventelit hajupusseja varten ja pieniksi kimpuiksi tuulikaappiin roikkumaan. 
Iisoppia olen istuttanut paljon reunakasviksi. Takana kukkii keltasauramo (Anthemis tinctoria) valtoimenaan. Kukkia kerään kuivumaan värjäyksiä varten. Keltasauramon kukista saa ihanaa raikasta keltaista ja lehdistä vihreitä oliivin sävyjä villalankoihin.   
Takapihan kompostialueelle kuljetaan koivunrangoista tehdyn seinämän sivuitse. Seinämän ikkunalaudalla kukkii heleän keltainen miljoonakello. Taustalla terijoensalavan siimeksessä häämöttää peurankellot. 
Peurankellojen lisäksi puun alla kasvaa jouluruusu, keltapäivänliljoja, siperiankurjenmiekkoja ja kuuliljoja. Keväällä penkin täyttää kukinnallaan keltanarsissit ja tulppaanit, joiden kuihtuneet kukkavarret peittyvät nyt lehtimassan alle näkymättömiin.  
Takapihan kasvimaalla palsternakka täydessä loistossaan.
Jätän palsternakoista  osan nostamatta syksyllä. Keväällä ennen uuden kasvun alkamista ne ovat vielä ihan syötäviä. Toki muutamien palsternakkojen pitää antaa myös kukkia. Kukat ovat kauniita katsella ja niistä kerään myöhemmin seuraavan vuoden istutuksia varten myös siemenet talteen. 
Roution Sailan Puutarhapalstaa lukiessani Klik!  löysin myös hänen vinkkinsä kylvää sarjakukkaisia perennapenkkiin. Olen ilmeisesti lukenut sitä jo aieminkin, koska nyt keväällä sain idean kylvää kasvilavaan kesäkukkien joukkoon myös tilliä;)
Perunamaan laidalla saa kasvaa myös harmaamalvikki (Lavatera turingiaca).  Se kylväytyy hyvin kasvimaalla, joten saan runsaasti pikku taimia siirrettäväksi sopiviin kasvupaikkoihin. Harmaamalvikkia ei voi olla koskaan liikaa, niin ihana vanhanajan perenna se on!
Pajuangervojen ruusunpunaiset kukat tulevat nyt ihan eritavoin esille, kun leikkasimme korkean kuusiaidan kylätien varresta. Pihallamme kasvaa paljon erilaisia angervoja, ne ovat vähään tyytyviä ja helppohoitoisia. Pajuangervo kestää hyvin alasleikkausta. Kukintaakaan ei menetetä, koska se kukkii jo saman kesänä:))
Pihamaalla kiertelyn jälkeen pysähdyn aina ihailemaan ranka-aidan takaa avautuvaa näkymää. 
Syvä vihreys rauhoittaa mielen, kaikki turha kaikkoaa, vihreys imee kaiken itseensä, 
aika pysähtyy,
on niin hyvä olla tässä ja nyt. 

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Pihamaan luonnonmukaisuus viehättää

Kesäkotimme lähes 2 ha tontista suurin osa on täysin luonnontilaisesti hoidettua. Puutumme mahdollisimman vähän sen olemassaolevaan kasvustoon. Luonnonkukat saavat kasvaa niillä sijoilla, mihin ovat itsestään hakeutuneet. Kurjenkellot (Campanula persicifolia) viihtyvät metsän reunassa ja ojan penkoilla. Niille antavat kauniin taustan vuohenputket. 
Kellokukista minulle rakkain on kissankello (Campanula rotundifolia). 
Myös tyttäreni rakastaa kissankelloja ja kuvaa aina niitä mielellään. 
Pihapiirissämme kasvaa erilaisia talvikkeja. Niitä on melko vaikea erottaa toisistaan, mutta uskoisin kuvassa olevan isotalvikin (Pyrola rotundifolia). Se viihtyy hyvin pellonlaidalla kasvavien lehtipuiden varjossa. 
Nuokkutalvikkeja (Orthilia secunda) kasvaa tienpenkalla kuusikon varjossa. 
Huopaohdake (Cirsium heterophyllum)
Asterikasveihin kuuluvat huopaohdakkeet ovat kauniita kukkiessaan vuohenputkien valkoisen kukkameren yllä. Huopaohdake on hyvä mesikasvi. Keskellä kuvaa näkyy kallioaitan katto. 
Hiirenvirnaa (Vicia cracca) kasvaa paljon saroilla. Se on kaunis kiipeillessään kärhöjensä avulla muiden kasvien varsia pitkin. Kerään hiirenvirnaa aina myös kesäkukkakimppuihin. 
Päivänkakkara (Leucanthemum vulgare) on monelle rakastaa ei rakasta- kukka, sillä testattiin mielitietyn tunteet;)) Päivänkakkara kuulu itseoikeutetusti perinnepihan kukkijoihin ja se on varmaan yksi odotetuimmista kukkijoista niityillä. 
Voiko enää herkempää ja kauniimpaa kukkijaa niityllä olla kuin heinätähtimö (Stellaria graminea)?
Muun kasvillisuuden seassa kasvaessaan sen valkoiset kukinnot erottuvat kauniisti pehmentäen massiivista vihreää lehtimassaa. 
Keskimmäisen saran niitty on juuri nyt kauneimmillaan. 
Ruusuruoho (Knautia arvensis) on kaunis katsella. Se on myös tärkeä mesikasvi erityisesti syyskesällä, kun useimmat muut mesikasvit ovat jo lopettaneet kukintansa. Ruusuruohon siemenet tarjoavat ruokaa myös linnuille. 
Metsäapilaa (Trifolium medium) kasvaa laajoina kasvustoina entisen riihiniityn laitamilla haavikon reunassa. Ehkä helpoiten metsäapilan erottaa puna-apilasta (Trifolium pratense) siitä, että sen lehdissä ei ole vaaleaa v-kuviota kuten puna-apilan lehdissä on. Nyt on paras aika kerätä metsäapilaa talven varaksi. Apiloiden lehtiä ja kukkia voi pakastaa ja kuivata. Lehdet ovat parhaimmillaan aivan nuorina. Ne sisältävät runsaasti valkuaisainetta. Kukista kannattaa kerätessä poistaa vihreät osat, mitkä voivat maistua hieman kitkeriltä. Apilaa voi käyttää ruuanlaitossa ja leivonnassa moni tavoin. Itse haudutan teetä ja lisään kukkia sämpylätaikinaan. 
Jasmiinipensas eli pihajasmike on yksi vanhimmista koristepensaista kesäkotimme pihamaalla. Parhaillaam pihajasmikkeen (Philadelphus coronarius) huumaava tuoksu leviää ympäri pihaa.


Humala (Humulus lupulus) on kasvanut vuosikymmenet piha-aitan päädyssä. Laitoimme sille salot vasta viikolla, toivottavasti se vielä innostuu kiipeilemään salkoja pitkin korkeuksiin. Humalan edessä kasvaa saksankirveliä. 
Heinäkuu on mansikkakuu.

Ahomansikoita kasvaa ympäri pihamaata,
mansikkamaito talkkunajauhojen kera on kesäherkkuni:))