Mukava marraskuinen päivä

Haimme iltapäivällä Mikkolan lammastilalta tilaamani puolikkaan karitsan lihat. Lihat on valmiiksi leikattuna ja vakuumiin pakattuna. Pässipojat olivat kasvaneet isoiksi suotuisan kesän ansiosta, puolikaan karitsan lajitelma painoi lähes 12 kg, kun se tavallisesti painaa 8-10 kg.  

Metsälaitumella ryhdyttiin selvästi neuvonpitoon, josko kuvaajalla olisi pahat mielessä! Ei suinkaan, me tavataan uudelleen keväällä kerintäpäivänä, jos suinkin saan työni niin sovitettua, että pääsisin taas villaa lajittelemaan. Nyt syksyn kerintäpäivänä en päässyt mukaan, mutta minua odotti pari säkillistä valmiiksi lajiteltua villaa. Täällä olen aiemmin kirjoittanut kevään kerintäpäivästä. 

Mikkolan tila kehruuttaa lankaa Pirtin kehräämöllä omista villoista ja myynnissä on myös ihka ihania lampaantaljoja.

Tässä näyte tilan tuotteista, upea liivi ja kirjoneule lampurin yllä, takulla lämpimiä!

 

Kotiin päästyäni oli helppo homma pakastaa valmiiksi pakatut tuotteet. Karitsanliha säilyy pakkasessa hyvin, joten minulla on nyt hankittuna pääsiäiseksi viulu, jos ei tule syötyä jo aiemmin!

Mikkolan tilan tuotteita löydät täältä. Lampuri käyttää myös koiria apunaan. Tästä pääset tutustumaan lammaskoirien työhön.

Meidän Helmi ei ole lammaskoira vaan isojen nautojen paimen kuten kaulapantakin osoittaa!

Mikäköhän sai Helmin näin huolestuneeksi aamuisella metsälenkillä?

Tämän upean onton pöllin isäntä lupasi tuoda huomenna kotiin. Pyysin käsittelemään varovaisesti, jotta ihastuttava pieni "sienilamppu" säilyisi ehjänä.

Olen surrut Halikonjoen ahteilla kuolleita katajia, mutta nyt ne näyttävät kerrassaan upeilta marraskuisessa maisemassa.

Kotipihallakin ois hommia, mut "Sherwoodin metsä" veti puoleensa

En malttanut jäädä haravoimaan pihaa, aurinkoinen päivä houkutteli lähtemään retkelle. Lehtiäkin on viel sen verran pihapuissa, et haravointia voi hyvin siirtää tuonemmaksi...

samoin osa perennoista jatkaa edelleen kukintaansa, kukkapenkkien laitto saa vielä odottaa...

Siispä lähdimme isännän ja Helmin kanssa syysretkelle Vaisakon luonnonsuojelualueelle. Alue on melko lähellä kotiamme, joten sinne on helppo piipahtaa nauttimaan kauniista lehtoluonnosta. Helmi kulkee mielellään "pitkospuita" pitkin. Itse hieman vierastan näitä kyllästettyjä lankkuja, mut mieluummin kuitenkin ne, kuin sepeli. Monissa paikoin pohjoisissa on perinteiset pitkospuut korvattu sepelillä, onneksi Vaisakossa ei ole sepeliin turvauduttu. 

Vaisakko on kuuluisa keväisestä kukkaloistostaan. Sini-, kelta- ja valkovuokot kukkivat valtoimenaan keväisin. Sinivuokkojen (Hepatica nobilis) vehreät lehdet piristävät näin syksylläkin metsänpohjaa, kuten kallioimarteenkin lehdet. 

 

Kallioimarre (Polypodium vulgare) tunnetaan myös nimellä mesijuuri. Mesijuuri nimitys juontaa sen hyvän makuiseen, lakritsilta maistuvaan juureen, mitä itsekin olen lapsena syönyt makeannälkääni. Viime vuosina villiyrttien käytön lisäännyttyä, myös kallioimarretta on alettu keräämään enempi. Kallioimarre on melko hidaskasvuinen ja paikoin jopa harvinaiseksi käynyt saniainen, joten ehkä parempi olisi jättää keräämättä suurin määrin. Kallioimarteen kerääminen ei muuten kuulu jokamiehenoikeuksiin ja toki luonnonsuojelualueella en edes kaivanut pientä juurenpätkää maistiaisiksi!

Vaisakossa kasvaa runsaasti iäkkäitä kookkaita tammia.

Mielikuvissani seikkailin Sherwoodin metsässä, vain vihreät hiippamyssyveikot uupuivat. Tammillakaan ei taida olla ikää vasta kuin parisen sataa vuotta, siis aivan teinejä verrattuna Major Oakiksi kutsuttuun Sherwoodin vanhimpaan, arviolta 800-1000 vuotta vanhaan, tammeen!

Erikoisen kaunis kääpä kasvoi vanhan kaatuneen tammen rungolla. Tunnistaako joku, mistä käävästä on kyse?

Helmi ei innostunut auttamaan rikkikäävän etsimisessä, vaan haikaili uimaan pääsystä.

 

Pitkään ei Helmikään enää viihtynyt marraskuisessa merivedessä, pieni kierros riitti tällä kertaa. Taustalla näkyy Vuohensaaren leirintäalueen uimaranta. 

Paluumatkalla janon sammutti Vaisakon lähdevesi.

Kotipihalla ihastelin ilta-auringon viime säteitä tammenlehvissä. Kotvasen saa vettä virrata Halikonjoessa, ennen kuin tammi kasvaa Vaisakon tammien mittoihin!

Värikollaasi Kanervanpunainen ja jäkälänharmaa

 

Viikon värikollaasin värit olivat kovin sumeat kanervanpunainen ja jäkälänharmaa. Ideana oli ehkä tehdä koko kollaasi "sumean logiikan" keinoin, mutta tyydyin toeteuttamaan sitä vain osin. Kanervat kuvasin vanhempieni haudalla. Ylhäällä kukkii komeamaksaruoho (Sedum telephium) Rauniopuutarhan seinustalla. Keskimmäiset kuvat nappasin tänään kirpputorilla.

Täällä lisää sumeita kollaaseja.

Värikollaasi Suojelu

Muiden värikollaasit täällä petroolinsininen ja ihonvärinen.

Tämän viikon värit ovat todella mielenkiintoiset. Ensimmäisenä mieleeni tuli ihosta marraskesi ja ajattelin lähteä siitä työstämään kollaasiani. Marras tarkoittaa kuollutta ja kohta myös alkaa marraskuu, tuo kuoleman kuukausi, kun maa on martaana ja luonto valmistautuu talvilepoon. Luonto ei kuitenkaan kuole, aivan kuten ei ihon pintakerroskaan kuten aiemmin on virheellisesti ajateltu ja puhuttu "kuolleesta solukerroksesta". Uuden tutkimustiedon avulla olemme oppineet ymmärtämään marraskeden tehtävän terveen ihon suojaavana kerroksena. Kiertelin päivällä kuvaamassa sänkipeltoja ja kuolleita heinänkorsia, petroolinsinistä löysin vanhan "petroolitynnyrin" kupeesta. 

Kuvia työstäessäni sain kuitenkin uuden idean kollaasiini tuosta marraskedestä ja ryhdyin ottamaan uusia kuvia ja niiden pohjalta syntyi  Suojelu-värikollaasini.

Ps oletko muuten koskaan pysähtynyt miettimään mitä suomalaiset kuukausien nimet merkitsevät? Niistä on hyvä postaus KIRLAHin blogista Kielten ihmeellinen maailma.

Outi Sirvo olet lämpimästi tervetullut Värjärin padan lukijakuntaan :))

Syysretki Angelniemelle

Heti aamusta lähdimme sieniretkelle Angelniemelle. Lähestyessämme Kokkilan lossia huomioni kiinnittyi perinteiseen riukuaitaan ja kauempana isojen tammien alla laiduntavaan karjaan. Olen jo muutaman viikon etsinyt sopivia kuvausaiheita osallistuakseni Salon kymmenen kotiseutuyhdistyksen  järjestämään valokuvauskilpailuun, jonka aiheena on Puu. 

Uskomattoman kaunis näkymä. Vanha tammikujanne hehkui laitumen reunassa ruskanväreissä ja nuori ayrshire karja nautti syysauringon lämmöstä sen katveessa. Halusin lähteä kuvaamaan lähempää. Isäntäkin oli myötämielinen kuvausaikeilleni, koska lossi oli juuri irtautunut rannasta ja kuluisi kotvanen ennen kuin se palaisi vastarannalta. Niinpä lähdin tutkimaan mistä pääsisin lyhintä reittiä Tammenpään kartanolle kysymään saisinko käydä kuvaamassa laiduntavaa karjaa.

Hiukan matkaa käveltyäni takaisinpäin löysinkin pienen portin, josta kapea tie johti kartanolle. Julmetun näköiset lohikäärmeetkään eivät peloittaneet pois, niin kutsuvalta tie näytti!

Halikossa on useampia kartanoita, joista uusklassiseen tyyliin rakennettu Tammenpään kartano on nuorin. Nykyinen päärakennus on rakennettu 1860-luvulla ja esimerkisi kuvassa näkyvä pylväikkö vasta 1924 tehtyjen korjaustöiden yhteydessä. 

Koputtelin ovelle, mutta ketään ei ollut kotona. Olin lähdössä jo pois, kun huomasin laitumella liikettä. 

Kuljin kauniisti villiintyneen omenatarhan läpi alas laitumelle.

Ystävällinen Patricia ei näyttänyt minulle myrskyn merkkejä kartanon mailla olostani Patricia-hurrikaanin tavoin, vaan ystävällisesti antoi luvan kuvaamiseen ja kertoi samalla hieman tammista ja karjasta. Tammet ovat liki 100-vuotiaita. Yhtä kauan on kuulema kartanolla kasvatettu myös ayrshirekarjaa.

Ayrshire on nykyisin maamme yleisin lypsylehmärotu, niitä on tilastojen mukaan yli 170 000. Omat maatiasirotumme eivät pärjänneet tälle alunperin skotlantilaiselle rodulle, jo 60-luvulla ayrshire syrjäytti suomenkarjan. Tämä muutos näkyi myös lapsuudenkotini parressa. Suomen alkuperäiskarja ry tekee arvokasta työtä myös maamme alkuperäisten nautarotujen säilymiseksi elinvoimaisina.

Lossirannasta jatkoimme matkaa sienimetsään. Tällä kertaa sienisaalis jäi vaatimattomaksi, vain muutaman litran saimme kerätyksi suppiloita. Onneksi retki oli muuten onnistunut:))

ps osallistun tällä postauksella myös Valokuvatorstain haasteeseen harrastus.

Täällä lisää harrastusaiheisia kuvia.

Karpaloita poimimassa Isosuolla

Lapsuuskotini on pienen kävelymatkan päässä Isosuolta. Kävimme tänään porukalla keräämässä karpaloita. Iso osa suosta on nykyisin turvetuotannossa, siksi kyläläiset ovat helpottuneita kun turvetuottaja ei saanut lupaa mittavasti laajentaa turpeennostoaluettaan. Tehdyllä päätöksellä on monia myönteisiä vaikutuksia ja todennäköisesti myös vielä tulevat sukupolvet saavat nauttia suon luontoarvoista meidän tavoin.   

 

Mielestäni isokarpalot (Vaccinium oxycoccos) ovat parhaita talven yli kypsyttyään. Keväisin lumen alta paljastuneiden pakkasenpuremien karpaloiden sokeripitoisuus on suurimmillaan ja ne eivät ole enää niin happamia. Karpaloa voi toki poimia jo syyskuun lopulta alkaen, mutta silloin suurin osa on vielä raakoja kuten yllä olevassa kuvassa. 

Helmi nautti suoretkestä vaikka ei uimaan päässytkään. Kovasti mieli teki, mutta ihmeekseni totteli! 

 Ihan mukava saalis parin tunnin suoretkeltä.

Arktiset aromit karpalosta ruokaohjeita löytyy täältä. 

Värikollaasi Karjakeittiössä

Eilen kirpparilta ostamani Laina Vehasen Karjaväen kirja (1947) innoitti minut tekemään viikon väreistä kollaasin Karjakeittiössä. Karjakeittiö on navetan yhteydessä oleva tila, missä lämmitettiin vettä, siivilöitiin lypsetty maito tonkkaan ja lypsyn päätteeksi pestiin lypsyastiat. Kalkittu seinä on vanhan navettamme seinää ja nurinpäin käännetty viinilasi toimii kesäisin kukkamaljakkona karjakeittiön ikkunalaudalla. Kesällä karja sai olla ulkona, pelolla tai metsässä.

Värikollaasi haaste 7 kuvan keskirivissä vasemmalla.

Täällä lisää värikollaaseja.